Kirjat ja kirjailijat muuttuvassa maailmassa

Raivostuin Hesarin eilisestä WSOY-jutusta. Antti Majanderin ja Saska Saarikosken kirjoittama juttu vahvistaa pahimpia pelkojani: kirjailijan tehtävä ei olekaan työskennellä ensisijaisesti kirjoittajana vaan hänen pitää toimia myös markkinoijana ja esiintyjänä. Entäs jos todella taitava kirjailija onkin introvertti, jonka on vaikea esiintyä edukseen?

Ei auta, image is (almost) everything. Näin vaikuttaa WSOY:n asioista päättävä hollantilaisjohtaja Jacques Eijkens ajattelevan. Ei riitä, että kirjailija kirjoittaa, tuottaa tekstiä omassa rauhassaan ja omaa tahtiaan. Nykymaailmassa kirjailijan pitää luovuttaa persoonansa kustantajan käyttöön, sillä kustantaminen keskittyy yhä vankemmin kirjailijan persoonan ja brändin ympärille. Kirjailijan on oltava alati käytettävissä, saatavilla, läsnä.

Sekään ei riitä. Kirjailijan on oltava kiinnostava ihminen, sillä "[ihmiset] eivät halua vain kirjaa, he haluavat kirjailijan". Kaikkiko haluavat? Taidan siis olla poikkeava.

Eijkens myöntää suoraan ja häpeilemättä, että jättää lukemisen muille ja keskittyy bisneksen tekoon. Hänen mielestään Suomi on jäljessä kustannusalan kaupallistamisessa. Voi miten noloa! Nyt, kirjailijat, nopeasti opettelemaan tuloksen tekoa, ellette jo osaa.

Erityisesti kismittää Eijkensin opettavainen viesti kirjailijoille: heidän pitää oppia ajattelemaan työtään ammattimaisemmin ja kaupallisemmin. Helvetti soikoon, moni kirjailija kirjoittaa ammatikseen ja useimmat moni ammattimaisesti.

Ehkä suuret kustantamot panevat kirjailijansa "kirjailijakouluun", jossa pakollisia "ammattiopintoja" ovat ainakin opintojaksot "Rakenna ja kiillota oma brändisi", "Kirjailija - oppiva ammattiosaaja","Opi markkinoimaan", "Stailaamalla valovoimaa", "Yritystalouden perusteet", "Irtokarismaa kaapista, jos oma ei riitä", "Esiintymisvalta" ja "Syö ruokkivasta kädestä nätisti".

Money talks, bullshit walks. Sanoma pärjäisi Eijkensin mukaan ilman kirjojen kustantamistakin. Ei ole syytä epäillä. Kirjojen kustantaminen ei taida olla isoille kustantamoille enää pääasia. Onneksi on niitä pienempiä, jotka yhä tahtovat tehdä kulttuurityötä. Hurraa niille!

Sofi O. ei kumartele eikä imartele

Eilen pamahti uutispommi: WSOY antoi kenkää tähtikirjailija Sofi Oksaselle. Pitkään kytenyt jännitteinen tilanne laukesi tavalla, joka oli monelle yllätys. Oksanen on tahkonnut Puhdistuksellaan rahaa ja mainetta, eikä vain itselleen vaan myös kustantajalleen. Tässä kiistassa ei raha ratkaissut.

Kustantajia hänelle lienee tarjolla, mutta kenet hän kelpuuttaa? Kustannustoimittaja on näissä suhteissa kirjailijalle tärkeämpi kuin kustantaja sinänsä.

Sofi Oksanen on taitava kirjailija, jonka kirjoja odotan aina kiinnostuneena. Toistaiseksi ne ovat täyttäneet odotukseni, ja oletan niiden täyttävän ne vastakin. Oksasen, kuten muidenkin arvostamieni taiteilijoiden, tapauksessa "ulkokirjalliset" seikat ovat suhtautumisessani toissijaisia. En ole kiinnostunut esimerkiksi heidän yksityiselämästään tai harrastuksistaan.

Oksasta on syytetty ylimielisyydestä ja tosikkoudesta. Hänellä nyt sattuu olemaan hyvä itsetunto ja käsitys omasta osaamisestaan. Hän ilmaisee ajatuksensa ja näkemyksensä suoraan, puhuu suunsa puhtaaksi. Hän ei yritä miellyttää, mielistelystä puhumattakaan. Oksanen ei kumartele eikä imartele, mikä saattaa ärsyttää. Hän ei vaikuta olevan kiinnostunut muiden mielipiteistä. Mitä ilmeisimmin hän ei ole diplomaattinen.

Ehkä tunnen sympatiaa häntä kohtaan siksikin, että tunnistan hänessä liminaalin, rajattajan, monella eri tavalla ulkopuolisen. Oksasella on suomalais-virolaiset sukujuuret, hän ei olemuksellaan eikä esiintymisellään sulaudu massaan ja hänet on yhdistetty joihinkin alakulttuureihin tai vähemmistöihin (biseksuaalit). Nuo seikat ovat minusta kuitenkin epäkiinnostavia ja -olennaisia, kun arvioidaan hänen talenttiaan kirjailijana.

Rajattamisen teemasta on suomeksi kirjoittanut filosofi Juha Varto (Rajoilla 1. Työpapereita. Taideteollisen korkeakoulun julkaisuja. 2000.).

Lomalukemistoa keräämään 2

Kokosin toisenkin kirjalistan, lähinnä pikaisista päähänpälkähdyksista koostuvan. Jokainen listan kirja on kuitenkin koskettanut ja herättänyt lukuintoni. Osan olen lukenut jo ammoin, osan hiljakkoin ja osa odottaa vielä vuoroaan. Lista on kursailemattoman ja häpeämättömän omanapainen, siis täysin subjektiivinen. Mutta sellaisia tällaiset listat aina ovat. Mitä sinun lukulistaasi sisältyy?

Totta ja tarua elämästä

• Donald Spoto, Sininen enkeli (Marlene Dietrichin elämäkerta) 
• John Simon, Koneen ruhtinas – Pekka Herlinin elämä 
• Marybeth Hamilton, When I’m bad I’m better (Mae Westin elämäkerta)
• David Ritz, Särkynyt sielu – Marvin Gayen elämä 
• Panu Rajala, Lasinkirkas, hullunrohkea (Aila Meriluodon elämäkerta) 
• Michele Primi, Queen – koko ura 
• Slash & Anthony Bozza: Slash. Suom. Kim Männistö 
• Hellevi Arjava, Merkillinen isoisä ja muita kertomuksia Swaneista ja Wegeliuksista

Opettajille, kasvattajille ja oppimisesta kiinnostuneille 

• Juha Varto, Mitä Simone Weil on minulle opettanut 
• Julia Cameron, Tie luovuuteen 
• Simo Skinnari, Pedagoginen rakkaus 
• Paolo Freire, Sorrettujen pedagogiikka. Suom. Joel Kuortti 
• Hanna Vilkka, Sukupuolen ja seksuaalisuuden kohtaaminen 
• Eero Ojanen, Sivistyksen filosofia 

Kirjavia tulokulmia todellisuuteen 

•  Robert Louis Stevenson, Itsemurhaklubi 
• Vladimir Majakovski, Minun löytämäni Amerikka 
• Juha Varto, Elämän kuvia: Elokuva, elämismaailma ja moraali 
• Jules Barbey d'Aurevilly, Dandyismistä ja George Brummelista. Suom. Antti Nylén 
• Günter Höhne, DDR-design – Itäsaksalaisen suunnittelun helmiä 
• Outi Nyytäjä, Menestys ja moraali 
• Kyllikki Villa, Pakomatkalla – toinen lokikirja 
• Robert Crumb, Genesis (1. Mooseksen kirja sarjakuvana) 
• Peter von Bagh, Lajien synty  
• Peter von Bagh, Sininen laulu 
• Claire Aho, Helsinki 1968 (valokuvia ja Kjell Westön teksti)

Kulinaristiklubilaisille 

• Outi Pakkanen, Porosta parmesaaniin 
• Tessa Kiros, Venetsia – ruokaa ja unelmia 
• Jukka Sinivirta, Samppanja 
• Juba Tuomola, Syömään! – Viivin ja Wagnerin keittokirja

Kaunokirjallisuuden ystäville uutta ja vanhempaa 

• Anne Tyler, Nooan kompassi 
• John Keats, Yön kirkas tähti – rakkauskirjeitä. Suom. Kaisa Sivenius 
• Elina Hirvonen, Kauimpana kuolemasta 
• Sirpa Kähkönen, Lakanasiivet 
• Arturo Perez-Reverte, Taistelumaalari 
• Alice Munro, Kerjäläistyttö 
• Emily Brontë, Humiseva harju 
• Richard Yates, Revolutionary Road 
• Arne Nevanlinna, Marie 
• Virpi Hämeen-Anttila, Toisen taivaan alla 
• Hannu Salama, Juhannustanssit

 

Terveisiä tietoyhteiskunnasta - uusin eväin työelämään

Anja Alasilta on perustanut projektin, jonka nimeksi antoi Terveisiä tietoyhteiskunnasta - Kouluttajat ja konsultit vierailevat opinahjoissa. Projektin tavoitteena on jalkauttaa verkkoviestinnän, sosiaalisen median ja ict-alan kouluttajia ja konsultteja taksvärkkiin.

Mukaan lupautuneet ja lupautuvat tekevät ilmaisen päivän jossakin koulussa (toisen asteen opinahjot ja korkeakoulut mukaan lukien). Moni kutsutuista on jo tarttunut täkyyn - toivottavasti koulutkin tarttuvat.

Miksikö? Eikö opettajien panos riitä? Ei välttämättä. On tervetullutta saada tuoretta tietoa ja ajantasaisia näkemyksiä aiheista, jotka ovat ajassamme olennaisia. Tulevaan ei voi ponnistaa vanhentunein eväin.

Minusta Anja Alasillan idea on mainio ja toivon sille menestystä. Opettajien ei pidä ottaa nokkiinsa siitä, että opinahjot avaavat ikkunoitaan ja oviaan maailmalle. Verkostoituminen on opettajille ja kouluille tärkeää, ja sitä toki ahkerasti harjoitammekin.

Hiukan hämmentää se, ettei Anjan tuntemista opettajista kovinkaan moni ole aktiivinen netin ja sosiaalisen median käyttäjä. Pitää paikkansa, että opettajan on itse etsittävä tuoretta tietoa ja keskustelukumppaneita voidakseen ottaa verkkoviestinnän tosissaan opetuksensa osaksi. Mutta oudoksuttaa, että monet äidinkielen ja viestinnän opettajatkin olisivat asiasta "pihalla". Moni opettaja kaipaa kipeästi täydennyskoulutukseen, osa tyytyy uutteraan itseopiskeluun sekä kantapään kautta oppimisen menetelmään.

Opetustyö on nykyään kiireistä, paineista ja vaativaa. Siinä on koetuksella aktiivisinkin itsensä kehittäjä. Siksikin on hienoa, että alan asiantuntijat ja ammattilaiset ojentavat auttavan kätensä. Kannattaa kuitenkin muistaa, että olemme työelämätoimijoita kaikki, niin koulumaailman ulkopuoliset kuin me kouluissa toimijatkin. Koulu ei saa olla irrallinen saareke, jossa leikitään elämää ja työelämää. Siellä pitää oikeasti elää ja tehdä töitä.

Lomalukemistoa keräämään

Loma vielä odottaa, mutta nyt on aikaa kokoilla lomalukemistoa. Tässä lomailijan kirjavinkkini satunnaisessa järjestyksessä: 

1. Kari Hotakainen, Ihmisen osa (nyt Suomalaisessa 15 euron hintaan)
2. Kjell Westö, Älä käy yöhön yksin (muutkin Westöt kannattaa lukea)
3. Outi Pakkasen dekkarit (kepeää, helposti sulavaa, viihdyttävää, taitavaa ja bonuksena ruokajuttuja sankaritar Anna Laineelta)
4. Khaled Hosseini, Tuhat loistavaa aurinkoa (samalta myös Leijapoika, joka tosin on kovin surullinen tarina)
5. Philip Roth, Tuohtumus (jos 50-luvun angstinen juutalaispoika USA:ssa kiinnostaa - on mielestäni kipakka kasvutarina, vaikka myös traaginen; tähän on pakko taas kerran lisätä, että Roth on suosikkejani ja luen häneltä kaiken, tuolta 50-luvun juutalaisnuorukaisten kuvaajalta; jos jonkin Rothin tässä mainitsisi erikseen, se on Ihmisen tahra - uskomaton tarina, joka vie mennessään)
6. Pia Ingström, Äitiä ikävä (ensisijaisesti niille, joilla ei enää ole äitiä; toki muutkin voivat lukea)
7. Mark Twain, Vanhaa Välimerta ristiin rastiin (röyhkeää tekstiä röyhkeältä kirjailijalta)
8. Joel Haahtela, Katoamispiste (ja saman tien kaikki muutkin Haahtelat - kuulas, kaunis, karkaava kieli)
9. Raija Siekkinen, Novellit (saatavana pokkarina, sisältää kaikki S:n novellit)
10. Ian McEwan, Ikuinen rakkaus (ja saman tien muutkin McEwanit)
11. Donna Leonit (koska niissä on Venetsia, Veneto, kielen mennessään vievät ruokakuvaukset ja ihana Guido Brunetti)  

Tunnustan, että useimmat noista olen jo lukenut, mutta jokunen ansaitsee uusintakierroksensa. Seuraavaan listaan kirjaan tulevat kirjaherkkuni. Ja ovathan nuo yllä mainitut jo läpäisseet laaduntarkastuksen ;)

Suomensuojelua nimiasioissa

Eduskunnan oikeusasiamies Petri Jääskeläinen otti selvän kannan Tampereen yliopistollisen keskussairaalan osastonnimeen Stroke Unit. Jääskeläinen toteaa päätöksessään, että nimi ei ole "asiakaslähtöinen ja ymmärrettävä" ja että se on perustuslain vastainen.

Pirkanmaan sairaanhoitopiiri on nyt päättänyt vaihtaa englanninkielisen osastonnimen suomenkieliseksi. Stroke Unit -osastolla hoidetaan aivoverenkiertohäiriöistä kärsiviä.

Ongelmia tosiaan voi syntyä jos englanninkielistä nimeä käytetään ainoana viestinnässä, joka on suunnattu suurelle yleisölle. Alan ammattilaisille Stroke Unit taas on kätevä ilmaus. Tässä taas todentuu tilannetajun merkitys: yhdellä ilmauksella harvoin pärjää, koska viestintäkumppanit tiedon tasoineen ovat erilaisia ja viestinnän tavoitteetkin vaihtelevat. Asiantuntijaviestinnässä voi käyttää vieraskielistä sanastoa, jos osalliset sen ymmärtävät.

Hyvä, jämäkkä päätös Jääskeläiseltä. Hänen mukaansa sillä on yleisempää, periaatteellista merkitystä. Sen soisi vaikuttavan laajemminkin. Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen kannanotoilla ei juuri ole ollut kantavuutta, ne on sivuutettu muutosvastarinnan osoituksina. Vaikeneminen on tehokas nitistäjä ja keskustelun tyrehdyttäjä.

Maamme on jo täynnä kaikenkarvaisia, kummallisia ja teennäisiä muotinimiä. Sellaisia ovat mm. Destia, Itella, Omnia ja TraFi. Helsingin päärautatieasemakin on nyt lukemma Helsinki C. Miten niistä pääsisi eroon?

Totta on, että suomalaisten kielitaito - etenkin englannin kielen taito - on jo eri tasolla kuin takavuosina. Mutta silti suomen kieltä vaalivan silmään sattuu ja korvaa korventaa, kun joka tuutista mainoksia myöten pursuaa englantia. It won't let you down. Vai saatko vieraskielisen viestintäannoksen, koska olet sen ansainnut?