maanantai 31. toukokuuta 2010

Suositteluista somessa & oppimiskeskusteluista Twitterissä

Hiukan hätäinen postaus aikataulujen puristuksessa - aiheina suositteluetiketti sosiaalisessa mediassa ja oppimiskeskustelut Twitterissä.

Santtu Toivonen kirjoittaa Tietoviikossa sosiaalisessa mediassa harrastetun suosittelun mainioista ja arveluttavista puolista. Some tarjoaa touhuun näppärät työkalut, mutta maltti on valttia. Suosittelu voidaan mieltää tuputukseksi, suosittelija suosittelemansa yhteisön sanansaattajaksi. Mutta tutussa piirissä sillä on vetovoimaa ja tehoa.

Olen toisinaan Twitterissä tviitannut eteenpäin viestejä ja linkkejä, joita olen pitänyt jakamisen ja kommentoinninkin arvoisina. Olen siis toiminut kuten moni muukin. Itse en niitä saadessani yleensä ärsyynny vaan joko tutustun kiinnostuneena tai jätän sivuun ilman sen suurempaa huomiota - riippuu miten asia tai esitystapa puhuttelee tai mistä se on peräisin.

Heli Nurmi on pedagogi, joka pitää Verkko-opettajan palapeli -blogia. Viikonlopun postauksessaan hän kertoo opiskelevansa Twitterin käyttöä. Nurmi pohtii learnchatiä eli somessa käytävää oppimiskeskustelua. Hän on löytänyt Riitta Suomiselta nasevan kuvauksen; Suominen on "kielipoliisina" osallistunut oppimiskeskusteluun, jota Twitterissä käydään torstaisin.

Nurmen ja Suomisen pohdinnoista voi itse kukin verkossa opettava saada virikkeitä tulevaa lukuvuotta varten. Sitä odotellessa kannattaa kuitenkin nauttia kesästä, joka on aivan pian ilonamme (esimakua on jo saatu hienosti).

sunnuntai 30. toukokuuta 2010

Pekonen ja Karonen, ihanat miehet lehdessä

Osmo Pekonen ja Vesa Karonen ovat ihania miehiä HS:ssa. Pekonen riemastutti tänään sunnuntaisivuilla Minä rakastan -palstalla tekstillään "Vaskinen muusani vaikenee edessäni". Karonen viihdytti eilen kuten niin usein muulloinkin tv-sivuilla Kanavalla-lohkaisullaan "Viimeinen haastattelu".

Pekonen, muusa ja Manninen

Pekonen paljasti jutussaan, että runot edustavat hänelle totuutta ja elämä harhaa. Runotar ei lukemma suostu puhumaan hänelle, vaikka hän hallitsee runomitat. Hänen tekstinsä on terävä ja hauska, todellinen sunnuntaipäivän ilo. Pekosen mukaan "Suomi on runollinen kansakunta, joka on luotu 'auroin, miekoin, miettehin', ja hän jatkaa: "Runous ja muukin taide syntyy, kun sisältö ja muoto oikealla tavalla kohtaavat. - - tarvitaan muusain suosio ja suostumus."

"Mut vain se, ken vaipuu, se sävelet saa vain", runoili Otto Manninen, joka on Pekosen ja minun yhteinen ihailun kohde. Manninen hallitsi runomitat, vaikkei runoilijoidemme kepeimmästä joukosta ollutkaan P. Mustapään tapaan (joka myös hallitsi runousopin ja säkeiden säädöt).

Mannisen Modus vivendi on alati rakas, ja siinä olisi sanomaa kaiken maailman tosi-tv-fanittajillekin. Sen viimeisessä osassa Manninen tiivistää:

"Tunnolle kapalo kaavan, tuskalle kapulavyö,
näyttämätöntä haavan ei susi sutta syö."

Kyseinen runo on kuin arvoitus ja kieleltään supisuomea.


Karosen kuuntelukierroksilta
 
Vesa Karonen kuuntelee radiota ja poimii iloksemme kielen ihmeitä. Lauantaina hän hersytteli Matti Vanhasen puheeseen ilmestyneestä murrepiirteestä, geminaatiosta eli konsonantin kahdentumisesta. Vanhanen puhui pääministerin haastattelutunnilla ja sanoi, ettei puutu työriitoihin vaan "niitten samojen ihmisten pittää sopia". Yhteistyötäkin pitäisi kuulemma käytännön asioissa pystyä "tiivistämmään".
 
Karonen herkistelee toteamalla, että geminaatio katoaa, jos on vakavasta asiasta puhe. "Erityisesti pahimmin velkaantuneiden maiden pitää [ei: pittää] nyt kiristää..."
 
Karonen haluaisi seurata, miten Vanhasen geminaatio kehittyy. Hauska ajatus. Jutun lopussa hän ehdottaa, että seuraava pääministeri voisi hoitaa mediasuhteensa pelkillä Seitsemän veljeksen sitaateilla - kun ensin lukisi kirjan.
 
Aika velikultia ovat, Pekonen ja Karonen.
 
Läheltä liippaa, osuu ja uppoaa
 
Osasi se Kirstinän Väinökin. Puhetta-kokoelmansa proosarunossa Kirje hän puhuttelee ja ironisoi. Siten hän osoittaa lukijalleen, että kielen kykyä johtaa ihmiset toivottuihin tekoihin ja tapahtumiin on vahvasti liioiteltu.
 
"Täällä asuu eräs suomen kielen lehtori. Hän on lähettänyt
minulle kirjeessä runon. Se on rivo, eikö sinustakin?
Se on tällainen: Ota pois kengät, sukat,
alushame, paita, rintaliivit, housut,
jos sinulla on,
oi muusa.
Pue yllesi kuin tyhjää vain
suomen kieli."
 
Kirstinä viisti runollaan tosi läheltä...

tiistai 25. toukokuuta 2010

Tuoretta tietoa sosiaalisen median käytöstä

Ennen kuin siirryn päivän työsarkaa kyntämään linkitän iloksenne Harto Pönkän havainnollisen katsauksen sosiaalisen median käyttöön.

Silde Share on kätevä ja nopea. Se on osa sosiaalista mediaa - yhdessä tekemistä, jakamista ja oppimista.

Dialogia oppimiseen ja johtamiseen

Liikkeenjohtamiseen uusia tuulia tuova toimitusjohtaja Esko Kilpi kävi puhumassa Ammattikorkeakoulupäivillä. Jokaisen opettajan ja opiskelijan on päivittäin käytettävä sosiaalista mediaa, Kilpi sanoo. Verkkoyhteisöihin tulee kuulua, muuten on poissa oppimisesta. Marja Puustinen kirjoitti Ammattikorkeakoulupäivistä Opettaja-lehteen (20/2010) jutun, joka esittelee mm. Kilven näkemyksiä.

Kilven mukaan fyysinen ja virtuaalinen (digitaalinen) oppimisympäristö ovat rikastavassa suhteessa oppimiseen. Nykypäivän tieto on verkottunutta. Jos ei ole mukana sosiaalisessa mediassa, menettää dialogin ja rikastavuuden mahdollisuuden.

Kuka tietää eniten?

"Miksi elämme yhä harhassa, että se osaa eniten, joka tietää eniten?" Kilven kysymys on aiheellinen. Nykyään on tärkeää omaksua nopeasti olennainen, jotta pärjäisi. Tähän tekee mieleni kuitenkin lisätä: todellinen asiantuntijuus kyllä vaatii tiedon ja taidon syventymistä ajan saatossa. On hyvä tavoittaa ripeästi riittävä taso, mutta joskus pitää jaksaa jatkaa siitä syventyen vielä pidemmälle.

Kilpi pitää välttämättömänä sitä, että kouluissa tehdään yhteistyötä yritysten kanssa ja annetaan yksilöille vastuuta omasta osaamisestaan. Työssä kuten oppimisessakin tarvitaan dialogia, vuorovaikutusta.

On turhaa opettaa taitoja, joita tarvittiin eilen - tai joita tarvitaan tänään. Koulujen pitää valmentaa huomisen tehtäviin. Niiden pitää valmentaa yhteistyöhön ja rohkaista verkostoitumiseen.

Kilpi on kiinnostava tuttavuus ja tervetullut ajatusten ravistelija. Hänellä on kuulemisen ja lukemisen arvoista sanottavaa niin liikkeenjohtamisesta kuin oppimisestakin. Kilpi on oman yrityksensa Esko Kilpi Oy:n vetäjä.

Opettajat sosiaaliseen mediaan

Askelia ja varovaisia harppauksia Kilven toivomaan suuntaan on jossakin jo otettukin. Osallistuin viime torstaina HAMKin sosiaalisen median koulutukseen. Se rohkaisi osallistujia ottamaan sosiaalisen median mahdollisuuksia käyttöön harkitusti mutta rohkeasti. Työkaluja ja foorumeita ainakin on kosolti valittavissa. Oheinen Slide Share -diasarja on Lotta Lingon, joka oli yksi päivän kouluttajista. Kannustan opettajia osallistumaan tällaisiin sosiaalisen median workshop-koulutuksiin. 

maanantai 24. toukokuuta 2010

Taitoa, näkemystä ja intensiteettiä

Yhdysvaltalaisen blues-rock-kitaristin Joe Bonamassan lauantainen klubikeikka Tavastialla ylitti kaikki odotukseni (jotka olivat suuret). Hän tarjosi bändeineen lähes kaksi tuntia täyttä tavaraa. Harvoin pääsee kuulemaan niin intensiivistä asialleen antautunutta soittoa. Huikeaa taitoa ja näkemystä!

Guitar Player- tai Guitarist-lehdessä - en muista kummassa - oli viime vuonna Bonamassan haastattelu, jossa toimittaja totesi Bonamassan olevan "modern-time working-class hero". Tulee mieleen luovuustutkija Csikszentmihalyin tutkimukset, joiden mukaan huipputason luova tieteen tai taiteen tekijä tekee hellittämättömästi työtä, jotta saavuttaisi merkittävän tiedon ja taidon. Asiantuntijuutta edeltää jopa kymmenen vuoden määrätietoinen työskentely taitojen kartuttamiseksi. Siitä sitten suodattuu sellaista tietoa, jolla on merkitystä.

Bonamassan määrätietoisuus juontaa 80-luvulta. Hän täytti toukokuussa 33. Hänen tekemisessään kuuluu, näkyy ja todentuu taito, ei ilmentäminen, temppuilu tai konstailu.

Konsertin avausbiisinä oli Ballad of John Henry - tanakkaa bluesia.

torstai 20. toukokuuta 2010

Hyvä palvelu sulostuttaa elämää

Suhteeni Savukeidas-kustantamoon jatkuu suotuisasti. Napisin äskettäin blogissani lukuiloni tärvelleestä maanantaikappaleesta - nimittän Mark Twainin matkakertomuksesta Vanhaa Välimerta ristiin rastiin. Kirja on mainio mutta kirjakaupan hyllystä nappaamani yksilö vajavainen. Siitä kun puuttuu sivuja ja aukeamia.

Reklamoin ja sain nopeasti vastauksen, joka oli fiksu, asiallinen ja ammattitaitoisesti laadittu. Odotan jo innokkaasti täydellistä korvaajaa tuolle onnettomalle rujolle yksilölle, jonka erehdyin valitsemaan.

Kielentarkastajaa tarvitsisi yksi jos toinenkin kustantaja. Niin paljon painovirhepaholaisia teksteissä vilistää. Tämä huomautus koskee todella monia kustantajia, myös Savukeidas-suosikkiani. Mutta en nyt ala enempää marista asiasta tällä kertaa ;)

keskiviikko 19. toukokuuta 2010

Sihteerikokelaat koulun penkillä

Kaksikymmentä sihteerin ammattitutkinnon suorittajaa ahtautui eilen pikkuruiseen luokkatilaan jäsentämään kanssani tietoa kirjoittamisesta sekä tekstin- ja kielenhuollosta. Heitä odottaa tutkintotehtävien suma. Tutkintotehtävin he osoittavat arviojille, että sihteerikokelaat ovat ammatillisesti päteviä ja elinikäisen oppimisen sisäistäneitä ihmisiä.

Alkuperäisestä suunnitelmasta jäi uupumaan kolme tuntia, joille oli muuta käyttöä. Yksi meni siihen, että ratkottiin tutkinnon suorittamisen käytännön kysymyksiä. Se oli tarpeellinen osio. Kaksi tuntia oli osallistujien organisaation sisäisiä juttuja. Näiden kahden teeman välissä otimme selvää, mitä kirjoittaminen järjestelmällisenä työtapana on. Tutkailimme myös tiedotetta ja raporttia tekstilajeina sekä keskustelimme vilkkaasti sähköpostiviestinnästä ja intrasta.

Kielenhuoltoa hipaistiin hyvin kevyesti. Pilkkusääntöjen hartaan tankkauksen sijaan porukka avasi pienryhmissä tutkintotehtävänannon nimeltä Oman ammattitaidon kehittämissuunnitelma. Tuo kolmen vartin keskittynyt tuumailu oli takuulla hyödyllisempää kuin saman ajan vietto kielenhuollon normeja kertaillen. Kielenhuollon opiskeluun he saivat aineistoa ja tehtäviä.

Kieltämättä hiukan yllätyin, kun joku mainitsi, että joutuu yhä opettamaan työyhteisönsä jäsenille, miten meiliin saa liitteen. Intrakaan ei ollut organisaatiossa kaikille tuttu. Some-intoiluun saattaa olla vielä vähän matkaa, jos Web 1.0:kin on vielä hakusessa.

Päivä oli intensiivinen, hiostava ja hauska :)

tiistai 18. toukokuuta 2010

Oi ihana toukokuu

Toukokuu on opettajille riemun ja raivon kuukausi. Lukuvuoden urakointi alkaa olla lopuillaan (tai no ei ihan, hähää), samoin (veto)voimat. Sitä miltei sammuu kalkkiviivoille...Kysy opettajalta myöhemmin, millainen hänen toukokuunsa oli. Melkeinpä lyön vetoa siitä, ettei poloinen muista kuukaudesta juuri mitään.

On mukavaa seurata, kun arvioitavien ja kommentoitavien tekstien pino vähitellen pienenee. Tuo "vähitellen" toisaalta vimmastuttaa. Tuo ja tuokin vielä, eivätkö ne koskaan lopu. Ja samaan aikaan: tuotoksiin on kiehtovaa tutustua, vaikka silmiä jo kirvelisikin ja univelka huutaisi maksueräänsä. Esseitä, raportteja, oppimistehtäviä tulee uniinkin. Opinnäytetyöt kummittelevat päivin ja öin.

Luulisi noista jo saavan tarpeekseen, mutta mieli vaatii muutakin tekstiravintoa. Tähän hätään on löytynyt Mark Twainin hävytön kirja 1800-luvun Välimeren matkailusta (Vanhaa Välimerta ristiin rastiin, Savukeidas). Kirja on rattoisa ja yksioikoinen ja varsin viihdyttävä. Tässä ote Twainin matkakertomuksesta:

"Haluaisin jäädä tänne [Genovaan]. Mieluummin en lähtisi enää eteenpäin.

Jossain Euroopan kolkassa voi olla kauniimpiakin naisia, mutta epäilen sitä vahvasti. Genovan asukasluku on 120 000 ja heistä uskoakseni kaksi kolmasosaa on naisia, ja näistä ainakin kaksi kolmannesta on kauniita.
He ovat yhtä muodikkaita, tyylitietoisia ja suloisia kuin ihminen voi olla ilman, että hänet ylennetään enkeliksi.

Enkelit eivät kuitenkaan ole uskoakseni kovin muodikkaita."

Lukunautintoni tärvelee kuitenkin se tosiseikka, että kirjasta puuttuu kokonaisia aukeamia. Olen bongannut tähän mennessä jo puolen tusinaa tyhjää aukeamaa, mikä saa minut vimmoihini ja raivon partaalle. Tämä ei jää tähän. Kun ehdin, otan yhteyden kustantajaan (jonka kirjoja olen mieluusti suosinut ja suosin, jos raivoni laantuu ja asiaintila saa suotuisan päätöksen).

Toinen iltalukemisilo on ollut Pia Ingströmin omaelämäkerta-sivistysromaani-essee-tekstilajiblendi nimeltä Äitiä ikävä. Upea muistelukirja, älykästä ja vetoavaa proosaa.

keskiviikko 12. toukokuuta 2010

Sosiaalinen media yrittäjän ja opiskelijan hyötykäyttöön

Tutkailin viime torstai-iltana riihimäkeläisten yrittäjien kanssa sosiaalisen median mahdollisuuksia yrityksen viestinnässä. Keskustelimme siitä, miten niukkaa markkinointibudjettia voisi käyttää tarkoituksenmukaisesti. Maksettua mediaa voisi rohkeasti mutta harkitusti korvata omalla ja vähitellen myös ansaitulla medialla.

Käytössämme oli vain tuokio, eikä tekniikkakaan täysin toiminut, mutta sosiaalisesta mediasta hahmoteltiin pääpiirteittäistä kuvaa. Yrittäjät tekivät myös SWOT-analyysiä. Somessa nähtiin varteenotettavia vahvuuksia ja mahdollisuuksia, etenkin kustannustehokkuus, ajasta ja paikasta riippumattomuus sekä verkostoituminen puskaradioineen. Kolikolla on kuitenkin kääntöpuolensa eli huonosti suunniteltuna ja toteutettuna some-viestintä voi koitua haitaksi.

Hyvät esimerkit innostavat

Tarkoitus oli kokeillen tutustua joihinkin some-sovelluksiin, kuten Facebookiin, Twitteriin ja blogeihin. Jotain saatiin esiin, mutta nettiyhteys pätki ajoittain. Olin tallentanut still-kuvia esimerkkitapauksista, ja niiden kautta kurkistimme yritysten ja yrittäjien sosiaalisen median käyttöön.

Monissa some-koulutuksissa otetaan esimerkeiksi suuret ja kauniit, kuten Finnair, Silja Line ja Suomen Poliisi. Edustavia esimerkkejä ovat jokainen. Mutta kantahämäläinen pienyrittäjä ei niistä erityisesti hyödy. Siispä esille kannattaa ottaa pienyrityksiä ja paikallisia yrittäjiä. Esimerkkitapauksina olivat hämeenlinnalainen Ambientia nettisivuineen, blogeineen ja Twitter-tileineen, Ideakosken Reetta Koski ja hänen yrityksensä sekä Ideapakka-tuotteensa nettisivujen, blogin, Facebook-sivun ja Twitter-tilin voimin. Seuraa saatiin Kielipoliisin ja Scription sosiaalisen median käyttötavoista. Hyvä esimerkki non-profit-puolelta on oma työyhteisöni Hämeen ammattikorkeakoulu eli HAMK. Näissä kaikissa korostuu kokonaisviestinnällinen näkemys, joka on saanut oivaltavat toteutukset.

Blogi personoi yrityksen ja antaa sille kasvot sekä äänen

Yritysblogeja yrittäjät pitivät hyvänä keinona hankkia tunnetttuutta ja tuoda yritystä lähemmäs asiakasta, olevaa tai tulevaa (ehkä entistäkin). Blogi antaa mahdollisuuden henkilökohtaiseen läsnäoloon ja personoi yritystä. Kommentointimahdollisuus luo tilaa dialogille, jos sellainen on syntyäkseen. Blogin kautta voi tutustua yritykseen ja yrittäjään lähemmin.

Blogiesimerkkeinä olivat Reetta Kosken Ideapakka, Outi Lammin Tuolin ja näppäimistön välistä, Katleena Kortesuon Ei oo totta, Anja Alasillan Vaikuttavaa ja Ambientian yritysblogi. Niistä jokainen täyttää innostavalla tavalla sosiaalisen median tehtäviä:
  1. Ne ovat yhteydenpitoa, vuorovaikutusta ja mahdollistavat dialogin.
  2. Ne ovat tuotekehittelynkin foorumeita.
  3. Ne toimivat markkinoinnin ja myynninedistämisen foorumeina.
  4. Ne ovat oppimisen paikkoja ja tilanteita.
Sosiaalista mediaa tuleville yrittäjille ja liiketalouden toimijoille

Olen kuluneen lukuvuoden aikana teettänyt viestinnän opintojaksojen oppimistehtävinä myös sellaisia, joissa aiheena on sosiaalinen media. Opiskelijat ovat olleet ammattikorkeakoulun liiketalouden nuoriso- ja aikuisopiskelijoita. Näkökulmat ovat vaihdelleet työyhteisöviestinnästä somen käyttöön opetuksessa ja oppimisessa ja osallistavaan markkinointiviestintään. Tavoitteena on ollut tehdä some sovelluksineen tutuksi ja ymmärtää sen  mahdollisuuksia liiketoiminnassa ja yritys- sekä yhteisöviestinnässä.

Tehtävissä on havainnoitu ja analysoitu yritys- ja asiantuntijablogeja. Opiskelijat ovat myös pitäneet blogeja ja kommentoineet valitsemiaan blogeja. He ovat raportoineet työskentelystään ja oppimastaan. Eräällä kurssilla on kokeiltu Twitteriä. Opiskelijat ovat tehneet myös kenttätöitä, joissa ovat haastatelleet organisaatioiden toimijoita ja laatineet kehittämistehtäviä ratkaisuideoineen - niistä monen aihe on liittynyt sosiaaliseen mediaan yrityksen tai non-profit-yhteisön toiminnassa. Kaikissa oppimistehtävissä on pitänyt suhteuttaa tekemistä ja toiminnallista tietoa lähdetietoon eli tietoperustaan. Opiskelijat ovat pitäneet oppimistehtäviä pääosin hyödyllisinä ja kertoneet oppineensa yllättävän paljon.

Eräs aikuisopiskelijoiden ryhmä rakensi asiantuntijatyöpajan, jonka aiheena oli sosiaalinen media sisäisessä viestinnässä. He selvittivät sitä, miten yritykset ja muut yhteisöt voivat ripeästi ja vähin kustannuksin ottaa sosiaalisen median sisäisen viestinnän käyttöön (esimerkiksi wiki intran tilalle, Skype puheluihin, jopa Facebook foorumiksi, kun pelisäännöistä sovitaan).

Asiantuntijatyöpajan toinen näkökulma rakentui siitä, että opiskeluyhteisöissä voitaisiin nykyistä enemmän hyödyntää kojelauta-tyyppistä verkkotyöpöytää tai verkkoalustaa ryhmätöiden, projektien ja tiimien oppimistehtävien teossa (esim. Google Docs, Google Wave). Kouluilla on käytössään maksullisia videokonferenssisovelluksia kuten WebEx, jotka toimivat lisenssiperiaatteella. Ilmaissovelluksilla on etunsa mutta myös riskinsä, joita voi hallita, kunhan ne tietää, opiskelijat totesivat.

Opettaja itse on oppinut huikeasti - kiitos aktiivisten opiskelijoiden ja innoittavan aiheen.

sunnuntai 9. toukokuuta 2010

Äidille 9.5.

Äideille on kirjoitettu ylistäviä, rakastavia ja kaipuun kyllästämiä runoja. Ruusut, kortit ja kakut kuuluvat äitienpäivään, samoin lahjat. Viimeksi mainittuja eivät puolisot kuulemma oikein osaa hankkia. Kattila tai rikkaimuri eivät todellakaan kuulu toivelahjoihin, sen sijaan hemmotteluhoidot, korut ja tuoksut ilahduttavat monia.

Vietin äitini kanssa hänen viimeistä äitienpäiväänsä kolme vuotta sitten. Päivään kuului totutusti äitienpäivälounas, kukkia, kortti, kakku ja kuohuviini. Monesti annoin lahjaksi kirjan, mutta kun näkö heikentyi, lahjapakettiin päätyi yleensä jokin vaate, jota äiti oli toivonut.

Kolmena äitienpäivänä olen vienyt hänen haudalleen kukkia. Niin tänäänkin. Äidin menetys jättää jäljen loppuelämäksi. Ajattelen häntä joka päivä. En ole jämähtänyt suruun, mutta kaipausta en voi enkä halua kieltää. Elän elämääni mutta muistelen häntä päivittäin.

"Vielä on ihmisiä
jotka muistavat sinut.
Vielä on kirjeitäsi, käsialasi
   kiinteä virta
käpertyvällä paperilla,
sylisi muisto, hymysi voima,
         hiustesi tuoksu,
askeltesi musiikki.
Vielä on puheesi sointi, käsiesi valo,
pysähtyneen yösi kaiku.
Vielä on huoneissani, ovenpielissä,
     ikkunanpuitteissa
poistumisesi kaunis jälki."

(Tittamari Marttinen, Savun negatiivi, 1991)

"Kaikki äidit matkustavat ykkösluokassa
      toukokuun toisena sunnuntaina:
ruusuihin käärityt sanomalehdet,
itse letitetyt annihelenat,
rypytetyt karjalanpiiraat,
juhlamokan tuoksi.

Toukokuun ensimmäisenä sunnuntaina:
pesevät ykkösluokan vaunun ikkunat,
puunaavat lattiat,
kattavat pitopöytää kiskoille.

Toukokuun kolmantena sunnuntaina:
ajavat veturia,
murehtivat jokaisen matkustajan,
nostavat matkalaukut vaunusta,
pyyhkivät pölyt poikiensa puvuista,
tyttäriensä takit sukivat hiuksista.

Oi äitejä marimekoissaan:
kiittäkää kiittäkää kiittäkää.

(Pertti Alaja, Hyvää yötä, Kleopatra, 2007)

Palveluviestintään pientä säätöä

Parinkymmenen hengen joukkomme vietti rattoisaa perjantai-iltaa helsinkiläisessä Fransmanni-ravintolassa. Illan emännät olivat järjestäneet hienon tilaisuuden, jossa nautittiin parsaherkkuja, maisteltiin viinejä, juteltiin mukavia ja tutustuttiin Johanna Oraksen romanttisiin asetelmamaalauksiin. Mukavaa muisteltavaa myöhemminkin.

Alku ei ollut ihan lupaava. Kolmen naisen seurueemme pelmahti paikalle varttitunnin ennen tilaisuuden alkua. Ilmoitimme hovimestarille illan emäntien nimet, yhdistyksen nimen ja kellonlyömän, jolloin oli tarkoitus aloittaa. Mainitsimme myös, että tilaisuus on kabinetissa. Ei löytynyt tietoja varauskirjasta, ja neuvottoman oloinen palveluhenkilö sanoi puolihuolimattomasti, että voisimme odottaa baarin puolella.

Sateesta märkinä ja palelevina siirryimme baariin vettä litisivine sateenvarjoinemme odottelemaan, milloin saamme siirtyä kabinettiin. Mielemme teki samppanjaa, joten tilasimme lasilliset. Operaatio osoittautui yllättävän hankalaksi ja kului noin kymmenen minuuttia, ennen kuin saimme kuplivan juomamme. Ei selityksen sanaa, ei pahoittelua, ei ylipäänsä minkäänlaista kommunikointia kanssamme.

Mitä jäi palvelutilanteesta mieleen? Ainakin nämä:
  • Meidät olisi voitu ohjata kabinettiin odottelemaan ja kysyä, haluammeko alkuun tilata juoman.
  • Baarin tarjoilijalla olisi saanut olla rippunen enemmän palvelualttiutta ja ripeyttä. Yksinkertaisen tilauksen hoitaminen vei nyt tolkuttomasti aikaa. Hymy, pahoittelu ja ystävälliset sanat olisivat paikanneet tilanteen muita puutteita.
  • Hovimestari tai tarjoilija olisi voinut tulla ilmoittamaan, kun kabinettiin pääsi. Siinäpä olisikin ollut tosihyvää palvelua, joka olisi jäänyt myönteisesti mieleen.
Ehkäpä ketjuravintolalta ei voi noin paljon vaatia ja odottaa. On varmaan epäreilua verrata ketjuravintolaa fine dining -ravintolaan. Perusasioiden pitäisi kuitenkin toimia moitteettomasti myös ketjupaikoissa. Niitä ovat kohtelias ja positiivinen viestintä, palvelualttius ja tilannetaju. Ne on viritetty huippuunsa monissa gourmetravintoloissa. Parhaisiin muistoihin kuuluvat monet Italian ravintolat, Suomesta helsinkiläiset Savoy, Postres ja Carma, tamperelainen Hella ja huone, kuopiolainen Os ja oululainen Matala. Kivaa yritystä on ollut mm. Tampereen Fransmannissa. Siellä tarjoili opinhaluinen harjoittelija, jolla oli asenne kohdallaan.

Porukallamme oli kuitenkin hauska ilta, jota jatkoimme vielä tovin Glon baarissa. Lauantain työpäivä oli alustettu hyvin :)