Opettaja, hallinnoija, oivalluttaja ja jokapaikanhöylä

Tässä on viikko pari opiskeltu erilaisia tietohallintojärjestelmiä. Hienoja työkaluja, kunhan toimivat. Niiden käyttöön tosin kuluu järjetön määrä työtunteja, jotka ovat pois varsinaisesta työstä: opetuksen suunnittelusta ja opettamisesta. No, osa järjestelmistä toki on suunnittelun työkaluja. Mutta kun ne eivät toimi sujuvasti, etenkään etäyhteyksin.

On toteutussuunnittelujärjestelmää, tilanvarausjärjestelmää, opintorekisteriä, palautejärjestelmää sekä tietenkin verkkoalusta introineen ja sähköposteineen (verkkoalustasta en kyllä luopuisi, pakko myöntää). Idea on hyvä ja kannatettava: prosessit virtaviivaistuvat ja yhtenäistyvät. Periaate ei vain ihan lyö kättä käytännölle. Monikohan työperäinen stressi juontaa siitä, että käyttäjäpolosta on tullut järjestelmien vanki?

Uhosin kiukkupäissäni alkavani pitää kirjaa siitä ajasta, joka kuluu järjestelmien kanssa nysvätessä. Luovuin ajatuksesta, koska moinen touhu vain turhauttaa. Jos mahdollista, toivoisin järjestelmistä mahdollisimman vapaita iltoja ja viikonloppuja.

Iloakin on, ihanaa. Tällä viikolla ryhdytään matkaamaan ammatillisen viestinnän maailmaan sekä perehtymään työyhteisön viestintään. Pian saan tarttua opinnäytetyöteksteihin tekstinohjaajan roolissa, ja viimevuotisia opinnäytetyön tekijöitäkin on tulossa juttusille.

Syksy on täynnä uusia askareita ja myös organisaatio-oppia, koska vaihdoin työmaisemaa. Yksi "työpesäni" on valtava 16 000 opiskelijan yhteisö, jonka yhteen osaan saan nyt tutustua. Toinen on vanha tuttu TaiK, nyt vain osana uutta Aalto-yliopistoa ja siten organisaationa monin tavoin erilainen kuin ennen. Sivuaskeleita otan Aallossa TKK:n suuntaan, jossa edessä on kandiseminaarien tutkimusviestinnän luennot ja tekstinohjausvastaanotot. Kolmas ulottuvuus on sitten sivutoiminen yrittäjyys ja yhteistyö Viestintäheimo Klaanin kanssa.

Kouluyhteisöt näkisi  mielellään työyhteisöinä, joissa opiskelijat ja henkilökunta eli opettajat ja opetusta tukeva väki yhdessä tekevät tulosta. Miksi koulut ovat yhä jotenkin irrallaan ja ikään kuin vain simuloivat sitä, mikä tapahtuu toisaalla ("työelämässä", ihan kuin koulu ei olisi työelämää). Pitäisi vähentää tietokeskeisyyttä ja antaa enemmän aikaa ja tilaa uteliaisuudelle, etsimisen ja löytämisen riemulle sekä taitojen kehittämiselle. Tiedon lisäksi tarvitaan taitoa ja asennetta.

Vanhat ajattelu- ja työtavat ovat uuden ideoinnin ja luovan toiminnan hidasteina. Etsitään turvallisuutta, tarrataan tuttuun ja totuttuun, kontrolloidaan, ei uskalleta ottaa riskejä, toistetaan itseä, korostetaan järkeä yli muun ja pysytellään siinä, mikä koetaan mukavaksi ja minkä hyväksi ei tarvitse ponnistella. Nämä hidasteet ovat itsellenikin tuttuja, etenkin järjen korostus, itsensä toistaminen ja mukavuudenhalu.

Yllättävän usein yhä törmää ns. lääkeruiskuajatteluun eli siihen, että opettaja siirtää tietojaan ja viisauttaan noviiseille, jotka auliisti ottavat ne vastaan. Tottakai opettajan tehtäviin kuuluu jäsentää tietoa yhdessä oppijoiden kanssa sekä auttaa heitä rakentamaan merkityksellistä tietoa.

Mutta tietoa ei voi 2010-luvun  maailmassa siirtää opettajalta oppijalle kuin leipiä kaupan hyllyltä ostoskoriin. Suuri osa tiedoista vanhenee auttamattoman nopeasti. On olennaisempaa oppia suhtautumaan uudella tavalla tietoon ja päivittämään uteliaasti tietojaan kuin omaksua valmiita tietopaketteja varastoon. Moni tieto on sitä paitsi aika hyödytöntä ilman sovelluskykyä eli taitoa. Sovelluspintaa kannattaa etsiä etenkin koulun seinien ulkopuolelta.

Toisinaan on hyvä tuulettaa, jotta voisi yhä kasvaa ja kehittyä ammatissaan. Samalla voi löytää ihka uusia, tuoreita ja jopa mullistavia näkökulmia tekemisiinsä. Jos nyt ei järisyttävän suurta keksintöä teekään, onnistuu ehkä tekemään vanhasta uutta. Ja jos ei isoa kokonaisuutta, tilkkuja kai kuitenkin. Tervetuloa, syksy!

Työlki ellää

Paluu töihin on tosiasia, ja nyt on terästäytymisen paikka. Helle teki tehtävänsä kuten myös leppoisa lomailu. Edessä ovat uudet kuviot ja uusien organisaatioiden opettelu. Itse työltä odotan yhtä antoisia hetkiä kuin vanhan tutun työyhteisön tarjoamat ovat olleet.

Olen virkavapaalla lehtoraatistani ja työskentelen alkavan lukuvuoden pääkaupunkiseudulla sekä ammattikorkeakoulussa että Aallossa. Rytmin vaihdos loman jälkeen on aina totaalinen: asiat tuntuvat kaatuvan päälle ja hienot ideat ovat vielä hukassa. Hiukan lohduttaa, että kollegat tuntuvat potevan samaa. Kokemus kertoo, että viikko pari ja sitten taas paiskitaan töitä kuin ei olisi muuta koskaan tehtykään.

Tunnustaudun on-off-ihmiseksi. Ottaa aikansa, joskus tukalan pitkän tuntuisen, ennen kuin pääsen vauhtiin. Kun olen päässyt vauhtiin, jatkaisin jatkamistani. Siirtymävaiheet ovat joka kerta hankalia. Innostavat asiat ja ihmiset lievittävät siirtymien sivuvaikutuksia.

Viime viikon intensiivikurssi oli hyvä lukuvuoden aloitus. Tällä viikolla valmistellaan ja ensi viikolla päästään tositoimiin. Esimakua tulikin jo kahden opinnäytetyön myötä. Molempien tekijät ovat ahkeroineet kesällä varsin tuloksekkaasti. Tekstiversioita on antoisaa lukea ja kommentoida.

Kesällä osallistuin dekkarien ja muiden kirjojen lukemisilon lomassa erääseen lehtiprojektiin. Kirjoitin lääketieteen ammattilaisille tarkoitettuun tapahtumalehteen muutaman jutun, jotka perustuivat tapahtumassa pidettyihin asiantuntijaesityksiin.

Projekti ammatillisesti mainio oppimiskokemus. Oli tutustuttava nopeasti itselle tuiki tuntemattomiin asioihin ja kirjoitettava niistä lyhyehköt artikkelit, joiden piti olla tarkkoja mutta ymmärrettäviä. Tasapainoilu ammattikielen ja journalistisen ilmaisun välillä oli mielenkiintoista puuhaa. Versioita kommentoitiin puolin ja toisin. Jälleen kerran näki, miten tärkeä kirjoitusprosessin osa editointi onkaan. Kirjoittaminen on myös yhteisöllistä toimintaa, ei vain yksin puurtamista.

Kivaa aloittaa työt. Työlki ellää, vaikkei rikastuisikaan muuten kuin henkisesti. Tervetuloa uusi lukuvuosi ja uudet kujeet!