perjantai 6. toukokuuta 2011

Kassialman tunnustuksia

Tunnustan, olen kassialma. Matkatessani neljän kampuksen väliä pääkaupunkiseudulla kuljetan mukanani asiallisen laukkuni lisäksi kassia tai kasseja. Kätevää, joskaan ei kovin viehkoa.

Kasseja on viiden päivän tarpeisiin ja jokaisessa päivän teeman  mukainen sisältö (kirjoja, tekstejä ym. materiaalia). Kassit ovat toista elämäänsä eläviä muovikasseja (yleensä Akateemisen kirjakaupan, satunnaisesti mitä nyt käteen sattuu) ja yksi musta, lujatekoinen kangaskassi. Kasseja voi bongata kotinurkista tai työhuoneeltani sen mukaan, missä olen kulloinkin tehnyt seuraavan päivän esityöt.

Kassilogiiikan perusteet kevätkaudella 2011:

Maanantaikassi - Kampukset A tai B tai molemmat
Tiistaikassi - Kampus C, päivä- ja iltatarpeet
Keskiviikkokassi - Työhuonekassi tai -kassit, reittinä koti - työhuone - koti
Torstaikassi - Kampukset D ja C
Perjantaikassi - Kampus A

Kyse on eräänlaisesta alkeellisesta nomadiarkistoinnista. Se pitää muistin kunnossa ja luo jännitystä: tulikohan kaikki tarvittava mukaan, mitä mahtoikaan unohtua?

Kauhun hetkiä elettiin kuluvalla viikolla, kun en äkkiä löytänytkään kampuksen A kassiani. Tuskan hiki valui norona, kun kävin läpi eri mahdollisuuksia. Olin edellisenä perjantaina piipahtanut Stockan Herkussa ja tallettanut kassiaarteeni lukittavaan lokeroon. Automaattiohjauksella olin toki ottanut kassin lähtiessäni mukaan ja kotona sullonut sen ajatuksissani toisen kassin sisään. Ehdin jo manata unohtaneeni sen lokeroon ja toisaalta kääntää huushollin mullin mallin ennen kuin huomasin kassien maatuskaefektin.

Monikassisuus siis voi tuottaa yllättäviä pulmia, ihan niin kuin monikulttuurisuus joillekin pelokkaille peruskansalaisille. En silti aio luopua kassimetodistani, koska se kohtuutahtisessa arjessa toimii tosi hyvin. Kohtuuttoman arjen tahti onkin sitten toinen juttu.

maanantai 2. toukokuuta 2011

Opettaja rinnallakulkijana

Toukokuun alussa opettaja on ruuvipenkissä. Vasy jo vaivaa työtahdin kiihtyessä kohti lukuvuoden huipennusta. Väsyä taittaa se, että saa osallistua sadonkorjuuseen. Lukuvuoden työ palkitsee tekijänsä (ja jää vaivaamaan, jos se on jäänyt tekemättä tai puolitiehen...).

Suomalaisen työn juhlaa vappua on juuri vietetty. Oman vappuni kruunasi kuohuvan ja rapean kulinaarisen annin lisäksi palautettujen kurssitöiden nippu.

Ammatillisen viestinnän raporteissa opiskelijat tutkailivat omaa oppimistaan, vaikka tuskailivatkin ennalta työn hankaluutta. Onkin vaikeaa havaita oppimistaan, saati kirjoittaa siitä "analyyttisesti, pohtivasti ja perustellen". Porukka selvisi tehtävästä varsin hienosti. Jotain oli tarttunut puolen vuoden matkalla jokaisen ammatti-identiteetin rakennuspuuksi.

Kurssi oli toiminnallinen ja pohjautui tekemällä ja kehittämällä oppimiseen. Opettajan monologeja oli mahdollisimman niukasti. Kurssilla pyrimme siis määrätietoisesti eroon oppimisen "lääkeruiskumallista" ja mekaanisen osaamisen tavoittelusta. Oli paljon tehtäviä, joille annettiin vain väljät raamit ja suuri mutta vastuullinen vapaus tekemiseen. Monta oivallusta raporttien mukaan syntyikin. Omistusoikeus opittuun oli ja pysyi opiskelijoilla, kullakin omalla tavallaan.

Paolo Freire kirjoitti radikaalista kasvatuksesta. Samaa aihetta ovat suomeksi käsitelleet muun muassa Juha Suoranta ja artikkelikokoelmassa Kenen kasvatus? Juha Varto. Varton artikkelin nimi on Koulun syytä etsimässä. Hän pohtii tekstissään tiedon ja taidon erilaisia tehtäviä kasvatuksessa. Itse painotan taitoulottuvuutta ja pidän sitä perustavana ammattikorkeakouluopetuksessa.

Varton mukaan taito tarkoittaa ymmärrystä ja oivallusta toiminnan periaatteista, moraalista ja vastuusta. Taito on eri asia kuin osaaminen, josta nykyään jaksetaan jankuttaa opetussuunnitelmia myöten. Osaaminen voi olla pelkkää mekaanista toistoa ilman tajua siitä, mitä tekee ja miksi. Ok, osaaminen voi osoittaa alan ammatillista hallintaa. Mutta se ei riitä. Taitoon sisältyy aina tiedollinenkin puoli; taidot eroavat suhteessaan tietoon.

Tosi taitava pystyy sanallistamaan tietonsa dialogisesti (ei siis yksinpuheluna). Opettajan työssä taito ilmenee vuorovaikutuksellisena suhteena opiskelijaan. Siinä opettaja-ohjaaja auttaa ohjattavaa saavuttamaan "hetkensä", saa tämän kukoistamaan. Opettaja kykenee oivalluttamaan, havahduttamaan ja sananmukaisesti kasvattamaan kohti ammatti-identiteettiä (ja toivottavasti tukemaan myös ihmisenä kasvua). Opettaja kulkee rinnalla ja auttaa huomaamaan oppimismaiseman näkymiä.

Taas kerran korostui palautteen merkitys. Moni raportoija kirjoitti, miten tärkeää on ollut saada kurssin aikana palautetta niin kirjallisista kuin suullisistakin harjoituksista. Siksi soisi, että vastedeskin olisi mahdollisuus tarjota opiskelijoille palautteen saamisen ilo ja haaste. Vertaispalaute on kursseilla aina mukana, mutta sen rinnalla on tarpeen antaa rakentavaa, yksilöityä ja perusteltua opettajan palautetta. Viestejä mentorilta tai vanhemmalta kollegalta.

lauantai 9. huhtikuuta 2011

Agricolaa koko päivä!

Sattuipa somasti. Saan viettää suomen kielen päivää kirjoittajien kouluttajana. Aiheena on tutkimusviestintä ja tieteellinen kirjoittaminen. Väki on innostunutta ja aktiivista.

Agricolasta se alkoi, suomen kirjakielen taival. On etuoikeus ja ihanuus, että voimme kirjoittaa tieteellistenkin ponnistustemme tulokset suomeksi. Vaatiihan tuo ihanuus tasapainoilua oman ja vieraan välillä sanavalinnoissa, mutta itse tekstikudos ja -loimi ovat kotoisia.

Kirjoitettua suomen kieltä vaalii myös Anja Alasilta, jolla on Facebookissa mainio Kirjoituskoulu à la Alasilta. Suosittelen ja tykkään! Onnittelut 1-vuotiaalle Kirjoituskoululle ja sen osaavalle opettajalle!

Kun nyt pääsin suosittelun makuun, en malta olla mainostamatta Johanna Hurtigin, Merja Laitisen ja Katriina Uljas-Raution toimittamaa kirjaa Ajattele itse! Se antaa oivat eväät tutkimuksellisen lukutaidon harjaannuttamiseen. Kiitos kirjasta.

maanantai 4. huhtikuuta 2011

Ajatuksia ajasta

Löysin kirjahyllyni kätköistä kirjan täsmätarpeeseen. Bodil Jönssonin pieni kirja 10 ajatusta ajasta oli löytö jo kymmenisen vuotta sitten, kun se ilmestyi. Jossain vaiheessa se hautautui hyllyyn, joka on varsinainen moolokinkita. Joskus kannattaa siivota - voi tehdä arkeologisia löytöjä.

Jönsson kirjoittaa ajasta, joka on tärkein luonnonvaramme. Moni meistä hallitsee huonosti suhdettaan aikaan. Emme kunnioita sitä. Emme kylliksi huolla ajatuksiamme, jotka tarvitsevat aikaa kypsyäkseen kunnollisiksi. Erityisesti miellyin Jönssonin ajatukseen valmistautumisajasta. Eri tehtävät vaativat erilaisen valmistautumisajan. Mitä vaikeampi tehtävä, sitä pidemmän. Itsestäänselvyyskö?

Olen tämän päivän töihini suhteellisen tyytyväinen. Ehdin lukea ja kirjoittaa, opettaakin. Syynä on paitsi ihan hyvä vireystila, myös työrauha. Olen saanut rauhassa valmistautua päivän töihin, olen voinut keskittyä ilman häiriöitä, sälää ja silppua.

Ei riitä, että työ on kiinnostavaa. Antoisaksi sen tekee mahdollisuus perehtyä ja syventyä siihen kiireettömästi. Aivan liian harvoin saa kokea sellaista. Tuntuu ylelliseltä, vaikka pitäisi olla ihan tavallista.

perjantai 18. helmikuuta 2011

Innostava kirja brändikkäästä asiantuntijaviestinnästä

Katleena Kortesuo teki sen taas. Kirjoitti mukaansatempaavan ja tolkullisen kirjan Tee itsestäsi brändi - asiantuntijaviestintä livenä ja verkossa. Posti kiidätti sen tänään perille kotitoimistooni. Jo ensikatsannolta kirja tempaa mukaansa. Se on komea jatkoa kirjoittajan aiempien hyötykirjojen sarjaan.

Kirja on notkeaa tekstiä, jossa on faktaa ja käytännön vinkkejä sopuisana sekoituksena. Silmäilin sisällysluetteloa ja otsikoita, jotka herättävät lukuhalun heti. Onneksi kohta on luvassa hengähdys arkitöistä ja voin syventyä kirjaan tarkemmin. Kirjoitustyyli tekee hommasta nautinnollisen. Katleena tekee kuten opettaa: laittaa itsensä likoon.

Katse osui kirjaa selatessa otsikkoon Vaikuta, valikoi ja valtaa. Vaikuttamisen keinot ovat tosiaan muuttuneet, sen huomaa omassa opettajantyössäänkin joka ikinen päivä. Pönötyksestä on siirrytty täysillä läsnäolevaan tekemiseen, kaavamaisista rutiineista ja maneereista luovaan (mutta asiaan liittyvään) improvisointiin. Vanhuus ja viisaus on vaihtunut nuoruuteen ja hulluuteen. Tiedon ylhäältä annostelusta on päästy vuorovaikutteisuuteen ja osallisuuteen. Tai ainakin suunta on sinnepäin.

Kiitos kirjasta, joka edeltäjiensä tapaan antaa aiheen omien toimintatapojen tarkasteluun. Ja innostaa tarvittaviin muutoksiin.

Viikon toinen asiantuntijaviestinnän innostusannos tuli tiistaina, jolloin sain nauttia Esa Saarisen tarjoamasta arjen filosofiasta. Hänkin elää kuten opettaa, 007-filosofian mukaisesti: ei kiusaannu ja toimii välittömästi. Tarvitaan myös itsetunto, tyyli, salainen ase, Bahama ja Majesteetti. Jos haluat tietää, mitä ne ovat, hakeudu kuuntelemaan Esaa. Hänkin on osannut brändätä itsensä asiantuntijana.

maanantai 31. tammikuuta 2011

Halutaan epäpäteviä asiakashankkijoita

Turkulainen Archon Oy hyödyntää asiakashankkijoita rekrytoidessaan sissimarkkinointia. Vai mitä tuumaatte?
Etsimme kolmea epäpätevää, kokematonta ja raha-asiansa pahasti ryssinyttä henkilöä. Hyväksymme sinut apaattiseen porukkaamme myös mikäli olet jo aikaisemmin menettänyt uskosi puhelinmyyntiin ja ihmiskuntaan.

Tarjoamme sinullekin työn, jolla ei ole mitään merkitystä ja jossa kukaan ei koskaan kiitä, koska ketään ei vain jaksa vähempää kiinnostaa.
Ilmoitus oli työhallinnon avoimet paikat -sivuilla. Erottuipa perustylsistä kaavamaisuuksista ironisella otteellaan.

Työpaikkailmoitus viestii aina yhteisön ilmapiiristä ja tunnelmasta. Tosikko tuskin innostuu yrityksen ilmoituksesta, joten epäsopivat hakijat taitavat karsiutua jo ennen hakuvaihetta. 
Emme missään nimessä halua nuorekkaita ja draivikkaita myyjiä! Niistä meille
muille tulee vain entistä häiriintyneempi ja levottomampi olo. Tauoilla me
kaikki jo muutenkin haaveilemme pääsystä pois, muutosta Malibulle tai
jotain.

Ei me kukaan sinne näillä liksoilla oikeasti koskaan päästä, ei saada sieltä
edes postikorttia, mutta saahan sitä haaveilla.
Hakijaa kehotetaan miettimään, ennen kuin soittaa. "Älä meilaa. Kone ei toimi." Veikkaan, että yritys saa sopivia hakijoita, sopivasti epäpäteviä. Tyylivalinnat ovat nätisti sanottuna persoonallisia. Hyvä huomioarvo!

tiistai 25. tammikuuta 2011

Ei lasten suusta vaan kehonkielestä

Tämä on jatkoa edelliseen postaukseen. Sanaton viestintä on tehokkainta, kuten esimerkki todistaa. Mieheni seurasi tapahtumia kiinnostuneena ja selosti ne kotona innostuneena viestinnän voimasta:

Istuipa kerran kahvilassa kaksi pientä poikaa, ikä arviolta 2–3 vee. Molemmilla oli edessään limsalasi, jossa pilli. Kaverukset mulkoilivat toisiaan ja kisailivat siemailutaidossa. Sanaakaan sanomatta he vertailivat, miten paljon kilpakumppanin lasissa oli limsaa. Se, jolla oli jäljellä enemmän, vaikutti tyytyväiseltä tahdistukseensa, rentoutui ja alkoi juoda reippaammin. Kaveri kun oli jo jäämässä häviölle, ellei peräti jäänyt.

Kuinkas kävikään? Se, jolla oli kriittisellä vertailuhetkellä ollut vähemmän jäljellä, olikin ovela. Hän ei enää juonut, joten toinen poika oletti tältä juoman jo loppuneen. Kun itseään voittajaksi luullut ryysti viimeiset limsatipat, ovela heppu paljasti totuuden. Hän oli pitänyt lasinsa viimeisen limsatilkan visusti piilossa käsiensä suojassa. Kun pahaa aavistamaton kilpailija imaisi voitonriemuisena oman limsansa loppuun, ovela taktikko näytti aarteensa. Voittaja selvisi.

Loppunäytös: hävinnyt purskahti itkuun.

Jotkut hallitsevat pelin säännöt ja osaavat taktikoida. Voittaja-ainesta, pienestä pitäen.