Pilkkuviidakon vaeltajille

Pilkut ovat olleet tänä syksynä jokapäiväinen ilo ja riesa. Tekstinhuoltajan työajasta iso osa on vierähtänyt puuttuvien pilkkujen metsästyksessä tai turhien pilkkujen raivaamisessa. Tekstit ovat olleet asiatekstejä, ja suurin osa opinnäytetöitä.

Pilkulla on asiatekstissä oiva tehtävä: se selventää virkkeiden ja lauseiden osien suhteita. Sain ystävältäni viestin, joka muistutti pilkun paikasta:

                 Englannin opettaja kirjoitti taululle sanat:

                "Woman without her man is nothing"

                 ja pyysi oppilaitaan lisäämään välimerkit.

                Pojat kirjoittivat: "Woman, without her man, is nothing."

                Tytöt kirjoittivat: "Woman! Without her, man is nothing!"

Kielenhuollon oppaissa ja verkkosivustoilla esitellään seikkaperäiset pilkun käytön ohjeet. Pilkuttajan työssä pitäisi taitaa kieliopin perusteet edes siinä määrin, että tunnistaa lauseiden predikaatit eli ydinverbit ja osaa tunnistaa lauseet (pää- ja sivulauseet). Predikaattien määrä kertoo lauseiden määrän. Päälause voi yksinään olla virke, sivulause ei.

Suomen kielen sivulausetyypit oppii muistamaan, jos tahtoo. Niitä on kolme:

1. Alisteiset konjunktiolauseet alkavat alistuskonjunktiolla (nyt aktivoidaan yleissivistävässä koulussa ammoin opittu rimpsu: että, jotta, koska, kun, kuin, jos, vaikka, kunnes + jollei, ellei, kunhan, joskin, ennen kuin + sillä, joka katsotaan ryhmään kuuluvaksi).
2. Relatiivilause alkaa relatiivipronominilla tai jollakin niiden taivutusmuodolla (joka, mikä, jonka, minkä jne.) tai niitä vastaavalla adverbillä (esim. jolloin, joten, miten).
3. Epäsuora kysymyslause eli kysyvä sivulause alkaa kysymyssanalla (esim. kuka, miten, miksi, onko, eikö tm. -ko/-kö-loppuinen verbi).

No niin, edellä esitetyn katsauksen jälkeen onkin helppo ymmärtää, miksi pilkuista koituu niin valtavasti päänvaivaa. Moniko muistaa kieliopin käsitteitä niin tarkoin kuin olisi tarpeen?

Melko pitkälle pääsee jo pilkutuksen lyhyellä oppimäärällä. Se koskee lauseiden välistä pilkutusta ja sisältää kaksi pääkohtaa:

1. Päälauseet

Itsenäiset päälauseet erotetaan toisistaan pilkulla. Itsenäiset päälauseet ovat rinnasteisia, eivät alisteisia. Niillä ei ole yhteisiä jäseniä.

           Kävin kesäkuussa Turussa, elokuussa Tampereella.

Itsenäisten päälauseiden rajalla on yleensä rinnastuskonjunktio (nyt aktivoidaan yleissivistävässä koulussa opittu rimpsu: ja, sekä, sekä että, -kä, eli, tai, joko tai, vai, mutta, vaan) tai jokin muu kytkevä sana (esim. -pa/-pä, näet, saati).

          Viimeistelyyn oli liian vähän aikaa, mutta artikkelimme pääsi julkaistavaksi.

          Anna viettää talven Espanjassa, ja Juhani matkustaa maaliskuussa Roomaan.

    2.   Sivulauseet

Pää- ja sivulause erotetaan toisistaan pilkulla. Tämä on mukava pilkkusääntö, koska siihen ei ole poikkeuksia. Jos sivulause on virkkeen keskellä, pannaan pilkku sen molemmin puolin.

          Jos opettelee prosessikirjoittamisen työtavan, tekstien teko sujuu helpommin.

          Hän halusi perustella, miksi oli päätynyt ratkaisuunsa.

          Retki, jolle Liisa haluaa osallistua, järjestetään toukokuussa.

          Vaikka ei tiedettykään, miten yhteistyö sujuisi, uskallettiin projekti aloittaa.

Kahden rinnasteisen sivulauseen väliin ei tule pilkkua, jos lauseiden välissä on rinnastuskonjunktio (ks.kohdassa 1. esitelty rimpsu).

          Helena nauttii kuulaista syyspäivistä, kun aurinko paistaa ja luonto hehkuu syksyn väreissä.

Onhan noita pilkun käytön normeja muitakin, mutta tarkennukset löytää kielenhuollon oppaista.

Puhtia kirjoittamiseen sienimetsästä

Vietin lauantain sienimetsässä. Saaliiksi tuli litrakaupalla suppilovahveroita ja muutama muu hajasieni. Metsässä on leppoisaa viettää aikaa omaan tahtiinsa. Suosittelen metsäretkiä muillekin välillä vähän väsyneille ja usein niin kiireisille. Voimauttavaa!

Nelituntisen syysretken jälkeen oli upeaa kokkailla sieniruokia ja kruunata onnistunut sienessäolo kunnon löylyillä saunan lauteilla. Samalla sai hetkeksi etäisyyttä tekstipuuhiin.

Sienihuumaan riittää havainto, tunnistus ja syömäkelpoisten yksilöiden talteenotto. Hallusinaatioita ei tarvita, niitä tuottavat sienet jääkööt metsään. Kärpässienet ja seitikit ovat kauniita katsella.

Kävelylenkki tai metsäretki auttavat silloin, kun tekstinteko on jumissa. Keino tepsii yhtä hyvin kuin vanha kunnon vapaa kirjoittaminen. Kirjoitussolmuja saa mainiosti auki, kun suoltaa varttitunnin tekstiä vapaasti ja kritiikittä, ihan vain vaikka surkeasti. Se vapauttaa sitten kirjoittamaan tuonnempana paremmin.

Sekaisin opinnäytetyöraporteista

Tekstityöläinen on usein todellinen prole, ainakin kielentarkastajan tai -tarkistajan roolissa (tänään olin kyllä tarkastaja ja noottini velvoittavia). Istua nyt tuntikausia paikallaan ruudun ääressä kommentoimassa tekstejä. Tällä(kin) kertaa ne olivat opinnäytetyöraportteja.

Kommentointi on antoisaa, jos vain välttyy liukuhihnatyöskentelyltä. Homma on kerroksellista: on syvätaso ja pintataso ja jotakin siltä väliltä.

Syvätasolla yrittää kirjoittautua lukijana kirjoittajan mielenmaisemaan, ajatteluun ja argumentointiin. Kirjoittaako tämä asioita kylliksi auki? Perusteleeko väitteensä, valintansa ja osoittaako pätevää päättelyä? Kytkeekö asioiden merkitysyhteyksiä toisiinsa niin, että ne tulevat lukijallekin selviksi? Määritteleekö kirjoittaja käyttämänsä käsitteet ja paljastaako sylttytehtaat? Hallitseeko metatekstin, jolla helpottaa kiireisen, väsyneen, ehkä laiskankin lukijansa? (Tarkastaja ei toki saa laiskotella.) Miten täsmällisesti kirjoittaja asiansa ilmaisee? Miten tieto kulkee tekstissä - joustavasti vai töksähdellen, sujuvasti vai sekavasti?

Pintataso on ehkä vähemmän kiinnostava mutta kuitenkin tärkeä. Siellä havainnoin tekstin kieliasun yksityiskohtia. Pintatason "kielipoliisina" takerrun oikeinkirjoitukseen, jahtaan puuttuvia tai ylimääräisiä välimerkkejä, poimin yhteen tai erilleen kirjoitettavia ilmauksia jne.

Ensimmäisellä kommentointikierroksella keskityn syvätasoon. En tosin malta olla puuttumatta jossain määrin myös pinnan ilmiöihin. Toisella kommenttikierroksella päästän sisäisen kielipoliisini irti. Se puuha vastaa kuntonyrkkeilyä. Se on uuvuttavaa mutta myös kiehtovaa. Mitäs me pilkunviilaajat.

Totta puhuakseni syvätaso on kuitenkin paljon kiehtovampi. Sillä liikkuessaan ei tunne itseään oikolukukoneeksi.

Kirjallista ironiaa

Hannu Marttila tarttuu blogissaan kiehtovaan aiheeseen: kirjalliseen ironiaan. Se ei ole kulttuurissamme kovin arvostettua, tuskin tunnistettuakaan. Marttila viittaa Kaari Utrion hiljakkoin harjoittamaan provosointiin. Utrio kirjoitti "vanhusten unipillereistä", joiden avulla vanhus siirtyisi lempeästi rajan yli, taakasta itsestään vapauttajaksi. Meidän yhteiskunnassamme kun vanhukset eivät halua olla vaivaksi. Utrion kirjallista ironiaa ei ymmärretty, vaan hänen kärjistystään tulkittiin kuin piru raamattua. Kaikki lukijat eivät oivaltaneet Utrion käyttämää retoriikkaa.

Suomessa asiat otetaan tosikkomaisesti. Sanon kirjoittamisvalmennuksissa, että kirjoittamiseen tulee suhtautua tosissaan, mikä on eri asia kuin tosikkomaisuus. Tosissaan oleminen on sitä, että suostuu tekemään töitä. Luonnostaan ei ole helppoa kirjoittaa hyvin, pitää tehdä työtä, totesi Nietzsche.

Utrion keskustelunavaus poiki nettipuheenvuorojen vyöryn. Osa puheenvuoroista oli arvatenkin luokattomia. Tuosta kirjavasta mielipiteiden vyyhdestä on hankala havaita kirjallista ironiaa, jota varmaan joihinkin puheenvuoroihin kätkeytyy. Turhan moni kannanotto vaikuttaa vain räikeältä räiskinnältä, josta tyystin puuttuvat älyllisyys ja sivistyneisyys.

Edesmennyt Arto Salminen taisi kirjallisen ironian. Kellari ja Kalavale kutkuttavat yhä. Eipä ole valittamista myöskään Antti Nylénin kärjekkäissä esseissä, joissa tekijä näyttäytyy kirjallisena dandynä ja sanan säilän taiturimaisena käyttäjänä, vihaisena, väkivaltaisena ja vaativana. Nylén kirjoittaa "epäsopivista" tai ainakin epäsovinnaisista aiheista tavalla, johon ei meillä ole totuttu, ottaa kantaa ja vetää lukijan kokonaisvaltaiseen kokemukseen.

Marttila viittaa myös Jari Tervoon, jonka verbaalinen lahjakkuus ja ironian taju ovat kiistattomia.

Omiin suosikkeihini kuuluu myös filosofi Juha Varto, jonka tekstit ovat yleensä piikkejä lihaan. Niissä älyllisen ironian taito yhdistyy lihan taitoon.

Kielenhuoltoa ja tekstinhuoltoa

Tällä viikolla olen puuhannut kielen- ja tekstinhuollon arkisissa askareissa. Alkuviikosta tapasin pienen aikuisopiskelijoiden ryhmän ja aloitimme muutaman viikon retken kielenhuoltoon. Tarkoitus on kerrata ja päivittää tiedot tärkeimmistä oikeinkirjoitusnormeista. Ensi viikolla viilaamme pilkkuja ;)

Monella on kielenhuollosta käsitys, että se rajoittuu kielen rakenteen ja ilmaisujen huoltoon. Tekstinhuollon ulottuvuus on heille uusi: että huolletaan kokonaisia tekstejä niin, että ne toimisivat viestintätilanteessaan moitteettomasti ja olisivat tekstilajinsa mukaisia.

Oman kielen asema kansainvälistyneessä maailmassa on toinen kielenhuollon alue, jota ei aina ole tullut ajatelleeksi. Miten varmistaa, että suomen kieli säilyy ilmaisuvoimaisena ja sopii myös korkeamman sivistyksen tarpeisiin? Ajatus "kyökkisuomesta" on ankea eikä toivottavasti toteudu.

Kielenhuollosta kiinnostuneille aukeaa aarreaitta Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen sivuilta. Paljon mukavaa ja hyödyllistä tekstinikkareille on myös Kirjoittajan ABC:-kortissa.

Viikkoon mahtui myös pikku annos verkkokirjoittamisen oppeja. Opiskelijat soveltavat tiimikirjoittamisen työtapaa artikkelin laadintaan. Odotan kiinnostuneena tämän ensimmäisen kokeilun tuloksia. Otan tänä syksynä kahdella opintojaksolla tiimikirjoittamisen yhdeksi ydinteemaksi, koska yhteisöllinen kirjoittaminen on yhä yleisempää asiantuntijayhteisöissä, joihin näistäkin opiskelijoista moni todennäköisesti päätyy. Sama pätee akateemisiin pätkä- ja projektityöläisiin, joiden on tärkeää taitaa tekstien yhteisöllinen työstäminen.

Viikon varrella on ollut kaksi opinnäytetyöohjausta. Toinen oli työtään juuri aloitteleva, toinen jo pitempään aihettaan peuhannut. Ohjaajana vältän valmiin kehikon tai suorien, yksityiskohtaisten ohjeiden antamista. Kuuntelen, kyselen ja yritän nostaa esiin päälinjoja. Annan vinkkejä. Odotan, että tekijä kypsyttelee esiin omia ratkaisujaan. Opinnäytteestä on tarkoitus tulla tekijänsä, ei ohjaajan näköinen. Prosessin loppuvaiheessa voin sitten tarpeen mukaan tarttua yksityiskohtiinkin, edelleen välttäen valmiita, "oikeita" vastauksia.

Jälkimmäinen ohjaustuokio sujui rennon asiallisesti tavaratalon kahvilassa, rauhallisessa sivupöydässä. Onko ohjaukselle muka määrätty tietty paikka? Joskus ohjaus on virtuaalista, joskus koulun tiloissa, joskus sopimuksen mukaan muualla. Pääasia lienee, että tulosta syntyy.

Kävin myös eräässä ministeriössä pitämässä parin tunnin tietoiskun asiantuntijan tekstitaidoista. Esitys oli, kuten oli tarkoituskin olla, melko yleisellä tasolla. Ideana oli tehdä kurkistuksia tekstitaidon kriteereihin ja avata aiheeseen näkökulmia. Pakettiin kuului myös suppea lisämateriaali sekä katsaus tiedonlähteisiin.

Kiva viikko, jonka aikana opin taas uutta. Ministeriön nuorelta asiantuntijalta tuli viikon paras kommentti: kielenhuollon koulutuksissa olisi tärkeää kertoa asioista ilman koulusta tuttuja kieliopin käsitteitä, koska ne aiheuttavat defenssimekanismin.

Olen yrittänyt pitää tuon mielessäni ja yleensä kiertänyt karikot höystämällä käsittelyä esimerkein ja purkamalla niiden antia havainnollisella yleiskielellä. Infinitiivit, partisiipit ynnä muut pyrin avaamaan noilla keinoin.

Koulussa ei kuulemma kerrottu koskaan, mitä kieliopilliset termit tarkoittavat. Esimerkiksi virke- ja konjunktio-käsitteet pitää koulutuksissa toistuvasti avata kertomalla, mitä ne ovat ja mikä niiden tehtävä on. Niin, ja kertoa tai näyttää niitä esimerkkejä.

Verkkotekstien kutojille

Verkkoon, etenkin sosiaaliseen mediaan, kirjoittavia on tänä vuonna hemmoteltu käytännönläheisillä ja kiinnostavilla oppailla. Sain muutama päivä sitten käsiini Katleena Kortesuon napakasti ja hauskasti kirjoittaman Tekstiä ruudulla -kirjan. Tervetullut tuttavuus, josta toivottavasti tulee monelle verkkoviestijälle arjen apulainen.

Kortesuo antaa vinkit toimivaan verkkotekstiin elementti elementiltä:

• otsikot
• ingressi
• kuvitus
• lainaukset, kainalojutut ja tietolaatikot
• muotoilut
• tekstin vuorovaikutteiset osat.

Kirjassa on napakat katsaukset verkon moniin tekstilajeihin, kuten artikkeliin, uutisiin, keskustelupuheenvuoroihin, blogiteksteihin ja sähköpostiviesteihin. Kiitos kirjasta!

Keväällä näki päivänvalon Anja Alasillan ajankohtainen julkaisu Blogi tulee töihin. Siinä on paljon varteenotettavaa asiaa yritysten ja yhteisöjen viestijöille. Erityisansiona on käytännön ohjeistus blogien perustamiseen, ylläpitoon ja seurantaan. Hyvin suunniteltu ja johdettu yritysblogi uudistaa yrityksen viestintää. Alasilta tarkastelee aihetta nimenomaan johdetun viestinnän näkökulmasta. Moni pk-yrittäjäkin hyötyisi blogista, jos päivittäisi medialukutaitonsa.

Tieteelliset tekstit ja oppineisuuden osoittaminen

Lauantai sujahti nopeasti taideopiskelijoiden kanssa, teemana tutkimusviestintä ja tieteellinen kirjoittaminen. Keskustelua riitti tieteellisten tekstien uuvuttavuudesta ja tiiviydestä. Ja siitä, miten joitakin tutkivan tekemisen muotoja on todella hankalaa taivuttaa tutkimustekstin korsettiin. Alan opiskelijat tekevät perinteisten tutkimusten sijaan usein produktiopainotteisia, toiminnallisia opinnäytteitä.

"Mä en jaksa lukea tutkimuksia, en jaksa keskittyä niin tiiviisiin teksteihin ja yrittää purkaa niiden jargonia", muutama totesi. Tuttu kokemus monelle muullekin. Siinä vaiheessa, kun aletaan lukea oman alan asiantuntijoiden tutkimustekstejä ja muita oppineisuuden osoituksia, ollaan hämmentyneitä. Tekstit ovat tyystin muuta kuin aiemmin eteen tulleet. Ne ovat asiapitoisia, "neutraaleja", kiihkottomia, täsmällisyyteen ja yksiselitteisyyteen pyrkiviä, perustelevia. Mikä määrä tieteellisen kirjoittamisen temppuja pitääkään opetella, että voisi tulla tunnistetuksi ja tunnustetuksi alansa asiantuntijoiden joukossa!

Umberto Eco julkaisi jo 1970-luvulla tutkielman tekijöiden klassikko-oppaan Oppineisuuden osoittaminen eli miten tutkielma tehdään. Kirja on yhä monelta osin käyttökelpoinen. Mitä Eco kirjoittaa lähteiden käytöstä ja lähdemerkinnöistä, sitaattien käyttötavoista ja tutkija-kirjoittajan perusasenteesta, on kestänyt aikaa hyvin.

Romaani on sika, se syö kaiken. Näin on Eco todennut. Tutkimus ei ole sika, sille syötettävä pitää valikoida harkiten.

Oman alan tieteellisten tekstien lukijaksi ryhtyvä voi kokea epätodellisen tunteen. Teksteihin pitää keskittyä tosissaan saadakseen niistä aarteet esiin ja pystyäkseen arvioimaan niiden laatua. Vieraan alan tuotoksista ei todennäköisesti heru juuri  mitään, eikä varmaan tarvitsekaan herua.

Opinnäytettään tekevää tutkija-kirjoittajapoloa ei kuitenkaan ole heitetty ypöyksin tieteellisten tekstien maailmaan. Hämmennystä voi jakaa ja oppia rakentaa yhdessä ohjaajien ja kollegoiden kanssa. Seminaarit ovat oivia paikkoja keskittyä hetkeksi myös opinnäytteen kirjoittamisen kysymyksiin.

Sitä paitsi on hyviä kirjoittajan oppaita, jotka on hyvä muistaa tutkimisen ja tekemisen matkan varrella. Kielijelppi auttaa moneen vaivaan. Printtioppaista kannattaa tukeutua esimerkiksi Hirsjärven, Remeksen ja Sajavaaran klassikkoon Tutki ja kirjoita sekä Kniivilän ym. oppaaseen Tiede ja teksti. Virikkeellisenä lukemistona suosittelen Löytyn ja Kinnusen toimittamaa artikkelikokoelmaa Tieteellinen kirjoittaminen.

Produktiopainotteisten eli toiminnallisten töiden tekijöille on avuksi Vilkan ja Airaksisen Toiminnallinen opinnäytetyö. Ohjaajille - ja soveltuvin osin myös opiskelijoille - sopii samojen tekijöiden Toiminnallisen opinnäytetyön ohjaajan käsikirja.

Lauantain saldo:

• lähteiden käytön periaatteet
• lähdeviitteet ja -luettelo
• metateksti ja argumentointi
• tutkimusraportin rakenne
• tutkimustekstien ja produktiopainotteisten töiden tekstien yhtäläisyydet ja erot
• tieteellisen tekstin persoonamuodot
• lopputyon tiivistelmän rakenne.

Paljon muutakin olisi teema tarjonnut, vaan aika riitti lauantaina edellä mainittuihin.

Tekstilajien ihmemaa

Tekstilajien lyhyt oppimäärä terhakoitti aamupäivän hetket taideopiskelijoiden kanssa. Otimme lähilukuun esimerkkejä tekstilajeista tiedote, cv ja tutkimusraportti. Keskustelu oli vilkasta. Osuvat havainnot ja oivaltavat kommentit saivat minut taas kerran innostumaan.

Opiskelijat tähdensivät tilannetajun tärkeyttä: kirjoittajan pitää tietää, kenelle ja miksi kirjoittaa ja mihin tilanteeseen teksti on tarkoitettu.

Päivän sessio päättyi tekstilajiin nimeltä tiivistelmä. Se voi kuulostaa yhtä houkuttelevalta kuin referaatti, mutta molemmissa itse asiassa vaaditaan luovuutta ja ilmaisun kirkkautta. Minusta ainakin on haastavaa kirjoittaa tekstilyhennelmä, jossa pitää ilmaista asiat omin sanoin ja lausein ja jonka on oltava kattava, luotettava ja selkeä. Tiivistelmä tulee toimeen omillaan, on sellaisenaan ymmärrettävä ja kokonainen.

Sitä paitsi on vaikeampaa kirjoittaa lyhyesti hyvin kuin jaaritellen niitä näitä. Ken kokeilee, se tietää.

Pikaohjeita tiivistäjälle:

1. Selosta lähtötekstin sisältöä. Älä esitä omia mielipiteitäsi.
2. Esitä lähtötekstin ydin luotettavasti. Älä muuta alkuperäisen kirjoittajan ajatuksia. 
3. Esitä lähtötekstin ydin kattavasti. Poimi pääajatukset, hellitä yksityiskohdista.
4. Ilmaise asia selkeästi ja ymmärrettävästi.
5. Jaa teksti kappaleisiin.
6. Kirjoita kokonaista tekstiä eli virkkeitä ja lauseita. Unohda luetelmat.
7. Älä viittaa tiivistelmän ulkopuolelle. Heitä viitteet ja lyhenteet unholaan. 
8. Valitse asioiden esittämisjärjestys. Voit rikkoa lähtötekstin rakenteen.

Opinnäytetöiden tiivistelmiin sopii yleensä rakenteeksi tämä:

• lähtökohdat, tavoite, tutkimuksen kohde
• tärkein tietoperusta
• aineisto, menetelmät
• tärkeimmät tulokset
• johtopäätökset.

Opinnäytetyön tiivistelmäsivuun on mahduttava muutakin kuin itse tiivistelmäteksti. Siihen merkitään työn ja tekijän tunnistetiedot, sivumäärä ja asiasanat. Itse tiivistelmälle jää keskimäärin 250 sanan tila.

Tekstinohjaajan nahoissa

Tunnen taas kihelmöintiä tekstinohjaajan nahoissani. Jonossa on liiketalouden alan opinnäytetöitä, joiden tekijät valmistuvat piakkoin tradenomeiksi. Onneksi on hyvät työkalut, joten kommentointi, kysely ja ehdottelu sujuvat kätevästi. Kiitos Office ja Word, vaikka en aina teistä pidäkään (harkitsen yhä Mac-heimoon liittymistä, mutta työpaikoilla pelataan yleensä Microsoftin tuotteilla, mur).

Opiskelijat lähettävät opinnäytetyötekstinsä minulle kommentoitavaksi ennen väliseminaaria. Tehtäväni ei ole toimia inhimillisenä oikolukukoneena vaan antaa ohjaavaa palautetta. Tarjoan siis tekstityöläisen lukijakokemuksen ja puntaroin, miten kirjoittaja selviytyy lukijansa palvelemisesta. Ennakoiko hän mieleeni tulevia kysymyksiä, avaako kylliksi asioita, jättääkö jotakin suotta syyttä pimentoon?

Toimiva palaute on rakentavaa, yksilöivää ja perusteltua. En sorki kirjoittajan persoonaa enkä lyö leimoja, joista näkyisi hänen tekstitaitokelpoisuutensa. Olen silti kriittinen ja vaativa lukija. Vältän valmiita vastauksia ja yksioikoisia toimintaohjeita, ellei ole kyse jostakin yksiselitteisestä seikasta, kuten pilkun paikasta pää- ja sivulauseen välissä tai normin mukaisesta alkukirjainvalinnasta tai kiistattoman yhdyssanan kirjoitusasusta.

Mieluummin kysyn, pyydän selvennyksiä tai tarkistan, miten tulkintani osuu yhteen kirjoittajan tavoitteleman merkityksen kanssa. Tässä tarvitaan paitsi tekstityöläisen asiantuntijuutta myös aimo annos pedagogista rakkautta.

Dekkarintaidoistakin voi olla hyötyä plagiointijahdeissa ja -epäilyissä. Aion tutustua Urkund- ja Theseus-työkaluihin, joiden avulla voi paljastaa plagiointiyritelmät.

Oikeinkirjoituskömmähdykset usein raivostuttavat. Tekstilajituntemus on silti mielestäni tärkempää kuin kielenhuollon normien suvereeni hallinta (toki nekin on syytä pääpiirteissään osata). Opinnäytteen kirjoittajalta odotetaan perustekstitaitojen lisäksi tutkimusviestinnällisiä taitoja. Kannattaa siis opetella tutkimusteksteille ominaiset käytänteet ja oppineisuutta osoittava retoriikka. Siis mitä?

Perusjuttuja ovat

• hyvin valittujen lähteiden korrekti käyttö ja viitemerkinnät
• käsitteiden määrittely
• argumentointi eli väitteiden uskottava perusteleminen ja pätevä päättely
• metatekstin viljely lukijan palveluna
• tiedon varmuuden ilmaiseminen (fakta, mahdollisuus, oletus, mielipide)
• tekstin harkittu rakenne
• aika- ja persoonamuotojen valinta (nykyhetki/mennyt, minä/me/passiivi/nollapersoona eli kuka tahansa)
• havainnollistaminen (kuvat, kuviot, taulukot, kaaviot).

Paketin viimeistelee hyvä kieliasu, joka edistää - ei estä eikä hidasta - lukemista.

Nautin tekstinohjauskeskusteluista, koska ne ovat vuorovaikutusta. Keskustella voi kasvokkain tai verkossa. Olennaista on kontakti kirjoittajan ja "koelukijan", siis tekstinohjaajan, välillä. Tekstinohjaajan elämän upeita hetkiä ovat ne, jolloin pääsee todistamaan kirjoitusprosessia a:sta ö:hön, alkuvaiheen luvalla surkeista luonnoksista valmiiseen, julkaistuun tekstiin. Tulee hienot vibat ja jää hyvä jälkimaku. Sitten jaksaa taas jatkaa.

Rakkaat, riittämättömät sanat

Tekstityöläisen taivas on blogi, jossa piipahdan kirjaamassa postauksia tekstityöläisen elämästä. Viestinnän opetuksen ammattilaisena mielenkiintoni suuntautuu vahvasti kirjoittamiseen. Prosessilähtöinen, tekstilajiperustainen ja yhteisöllinen kirjoittaminen kiehtovat.

Sanat ja teksti antavat jatkuvan vastuksen. On niin paljon sellaista, mikä ei hevin antaudu sanallistettavaksi, kuten vaikkapa kuvataide tai ajan mittaan karttunut kokemuksellinen tieto. Tekstit voivat toimia tekojen peilinä, mutta kuva jää aina jollakin tapaa vajaaksi. Ei se mitään. Vaikka sanat eivät aina riitäkään kertomaan, taipuvat ne silti moneen tarpeeseen.

Kimmo Svinhufvud on kirjoittanut mainion kirjoittamisoppaan Kokonaisvaltainen kirjoittaminen. Suosittelen sitä lämpimästi kaikille, jotka tahtovat viritellä tekstitaitojaan. Svinhufvud antaa kosolti hyviä, käytännöllisiä vinkkejä, joiden toimivuutta olen testannut niin tekstinohjaajana kuin kirjoittajanakin.

Kirjoittaminen on minulle toimintaa. Se on oman itsen ja asian näkyväksi tekemistä. Tekstit ovat maailman hahmottamista ja toisen ihmisen, lukijan, kohtaamista. Ainakin niihin sisältyy toive kohtaamisesta.