Rongas toteaa, että vastarinnan kiiskiä, "digiänkyröitä" on enemmän vastavalmistuneissa:
Kielteisesti suhtautuvia ns. digiänkyröitä Rongas on tavannut vastavalmistuneissa, varsinkin perusasteen nuorissa opettajissa, joiden koulutukseen ei verkon käyttö kuulunut.Rongas painottaa erilaisten viestintäkulttuurien tunnistamisen tärkeyttä. Siinä onkin opettajille työmaata. Opiskelijoiden pitää oppia sopeuttamaan viestintätyylinsä viestintäkulttuurin ja tilanteen mukaan. Tsättäilykulttuurin piirteet ujuttautuvat helposti sinnekin, minne ne eivät kuulu. Tällaiset törmäykset voivat hämmentää opettajia. Hämmennyksen suohon ei vajoa, jos pitää huolta ammattitaidostaan ja seuraa koulutus- ja ammattialansa kehitystä. Pedagogista pakkaa tulee ajoittain sotkea, ettei jämähdä rutiineihin.
– Heidän mielestään hallinta katoaa, kaikki sirpaloituu, oppilaat on liikaa netissä muutenkin ja siellä on pelkkää törkyä. Kiivaimmat puheet netin opetuskäyttöä vastaan olen kuullut nuorilta opettajilta.
Viisikymppisten naisten työmarkkinanäkymiä ei ole pidetty kovin lupaavina. Voi ihmetellä, miksi. Terve, motivoitunut, kokenut (ei elähtänyt tai leipääntynyt) ja osaamisensa ajan tasalla pitänyt viisikymppinen nainen saattaa olla opetusalalla mitä sopivin rekrytoitava, jos pätevyys ja kehittävä työote ovat kunnossa.
Korkeakoulukentällä toimiva keski-ikäinen naisope
- tuntee osaamisperustaisen opetussuunnitelmatyön
- tietää tulevien asiantuntijoiden ammattitaitovaatimukset
- tunnistaa opetussuunnitelmien osaamisjuonteet (-alueet) ja kykenee tekemään ne näkyviksi opintojaksojen toteutuksissa
- osaa tehdä oivaltavia ja perusteltuja pedagogisia ratkaisuja
- verkostoituu kollegojen ja organisaatioiden asiantuntijoiden kanssa
- hankkii, suodattaa ja analysoi tietoa, ohjata oppijoita vähitellen kohti taitoa.
Viestinnän ja kirjoittamisen opettajien suuri haaste on saada pojat kiinnostumaan oman äidinkielen tietojen ja taitojen hallinnasta. Peruskoulussa ja lukiossa tehty työ kantaa korkeakouluun ja työelämään saakka. Korkeakoulujen äidinkielisen viestinnän opetuksessa on varsin vähän aikaa paikkailla perustietojen ja -taitojen puutoksia, koska pitäisi keskittyä rakentamaan asiantuntijan viestijäidentiteettiä.
Tekstit
2 kommenttia:
Minäkin lueskelin sitä Annen juttua ja allekirjoitan joka sanan. Olen ollut ihan ihmeissäni siitä, miten vastavalmistuneitten opettajien (ei tietenkään kaikkien, mutta tosi monien) katsanto on aika suppeaa, mitä tulee vähänkin "uudenlaiseen" pedagogiikkaan.
Nyt laitan toivoni seuraavaan sukupolveen, siis niihin, jotka nyt ovat lukiossa ja saavat nyt omana kouluaikanaan nauttia meidän keski-ikäisten innovatiivisista ja rohkeista opetuksen uudistuksista. Ehkäpä heille sitten onkin jo itsestään selvää, että näinhän näitä juttuja pitää tehdä, koska mekin niin tehtiin.
Mutta sittenhän tämä kaikki minkä parissa nyt painimme onkin jo varmaan vanhanaikaista - täytyykö opettajankoulutuksen siis koko ajan "laahata perässä"?
Pieta, minäkin olen viisitoista viime vuotta ällistellyt sitä, miten opettajankoulutus laahaa aina perässä ja työssä enimmäkseen uusinnetaan eikä niinkään uudisteta.
Mittavalla työkuormalla, yhteisökulttuurilla ja vakiintuneilla toimintatavoilla on vaikutuksensa. Töiden tuoksinassa ei ole tarpeeksi tilaa luovalle joutilaisuudelle, jota uusi toteutuakseen tarvitsee.
Sitäkin jaksan ihmetellä, että jotkut vastavalmistuneet ja jotkut pitkäänkin opettajina toimineet katselevat pedagogiikkaa suppeasta näkökulmasta. Joskus tapaa opiskelijoitakin, jotka ovat omien sanojensa mukaan tulleet "opetettaviksi" ja odottavat kai jonkinlaista lääkeruiskuoppimäärää ja opettajan valuttamaa tiedon aarteistoa.
Lähetä kommentti