Näytetään tekstit, joissa on tunniste dialogi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste dialogi. Näytä kaikki tekstit

tiistai 25. toukokuuta 2010

Dialogia oppimiseen ja johtamiseen

Liikkeenjohtamiseen uusia tuulia tuova toimitusjohtaja Esko Kilpi kävi puhumassa Ammattikorkeakoulupäivillä. Jokaisen opettajan ja opiskelijan on päivittäin käytettävä sosiaalista mediaa, Kilpi sanoo. Verkkoyhteisöihin tulee kuulua, muuten on poissa oppimisesta. Marja Puustinen kirjoitti Ammattikorkeakoulupäivistä Opettaja-lehteen (20/2010) jutun, joka esittelee mm. Kilven näkemyksiä.

Kilven mukaan fyysinen ja virtuaalinen (digitaalinen) oppimisympäristö ovat rikastavassa suhteessa oppimiseen. Nykypäivän tieto on verkottunutta. Jos ei ole mukana sosiaalisessa mediassa, menettää dialogin ja rikastavuuden mahdollisuuden.

Kuka tietää eniten?

"Miksi elämme yhä harhassa, että se osaa eniten, joka tietää eniten?" Kilven kysymys on aiheellinen. Nykyään on tärkeää omaksua nopeasti olennainen, jotta pärjäisi. Tähän tekee mieleni kuitenkin lisätä: todellinen asiantuntijuus kyllä vaatii tiedon ja taidon syventymistä ajan saatossa. On hyvä tavoittaa ripeästi riittävä taso, mutta joskus pitää jaksaa jatkaa siitä syventyen vielä pidemmälle.

Kilpi pitää välttämättömänä sitä, että kouluissa tehdään yhteistyötä yritysten kanssa ja annetaan yksilöille vastuuta omasta osaamisestaan. Työssä kuten oppimisessakin tarvitaan dialogia, vuorovaikutusta.

On turhaa opettaa taitoja, joita tarvittiin eilen - tai joita tarvitaan tänään. Koulujen pitää valmentaa huomisen tehtäviin. Niiden pitää valmentaa yhteistyöhön ja rohkaista verkostoitumiseen.

Kilpi on kiinnostava tuttavuus ja tervetullut ajatusten ravistelija. Hänellä on kuulemisen ja lukemisen arvoista sanottavaa niin liikkeenjohtamisesta kuin oppimisestakin. Kilpi on oman yrityksensa Esko Kilpi Oy:n vetäjä.

Opettajat sosiaaliseen mediaan

Askelia ja varovaisia harppauksia Kilven toivomaan suuntaan on jossakin jo otettukin. Osallistuin viime torstaina HAMKin sosiaalisen median koulutukseen. Se rohkaisi osallistujia ottamaan sosiaalisen median mahdollisuuksia käyttöön harkitusti mutta rohkeasti. Työkaluja ja foorumeita ainakin on kosolti valittavissa. Oheinen Slide Share -diasarja on Lotta Lingon, joka oli yksi päivän kouluttajista. Kannustan opettajia osallistumaan tällaisiin sosiaalisen median workshop-koulutuksiin. 

maanantai 1. maaliskuuta 2010

Paarman pistovoimaa vai kätilön apua?

Opinnäytetyö on opitun kokoava näyttö. Se kruunaa opiskelu-uran ja on tekijälleen unohtumaton huippukokemus. Niin usein sanotaan. Niin sitä toivoisi. Niin tulisi olla. Mutta totuus kun on tarua ihmeellisempää, niin ei aina ole.

Opiskelija puurtaa eksyneen oloisena tai ei ehkä tohdi askarettaan edes aloittaa. Koko asia voi alkaa vaikuttaa möykyltä, jota ei pysty sulattamaan. Rämpimistä, epävarmuutta, epätietoisuutta. Aika kuluu, työ etenee nykäyksittäin tai ei lainkaan. Missä on ohjaaja, mikä hänen paikkansa ja tehtävänsä?

Kuulostelin viime viikolla huolestuneen oloisia nuoria, jotka ovat kohta aloittamassa opinnäytetyötään. Ilmassa leijui pelokkuutta ja orastavaa riittämättömyyden tunnetta - vaikka asiassa ei ollut päästy vielä edes alkuun. Infossa oli pakattu suut, silmät täyteen normeja, jotka pitäisi osaamisellaan ja työllään täyttää. Vähemmästäkin alkaa hirvittää. Missä oli ilo ja into? Missä hinku päästä alkuun, tekemisen paloon?

Minusta on turha ladata heti kärkeen vaatimuslistaa ja normeja siitä, mitä pitää ja mitä ei saa tehdä. Ajatus opinnäytteen tekemisestä kannattaisi markkinoida tuleville tekijöille sillä tavoin, että oma motivaatio oppia ja osoittaa oppimaansa suorastaan puskisi tekijät innokkaina työnsä ääreen. Alkuun pääsyyn tarvitaan pikemminkin uteliasta, rohkeaa tutkivaa asennetta ja kysyvää mieltä kuin tekemisen laatua tarkoin sääteleviä vaatimuksia. Ne ovat omiaan halvaannuttamaan reippaankin aloittajan. Normit ja kriteerit ehtii kyllä käsittelemään oman ohjaajan kanssa alkuvaiheen ohjaustapaamisissa.

Olen mieltynyt sokraattiseen näkemykseen opettajan - tässä tapauksessa opinnäytetyön ohjaajan - rooleista, jotka ovat paarma, kätilö ja pitojen vetäjä. Opinnäytetyön tekijä tarvitsee mielestäni ohjaajan, joka on tarpeen mukaan paarma ja kätilö. Ohjaaja pistää ja saa pistollaan aikaan toimintaa, liikettä, ristivetoa. Kätilönä hän taas avustaa moninaisissa asioissa: antaa käytännön vinkkejä, opastaa rakentamaan toimivaa tietoperustaa, tiedottaa aikatauluista ja käytänteistä.

Pitojen vetäjä hänen ei tarvitse olla, sillä opinnäytetyöprosessi ei ole ohjaajan show. Elokuvat ja teatteri ovat ohjaajan taidetta, joissa kokonaisnäkemys on ohjaajan vastuulla. Opinnäytetyö on tekijän foorumi (miksei show'kin), jossa tekijä vastaa omasta näkemyksestään ja tekemisestään. Ohjaaja on auttaja, kanssakulkija. Hän valmentaa, kannustaa, rohkaisee.

Elän parhaillaan ohjaajana noin kymmentä ohjausprosessia. Jokainen on erilainen. Ei ole tiettyä kaavaa, jota voisin ohjaajana soveltaa, vaan minun pitää kohdata ohjattavani yksilöinä ja yrittää toimia tilanteen mukaan niin taitavasti kuin osaan. Aina en onnistu, joskus kemiat eivät kohtaa. Vaikka hallitsisin töiden sisällönohjauksen hyvin ja vaikka olen kokenut tekstinohjaaja, voi ohjaussuhde toimia heikosti. Tällaisia ohjaussuhteita ei onneksi ole paljon, mutta aina ne muutamatkin kirpaisevat. Olen voinut tehdä tai sanoa jotakin väärin tai en ole onnistunut vuorovaikutuksessa ohjattavan kanssa.

Ohjaajan rooli korostuu prosessin alkuvaiheessa. Pidän ensimmäistä ohjauskeskustelua erittäin tärkeänä jatkon kannalta. Siinä olisi hyvä kirkastaa, mitä tekijä ja hänen opinnäytteensä toimeksiantaja tavoittelevat, miksi juuri sitä ja millä keinoin. Kuunteleminen on ohjaajan tärkeimpiä työvälineitä, samoin kysymisen taito. Hyvä ohjaaja ei anna valmiita vastauksia eikä tyrkytä väkisin omaa ratkaisuaan. Hän kuuntelee herkällä korvalla tekijän aivoituksia ja yrittää houkutella tätä itse vastaamaan. Opinnäytteestä ei ole tarkoitus eikä tarpeen tulla ohjaajan "näköinen". Tekijä asettaa tavoitteensa myös esimerkiksi arvosanalleen, eikä ole mielestäni ohjaajan asia painostaa tekijää huippusuoritukseen, jos tämä ei sellaiseen omaehtoisesti tähtää. Ohjaaja ei aina saa sulkaa hattuunsa, eikä hänen tarvitsekaan saada.

Yksi meneillään olevista prosesseista lähti käyntiin nihkeästi noin 1,5 vuotta sitten. Tekijällä oli hyvä aihe ja innostustakin. Tiesin hänet hyväksi kirjoittajaksi ja tunnolliseksi tekijäksi. Homma ei vain ollut päästä vauhtiin ollenkaan. Syy selvisi: tekijällä oli myllerryksiä yksityiselämässään ja erilaisia murheita. Hän ei jaksanut keskittyä opinnäytteeseensä. Meille syntyi luottamuksellinen vuorovaikutussuhde, jossa kätilön rooli osoittautui minulle suuremmaksi kuin paarman. Prosessi elpyi pikkuhiljaa ja alkoi viime syksyn mittaan löytää uomansa. Nyt elää toive siitä, että työ olisi kesään mennessä valmis. Olemme viestitelleet työn tiimoilta ahkerasti. Ohjauskeskusteluja on ollut muutama. Yhteydenpito on säännöllistä. En ole tarjonnut vastauksia, en aina välittömästi kommentoinutkaan vaan kysynyt ja odottanut, että tekijä oivaltaa ratkaisun itsenäisesti. Kun niin on käynyt, olen palannut asiaan dialogin keinoin.

Omassa ohjaustyössäni ovat tärkeiksi ohjenuoriksi tulleet nämä:
  1. Pyydän aloituskeskustelussa tekijää tutustumaan oman koulun opinnäytetyöohjeisiin, raportin mallipohjaan ja muutamiin tieteellisen kirjoittamisen oppaisiin. Neuvon käyttämään niitä kaikkia alusta alkaen.
  2. Teen selkoa käytännön asioista (mm. seminaarit, aikataulut, valmistumiseen kuuluvat toimenpiteet - tässä vaiheessa yleisinfona ja vinkkeinä tarkempien tiedonlähteiden äärelle).
  3. Sanon aloituskeskustelussa, että työsuunnitelman (tutkimussuunnitelman, toimintasuunnnitelman) tekeminen on seuraava etappi. Paneutuneesti tehty suunnitelma helpottaa etenemistä ja ryhdittää työskentelyä. Se myös lopettaa alun rämpimisvaiheen ja panee työhön puhtia.
  4. Esittelen työn arviointikriteerit ja avaan niitä. Kysyn, mikä tekijän arvosanatavoite on.
  5. Keskustelen tekijän kanssa itsenäisen ajattelun merkityksestä, lähteiden kanssa keskustelemisesta, valmiiden vastausten kyseenalaistamisesta.
  6. Kannustan rohkeuteen, epävarmuuden sietoon ja ohjaustuen mielekkääseen hyödyntämiseen.
  7. Sanon, että en niinkään tarjoa vastauksia isoihin asioihin (mistäpä minulla niitä olisi) vaan rohkaisen tekijää etsimään vastauksia itse. Minä kyselen, ohjattava vastaa.
  8. Haluan keskustella tekijän kanssa oma-aloitteisuudesta ja vastuullisuudesta.
  9. Tähdennän argumentoinnin välttämättömyyttä: taito perustella valintojaan ja ratkaisujaan läpi prosessin on aivan olennaista. Yhtä tärkeää on kyky arvioida tekemistään. Siten syntyy tutkiva ja kehittävä ote tekstiinkin.
  10. Kerron, että opinnäytteen tekeminen on vähän kuin ajaisi vuoristorataa. Tulee nousuja, tulee laskuja, mutta tulee viimein  myös valmista, jos ensin jaksaa vähän rämpiä ja sitten lapioida.
Minä, minä, minä - niinkö? Ensimmäinen persoona ei esiinny edellisen listan virkkeissä siksi, että minä ohjaajana olisin prosessin pääosassa tai pitäisin itseäni jumalattoman tärkeänä mahtipersoonana. Se näkyy ja kuuluu siksi, että alkuvaiheessa ohjaajan on kannettava oma vastuunsa ja avattava pelin sääntöjä. Aloitustapaamisessa ohjaaja on aktiivinen toimija, joskin yksinpuhelu on silloinkin masentava kokemus. Olkoon sekin keskustelua, sitä vain vetää ohjaaja. Prosessin edetessä ohjaaja toimii taustalla ja on tarvittaessa läsnä, saavutettavissa.

Mitä ohjaustukea voi hyödyntää mielekkäästi? Ei ainakaan niin, että tulee tapaamaan ohjaajaa ilman muistiinpanovälineitä ja sillä asenteella, että nyt tuo tuossa antaa ne valmiit vastaukset ja kertoo, mitä pitäisi tehdä. "Mitä sä haluut, että mä tähän teen?" on toden totta sietämätön, joskin tavallaan ymmärrettävä kysymys. Ohjaajan ei pidä vastata siihen sanomalla, mitä haluaa, koska kyse ei ole ohjaajan työstä. Ohjaaja voi paarmaopettajan pistovoimaa käyttäen kysymällä havahduttaa uinuvan ohjattavansa hakemaan vastausta omin voimin.

Toinen vinkki ohjaustukea haluavalle on valmistautua ohjauskeskusteluun kunnolla. Pitää kirjoittaa ajatuksiaan auki, piirtää muistijälkeä esiin, eikä tulla tapaamaan ohjaajaa kuin olisi tabula rasa. Ja vielä: dokumentoitu valmistelutyö pitää lähettää ohjaajalle edes muutama päivä ennen tapaamista.

Ohjaajan tärkein työkalu on dialogi. Ohjaaja tarvitsee toisen ja toiseuden kohtaamisen taitoa. Prosessin ohjaus nousee sisällön ohjaustakin merkityksellisemmäksi. Ohjaustilanteissa ohjattava ja ohjaaja kohtaavat eikä kohtaamisen tulos ole ennalta tiedettävissä. Ne ovat seikkailua, oppimisen iloa molemmille.