"Meillä ei kiskota munista"

Tämä päivä sujahtaa vielä tekstitöissä ja parin viikon varrelle kertyneiden pikku rästihommien hoitelussa. Sitten rauhoitutaan pääsiäisen viettoon. Pääsiäisperinteisiimme kuuluvat lampaanpaisti, Oululaisen mämmi sekä pääsiäismunat ja -puput.

Viime pääsiäisen alla oli erään helsinkiläisen herkkupuodin ovessa lappu "Meillä ei kiskota munista". Jäipähän mieleen ja naurattaa vieläkin. Lohkaisiko kauppias tietoisesti vai vahingossa?

Lampaalle tulee punaviini-hunaja-valkosipuli-yrttimarinadi. Yrtteinä ovat timjami ja rosmariini. Paistin kaveriksi tuumasimme italialaista valpolicellaa tai ripassoa. Mämmivertailun kunkkuna on Oululaisen mämmi, jossa yhdistyvät jumalainen maku ja ihana ulkonäkö.

Munat ja puput ovat jo löytäneet tiensä jakajien kätköihin. Tummasuklaapuput olivat ehtineet loppumaan, mikä vähän kismittää. Oma vika, olisi kannattanut toimia ajoissa.

Kaupunkisuunnittelua ja -taidetta käsittelevän tekstin tarkastus on loppusuoralla. Pääsiäisenvietto on mukava aloittaa, kun ei jää ajankohtaisia töitä roikkumaan.

Blogi vetäytyy pääsiäistauolle. Rauhallista, ravitsevaa ja rentouttavaa pääsiäistä!

Tekstinhuoltoa musiikin tahdissa

Päivän puolikas on vierähtänyt kaupunkisuunnittelua ja kaupunkitaidetta käsittelevän väitöskirjakässärin tekstinhuoltajana. On aina ravitsevaa päästä kurkistamaan tutkijoiden teksteihin ja tutkimushankkeisiin. Sitä voi tekstityön ohessa olla kerrankin tunnontuskitta tiedon salanautiskelijana. Muuten säästän salanautiskelut yksityisiksi iloiksi ja suosin työviestinnässä avoimuutta. Tämän salanautiskelun on kruunannut mieluisa musiikki.

Kirjoittajan ja tekstinhuoltajan kannattaa mielestäni järjestää työskentelylleen mahdollisimman mukavat ja itselle sopivat olosuhteet. Kohtuullisia työrupeamia, väliin taukoja ja pieniä itsensä palkitsemisia (esimerkiksi kupillinen teetä tai kahvia ja makupaloja tai netissä piipahdus tai Hercule Poirot tai Sherlock Holmes iltapäivän ratoksi), ja työ sujuu rattoisasti. Istun koneen ääressä kuulokkeet korvissa, tarkastan tekstiä ja kuuntelen, mitä lystään.

Tämänkertaisen tekstityön tueksi olen kuunnellut seuraavan setin:

• Queenin albumit A Night at the Opera, Innuendo ja The Works
• The Beatlesin Valkoisen tuplan ja Let it be Naked -remasteroinnin
• Yngwie Malmsteenin Rising Force -levyn
• Chopinin pianokonserton nro 1
• Chopinin masurkkoja Horowitzin tulkintoina.

Toimii. Saan työhön puhtia ja lentoa mutta myös rauhoitun ja keskityn. Yhteen tekstiprojektiin sopii melodinen, tempoltaan rauhallinen musiikki, toiseen taas jykevyys ja raisu meno. Hiusstudion markkinointivälineitä käsitellyttä opinnäytettä tarkastaessani kuuntelin Led Zeppelinin How the West Was Won -tupla-albumin ja koko joukon Stevie Ray Vaughnin tex-mex-bluesia.

Mistä valinnat kumpuavat? En osaa sanoa, ne ovat intuitiivisia. Jos jokin ei toimi, vaihdan. Valinnalla on väliä, sillä tilanteeseen sopimaton musiikki pilaa keskittymisen tai tuottaa vääriä viboja. Tänä aamuna olo oli eilisen iltatyön jälkeen väsynyt ja tukkoinen, joten Queen sopi aamun avaukseksi. Musiikki vaikuttaa mielialaan, ja Queenin musiikista piristyn poikkeuksetta.

En silti ilman muuta suosittele käytäntöä kaikille. Joku tarvitsee täydellisen, rikkumattoman kirjoitus- ja tarkastusrauhan.

Kielenhuoltoa rennosti ja suhteellisuudentajuisesti

Opetin kahtena viime lauantaina vapaan sivistystyön kurssilla kielenhuoltoa. Tavoitteena ei ollut nysvätä ja pipertää kaiken maailman nippelinormien kanssa vaan kerrata ja päivittää olennaiset oikeinkirjoitusohjeet.

Mitkä ohjeet sitten ovat olennaisia? Vastaukset taitavat vaihdella vastaajan mukaan. Katleenan esittämä 90 prosentin sääntö on mielestäni kätevä. Samoilla linjoilla olen jo vuosia ollut. Kieli elää ja muuttuu, ilmaisutarpeet ja tilanteet vaihtelevat. Ei ole mielekästä niitata oikein-väärinlistoja kenenkään kirjoittajan pöydänkulmaan tai muistitaululle.

Esimerkiksi pilkun viilauksen saralla käytimme aikaa tapauksiin, joissa pilkku erottaa lauseita toisistaan eli on lauserajalla. Jo perusohjeella "pää- ja sivulauseen väliin tulee pilkku" pärjää pitkälle. Pilkkuteemaa edelsi lyhyt, ytimekäs ja havainnollinen (esimerkkeihin nojaava) peruskäsitteiden katsaus: mitä ovatkaan predikaatti, lause, päälause ja sivulause. Sitten palautettiin mieleen kaksi konjunktiolitaniaa eli alistus- ja rinnastuskonjunktiot.

Useimmat muistavat litaniat peruskouluajoiltaan, jolloin ne on opeteltu ulkoa. Vinkki opetussuunnitelmien tekijöille: joidenkin kielioppiasioiden ulkoa opettelu koituu myöhemmin iloksi ja hyödEhkä muistat vielä nämä tai osan näistä:

Alistuskonjunktiot: että, (niin että), jotta, koska, (niin että), kun, jos, vaikka, kuin, kunnes (jahka, ennen kuin, jos, kun, kunhan, ellen jne., jollen jne., joskin, jos kohta, niin kuin, ikään kuin, kuten, tokko, -ko/-kö

Rinnastuskonjuktiot: ja, ynnä, sekä, sekä – että, ka/-kä, eli, tai, tahi, taikka, joko – tai, vai, mutta, vaan, paitsi (selittävä että)

Fiksu tietää tärkeimmät ohjeet ja osaa soveltaa niitä tilanteen, lukijan ja tekstin tavoitteen mukaan. Kirjoitustapaa on hyvä osata vaihdella. Fiksu osaa myös hyödyntää apuneuvoja, kuten kielen- ja tekstinhuollon oppaita sekä nettisivustoja. Tässä muutama hyväksi havaittu:

Kielitoimiston oikeinkirjoitusopas
Iisa & Oittinen & Piehl: Kielenhuollon käsikirja
Luukkonen: Hauskaa kielenhuoltoa!
Muikku-Werner (toim.): Kielipoliisin käsikirja

Kirjoittajan ABC-kortti
Kielijelppi
Erkki Savolaisen laatima kielenhuollon sivusto

Kirjoitetun yleiskielen tietoinen ohjailu ja yhdenmukaistus on mielestäni hyvä asia, koska siten vältytään yleiskieltä vaativissa kirjallisissa viestintätilanteissa monenkirjavalta kaaokselta. Nippeliviidakko voi ahdistaa, joten kätevämpää on muistaa päälinjat ja tarpeen tullen hyödyntää edellä mainittuja apureita.


Pääsiäisen jälkeisenä perjantaina eli 9.4. on Mikael Agricolan päivä, suomen kielen päivä. Monelle meistä, ainakin käytännössä, ovat muutkin päivät suomen kielen päiviä sikäli, että voimme viestiä niin pienistä kuin suuristakin asioista suomeksi. Se on iso juttu, vaikka kenties itsestään selvän oloinen. 

Mikael Agricolan päivä on hyvä päivä suomensuojelijoiden tempauksille. Käytetään, vaalitaan ja suojellaan suomea silloin. Pidetään ääntä, puhutaan ja kirjoitellaan mukavia suomeksi. Eikä jätetä asiaa siihen vaan askaroidaan suomeksi muulloinkin kun voimme.


Haastan sinut, blogini lukija, käyttämään (määrä)tietoisesti suomen kieltä niin puheessasi kuin teksteissäsikin. Agricolan päivä on siihen sopiva teemapäivä. Otatko haasteen vastaan?

 

Tekstireviisorin iltapäivät

Onpa ollut mukavia iltapäiviä tällä viikolla. Olen saanut uppoutua huoltamaan taiteen asiantuntijan väitöskirjatekstiä, siis toimimaan tekstireviisorina. Olen nauttinut täysin siemauksin, ja aika on kiitänyt huomaamatta. Taisin saavuttaa flow'n. Homma jatkuu ensi viikolla.

Tekstinhuoltajan - tekstireviisorin - ilona on ollut roolien moninaisuus. Tehtävät vaihtelevat oikolukijasta (vähän tylsää) editoijaan, normittajasta ehdottelijaan, vastaajasta kyselijään, auktoriteetista keskustelukumppaniin. Ihanaa!

Wordin kommentointityökalu on kätevä tässä puuhassa. Samoin eri värien käyttö erityyppisiin kommentteihin. Onneksi touhu ei ole vain oikolukua vaan tarjoaa älypähkinöitä purtavaksi. Flow-kokemus päihittää silmien rasituksen ja niskan kipeytymisen. Puoli työpäivää on sopiva annos. Välillä pitää päästä ihmisten ilmoille, vaikkapa opettamaan tai ohjaustapaamisiin.

Illalla tekisi mieli jotakin herkkua. Kääretorttu rahkatäytteineen voisi maistua. Mutta Valio maustetut rahkat eivät innosta. Mistä moinen kirjoitusasu? Valio- maustettu rahka näyttää kieltämättä omituiselta (= kielenhuollon suositus), mutta miksei nimeä muka voi kirjoittaa muotoon maustettu Valio-rahka (tai Valion maustettu rahka)? Silmään tökkivät mainosten ilmaukset Valio maustetuissa rahkoissa, Valio maustetuilla rahkoilla jne.

Sujautan huomiseen eväspussiin hiilihapottoman Novelle-lähdeveden, en Novelle hiilihapotonta lähdevettä. Huomenna onkin sopivasti vuorossa kielenhuoltopäivä. Kyllä, muodolla on merkitystä.

Näin osallistut tekstityöpajaan ja kohennat kirjoitustaitoasi

Pidän työstäni ja yleensä myös sen tekemisestä. Mutta. Hierteet ja kitkat saavat joskus raivon partaalle. Tällä kertaa on kyse tekstityöpajoista ja niissä työskentelystä.

Jotta tekstipajatyöskentely olisi mielekästä ja auttaisi kohentamaan omia kirjoitustaitoja, pitää jokaisen osallistujan - opiskelijan ja opettajan - ottaa tosissaan muutama simppeli asia ja haikailun sijaan toimia. Vedän muutaman tunnin kuluttua erään tekstipajan istunnon ja kolmesta tekstistä kaksi on tullut ryhmälle ajoissa. Seuraus: minä ohjaajana, opponentti pääasiallisena palautteen antajana ja ryhmä vertaispalautteen antajan roolissa olemme voineet valmistautua kahden tekstin tarkasteluun, emme kaikkien kolmen.

Puhutaan aikavarkaista. Ilmaus on osuva, sillä myöhästelijät ja piittaamattomat osoittavat toimillaan, että eivät arvosta toisten aikaa (ehkä eivät omaansakaan). Taustalla voi vaikuttaa eihän tämä nyt ole niin tärkeää -asenne. Toisaalta vaikuttimet eivät ole aina pahansuopia, mutta helposti syntyy vaikutelma välinpitämättömyydestä ja vastuuttomuudesta.

Kiireeseen on näppärää vedota, mutta se on tekosyy. Podemme lähes kaikki kiirettä, mutta sitä voi yrittää selättää jäsentämällä ajankäyttöään. Kiire ei poista vastuuta eikä anna oikeutta laistaa tehtävistään. Unohtaminen on toinen selitys. Ei mene läpi, kalenteri on keksitty ja harva lienee alle kolmekymppisenä niin dementoitunut, ettei muistaisi arkensa asioita.

Vastuu on asia, johon ajatukseni toistuvasti kiertyvät. Jokainen vastaa valinnoistaan, eikä vastuuta voi ulkoistaa. Filosofi Jussi Vähämäen mukaan meitä nykyisen työkulttuurin ihmisiä leimaavat kärsimättömyys ja ikävystyneisyys. Joukon jatkoksi lisään, että meitä leimaa tai vaivaa myös työn pelko. Jos työnä on kirjoittaminen - kuten tekstityöpajassa - voi tulla kiusaus välttää koko touhu viimeiseen asti. Kirjoittamista lykätään, oman tekstin jakaminen voi tuntua vastenmieliseltä. Kirjoittaminen nyt kuitenkin vain on sellainen taito, jonka oppii ainoastaan tekemällä. Pelkkä tekstin tekemisestä lukeminen ei riitä. Ei riitä sekään, että tekstiaihiot muhivat omassa päässä sieltä sen kummemmin ulkoistumatta. (Tästä tuli siis taas saarna.)

Tässä pikaohjeet sinulle, joka osallistut oppijana tekstityöpajaan (korkeakouluopiskelijana, työyhteisön jäsenenä tai vapaan sivistystyön kursseilla):

1. Tutustu aluksi ohjeisiin ja toteutussuunnitelmaan. Bongaa tärkeät käytännön asiat, kuten päivämäärät ja tehtävät.
2. Käytä kalenteria. Kirjaa siihen KAIKKI toimintaa säätelevät määräajat. Noudata niitä, ehdottomasti.
3. Sisäistä oma roolisi tekstipajan osallistujana. Selvitä itsellesi, mitä sinun pitää kulloinkin tehdä, että kurssi rullaisi kitkatta eteenpäin. Tekstipajoissa käsitellään osallistujien tekstejä: kukin esittelee vuorollaan omaansa ja toimii vuorollaan toisten kirjoittajien palautteenantajana.
4. Varaa aikaa kirjoittamiselle. Kirjoittaminen on aikaavievää puuhaa. Ole realistinen ja tee aikatauluun varauksia yllättävien aikaesteiden varalle. Aseta välitavoitteita ja palkitse itsesi, kun olet saavuttanut välitavoitteen.
5. Valmistaudu rooleihisi ja tehtäviisi tekstin tekijänä, opponenttina ja vertaispalautteen antajana. Kun on oma vuorosi esitellä tekstisi, lähetä se aikataulun mukaisesti ja sovitulla tavalla muulle ryhmälle. Esimerkiksi jos teksti pitää lähettää luettavaksi viikkoa ennen käsittelyä, lähetä se viikkoa ennen käsittelyä, älä käsittelyä edeltävänä päivänä. Jos haluat tekstistäsi palautetta, on välttämätöntä, että toimit niin. Muuten sotket ohjaajan ja muiden osallistujien aikataulun. Et kai oleta, että he puurtavat tekstisi parissa käsittelyä edeltävän yön tai kykenevät antamaan sinulle varttitunnin pikapalautteen.
6. Keskity palautteen antajana lukijakokemuksesi erittelyyn rakentavasti, kohdentaen ja perustellen. "Ihan kiva" tai "Oletpa tehnyt ison urakan" eivät ole kohdennettuja palautteita, vaikka sinänsä sympaattisia ovatkin. Tartu tekstin konkreettisiin kohtiin ja kirjoittajan valintoihin. Kysy, pyydä täsmennyksiä, osoita rakentavasti, mikä tekstissä lukijan näkökulmasta toimii ja mikä ei. Älä kommentoi umpimähkään vaan mieti sanomisesi pointti.
7. Ota vertaispalautteen antajan roolisi tosissasi. Lue työpajassa käsiteltävät tekstit etukäteen, tee muistiinpanoja ja valmistaudu kommentoimaan. Siten saadaan keskustelua. Samalla nousee esiin yhteisiä asioita, sellaisia jotka askarruttavat muitakin kuin yksittäistä kirjoittajaa.
8. Älä selittele laiminlyöntejäsi. Kanna vastuusi ja tee parhaasi. Saat tekstipajatyöskentelystä juuri niin paljon kuin olet itse valmis antamaan. Avoin ja utelias mieli on avuksi.
9. Suhtaudu ryhmän jäseniin ja ohjaajaan kumppaneinasi. Arvosta heitä, heidän apuaan ja heidän aikaansa.
10. Arvosta itseäsi ja tekstiäsi. Kehitä itseäsi kirjoittajana määrätietoisesti. Kirjoittaminen on tietoista ja taitoista toimintaa.

Jopas helpotti! Ehkä en sittenkään astu työpajatilaan tänään hapannaamana. Pienet madonluvut pitää kuitenkin lukea, niin asianlaita nyt on. Sitä paitsi suoritusmerkintää ei tule, jos tehtävät ovat tekemättä tai keskeneräisiä. Resurssien (lue: ajan, rahan, osaamisen) haaskaus suututtaa. Niin pitääkin.

Oi ohjaaja, tuo ikävä ihminen.

Mainonnan ja mainoskielen tutkailuviikot

Illalla aloittelemme aikuisopiskelijoiden kanssa mainonnan ja mainoskielen tutkailuviikot. Tästä illasta toukokuun puoleenväliin vietämme aikaa mainoskielen kurssilla, verkossa toimien. Työt tehdään tutkivin ja kehittävin ottein, toiminnallisesti. Tutustutaan markkinoinnin ja markkinointiviestinnän blogeihin, tehdään haastattelumenetelmää soveltaen kenttätyö ja suppeahko mainoskielen projekti. Jokainen tehtävä raportoidaan suullisesti ja kirjallisesti.

Olen linkittänyt verkkoalustan työtilaan monta blogia täkyksi ja oletan, että opiskelijoilta tulee täydennystä. Siellä ovat jo odottamassa mm. markkinointiviestintäyritys Zeeland Society, Janne Kaupin Loippari, Jari Parantaisen Gurumarkkinointi ja Katleena Kortesuon Ei oo totta. Myös yritysten blogeja on tarjolla, esim. Scription valikoima.

On havainnollista ja innostavaa tutustua erilaisten kirjoittajien blogeihin ja selvittää niiden avulla asiantuntijoiden näkemyksiä esimerkiksi mainonnan eri muodoista. Ne inspiroikoot pohtimaan, miksi yritykset ja yhteisöt bloggaavat ja mitä markkinointia tukevia tehtäviä blogeilla voikaan olla.

Kenttätyön ideana on saada haastattelemalla ajankohtaista ja case-perustaista tietoa yrityksen tai non-profit-organisaation mainonnasta jostakin rajatusta näkökulmasta tarkasteltuna. Rajattua teemaa on tarkoitus käsitellä myös lähteitä hyödyntäen: kenttätyön aineistoa suhteutetaan tietoperustaan. Teemana voi olla vaikkapa viraalimarkkinointi, suoramainonta tai sosiaalinen media yrityksen tai non-profit-organisaation mainonnassa.

Projektityössä opiskelija tekee pienimuotoisen mainostekstien valikoiman jollekin todelliselle toimeksiantajalle. Toimeksiantajan tarpeet ja toiveet selviävät - toivottavasti - alkuneuvottelussa, jossa opiskelija sopii teettäjän kanssa, mitä tekstejä tekee. Joku voi tarvita suorakirjeen, toinen myyvän nettitekstin, kolmas yritys- tai tuote-esitteen.

Kurssilla myös keskustellaan pienryhmissä ja yhteisesti. Aloitamme WebEx-istunnolla, mikä hiukan jännittää, koska en ole aiemmin käyttänyt tätä virtuaalista kokous- ja neuvottelupalvelua. Onneksi läsnä on assistentti, joka voi oikoa hölmöilyni ja vastata asiantuntemattomiin kysymyksiini ;)

Aihe on koettu kiinnostavaksi ja on sikälikin hauska, että aineistoa on ympäristö pullollaan. Havainnoitavaa, analysoitavaa ja arvioitavaa riittää. Perinteiset käsitykset mainonnasta ovat murroksessa. Oppikirjoissa sanotaan, että mainonta on maksettua, tunnistettavan lähettäjän harjoittamaa viestintää, jonka tarkoitus on johtaa tuotteen tai palvelun ostopäätökseen.

Maailma on totisesti  muuttunut: läheskään kaikki mainonta ei ole maksettua eikä lähettäjää voi aina tunnistaa. Mediamainonnassa käytetään maksettua, omaa ja ansaittua mediaa; suoramainonta voi olla perinteistä mutta yhä useammin sissimarkkinoinnin tunnusmerkit täyttävää, ambient-mainontaa. Mainonnan maailma on monisyinen ja -muotoinen. Taitavasti käytetty mainoskieli tekee uteliaaksi, vetoaa järkeen ja tunteeseen, parhaimmillaan oivalluttaa ja ilahduttaa - tai ärsyttää.

Onko mainonta kuollut tai kuolemassa? Tuskin. Jotkut kuitenkin ovat sitä mieltä, ehkä tahallaan provosoivasti, että mainonta on menneen talven lumia. Heihin kuuluu Niken markkinointijohtaja Simon Pestridge, joka on sanonut näin:

“We don’t do advertising any more. We just do cool stuff… It sounds a bit wanky, but that’s just the way it is. Advertising is all about achieving awareness, and we no longer need awareness. We need to become part of people’s lives and digital allows us to do that.”

Lisää Pestridgen näkemyksistä voi lukea markkinointiviestintäkonserni Zeeland Societyn blogista.

Koulujen mielikuvamainonta mielistelee ja hauskuuttaa

Postasin äskettäin oppilaitosten mielikuvamainonnasta. Jatkanpa aiheesta hiukan, koska mehevää aineistoa suorastaan suolletaan aistinvaraiseen erittelyyn. Junamatka Hämeenlinnaan taittui rattoisasti aamun Metroa selatessa. Siinä mainostettiin "Suuntana Laurea, päämääränä elämä." Ilmoituksessa mainostettiin Otaniemen yksikössä annettavaa tradenomikoulutusta.

Eikö ole elämää ennen koulua tai edes sen aikana? Alkaako elämä vasta koulun (koulupäivän tai tutkinnon suorittamisen) jälkeen? No niinhän asian laita tässä reaalimaailmassa taitaa olla. Koulu simuloi elämää, joka on toisaalla. Koulussa ollaan opetettavana, kavereita tapaamassa ja aikaa kuluttamassa. Moniko tosissaan mieltää olevansa oppimassa, ja viime kädessä vastuussa oppimisestaan?

Onko koulu siis eräänlainen elämän odotushuone? Oikeaa elämää opetellessa ja odotellessa voi esimerkiksi Laurean Otaniemen yksikössä opiskella "kansainvälisessä ympäristössä aidoissa yritysprojekteissa" sekä "luovissa työympäristöissä Manhattanilla ja Caribialla". Täkynä on oma läppäri ja perinteiden puute: ei luokkatiloja, opintojaksoja eikä tenttejä.

Aito-sanaa tungetaan holtittomasti  milloin mihinkin, ikään kuin se takaisi asian tai ilmiön - tai ihmisen - alkuperäisyyden, autenttisuuden. Yritysprojektit ovat yritysprojekteja, todellisia tai fiktiivisiä. Jälkimmäisiä tuskin enää harrastetaankaan. Lähtökohtana on, että projektit ja toimeksiantajat ovat todellisia. Ei leikitä eikä ilmennetä. Aito on siis turha tähdennys.

Mitä ovat luovat työympäristöt? Ihmiset luovat ja ympäristöt voivat kannustaa luovuuteen, edistää ja ruokkia sitä. Luovuus varmaan vaatii hienon, mielellään vierasperäisen nimen. Voi olla, että Manhattan kiidättää luovaan toimintaan ihan toiseen tapaan kuin vaikkapa Espoo tai Otaniemi.

Joistakin perinteistä on syytäkin luopua. Vaikka tässä postauksessa olenkin sarkastisella päällä, kannatan uudenlaisia, avoimia opiskeluympäristöjä. En pidä luokkatiloja, opintojaksoja ja tenttejä välttämättöminä, en usein edes tarpeellisina. Toisaalta karsastan ilmoituksen tapaa esittää asia mielistelevästi ja kosiskelevasti: hae meille, meillä ei ole mitään perinteistä. Perinteiden puutteen korostus ja ilmainen läppäri korostuvat ilmoituksessa hiukan osoittelevasti.

Arvostan Laureaa ja siellä määrätietoisesti tehtävää oppimista edistävää työtä. Laurea on kiinnostavalla tavalla kehitellyt oppimiskulttuuriaan, joka perustuu kehittävään ja tutkivaan oppimiseen (learning by developing). Siitä on hienona esimerkkinä liiketalouden koulutusohjelman peer-to-peer-sovellus (Hyvinkää ja Kerava), jossa tosiaan on uskallettu luopua turhien perinteiden taakasta. Ihan samoja asioita siellä tehdään kuin Otaniemessäkin. Toivon kovasti, että peer-to-peer-sovelluksen mainonta ei olisi yhtä kliseistä ja mahtipontista.

Helsingin rautatieasemalla silmäilin Metropolia Ammattikorkeakoulun hauskasti ironisoivia mainoksia.

Tangokuninkuus muuttaisi elämäni! Loistavaa! Katso kuitenkin [koulun nettisivut]...

Todellakin mä haen Sing Stariin! Loistavaa! Katso kuitenkin [koulun nettisivut]...

Mainoskavalkadi nauratti ja piristi. Metropolian mainoksissa kaksi keskenään ristiriidassa olevaa todellisuutta kohtaavat herkullisesti ja nasevasti. Niiden mainosteksteillä on luullakseni parempi mahdollisuus kohdata lukijansa kuin latteilla, epämääräisillä ja semanttisesti oudoilla sepustuksilla. Sellaisilla kuin vaikkapa "Future in Business!"

HimosKieltä elämysmatkailijoille

Keski-Suomen Jämsässä sijaitsee Himos, tuo suksi-Suomen keskipiste. Himos on kaupungin matkailuvaltti, joka vetää puoleensa niin koti- kuin ulkomailta saapuvia. Oma tarkastelukulmani on ulkopuolisen: puolisoni on jämsäläissyntyinen, minä stadin kasvatti. Emme ole olleet Himoksen asiakkaita, mutta seuraamme sen toimintaa kiinnostuneina. Toiminta on nykyaikaista ja kasvu kiihkeää. Mutta.

Himoksen ja HimosLomien sivut ovat jääneet tekstin- ja kielenhuoltoa vaille. Kielenhuoltajan kärttyisä käsi ole päässyt niitä koskettamaan. Markkinointikielen kauheimmat kukkaset saavat vapaasti rehottaa.

Vai mitä tuumata näistä?

Tarjolla ovat HimosLomat (vaihtoehtoisena muotona Himos Lomat), HimosAreena, HimosAreena Alppitalo, Himos Ravintola, Himos Hotelli, Himos Liiteri ja HimosCenter.

Eikä siinä kaikki. Sesonkituotteena on muun muassa Uuden vuoden vaihto. Voi osallistua myös Lasketellen Bonusta -tapahtumaan tai jopa VihkiäiSki-tilaisuuteen. Luola tilausravintolassa voi aterioida, ja hemmottelua kaipaavat voivat kustantaa tai kustannuttaa itselleen AreenaCocktailin kylmät tai lämpimät herkkupalat. Jos nämä eivät vielä vakuuta tai innosta, houkuttanee Mountain Dew Snow Park.

Tämän kaiken ja paljon muuta lupaa HimosMaailma.

Jämsän anoppilassa saan kunnon koillishämäläis-keskisuomalaista kotiruokaa, konstailematta. Sesonkiherkkuna nautin siellä kernaasti joulun aikaan esimerkiksi Suomen parasta imellettyä perunalaatikkoa. Ja kuuntelen anopin väärentämätöntä jämpsäläistä puheenpartta, jota muodin oikut eivät ole pahoinpidelleet.

Mielikuvamainonnanko siivin ammattiosaajaksi?

Opinahjot harjoittavat kilvan mielikuvamainontaa, elämmehän yhteishaun kiihkeintä aikaa. Media suoltaa koulujen mainoksia oikein urakalla. Viihdytin itseäni aamun bussimatkalla lukemalla Suomen Liikemiesten Kauppaopiston / Helsinki Business Collegen tarramainoksia,  jotka oli liimattu istuinten selkämyksiin. Hehkutustekstiä, mutta miten auttaa yhteisöä erottautumaan kymmenien muiden joukosta?

Ylioppilas! Hae työksesi - älä huviksesi. Ammattiosaajaksi 2 vuodessa.

Mitä tehdä peruskoulun jälkeen? Ota tehostartti tulevaisuuteen, siirry vauhdilla työelämään.

Hulppeita lupauksia, nokkelahakuista sanaleikittelyä, tuttua hokemaa. Onko näihin edes tarkoitus uskoa? Ammattiosaajaksi ei tulla kahdessa vuodessa. Tutkinnon suorittaminen ei ilman muuta merkitse ammattiosaamista ja asiantuntijuutta. Ne kasvavat ennen muuta töitä tekemällä, oppeja soveltamalla ja jatkuvan oppimisen myötä. Miksi uskotella sellaista, mikä ei pidä paikkaansa?

Olisi kiva, jos valmistuneet siirtyisivät "vauhdilla työelämään". Toivottavasti kahden vuoden kuluttua tilanne on se, että nuorille on töitä tarjolla, kun valmistuvat. Tämän hetken totuus on toinen, mutta kannattaa toki suunnata katse tulevaisuuteen.

Kilpailu on ankaraa, ja koulujen mielikuvamainonta on paisunut miltei hälyksi asti. Entäs kun tavoitemielikuva ja imago eivät kohtaakaan? On luvattu yhdeksän hyvää, kymmenen kaunista.Opiskeluaika ei sitten välttämättä tarjoakaan viihdepläjäyksiä, helppoa elämää tai muuta kivaa. Eikä valmistuttua ehkä saakaan "ammattiosaajan" statusta tai työtä.

Jotkut ovat - aiheestakin - kysyneet, mistä mielikuvamainontaan käytetyt rahat ovat poissa. Miksei niitä kohdenneta opetukseen tai muuhun ydintoimintaan? Yksi kuulemani vastaus oli: "Mikä takaa, että ne kohdennettaisiin opetuksen laadun parannuksiin?" Niinpä, ei mikään. Seksikkäämpiäkin kohteita riittänee, esimerkiksi hanke- ja tutkimustoiminta. Tarvetta kohennuksiin olisi myös vaikkapa terveyspalveluissa ja tukitoiminnoissa. Mitäpä toimintoa ei voisi tehdä nykyistä paremmin, jos varoja olisi.

Oma kouluni eli Hämeen ammattikorkeakoulu HAMK on löytänyt kustannustehokkaan markkinointiviestinnän. Suurten, kalliiden lehti-ilmoitusten tai bussitarrojen sijaan koulu kampanjoi etenkin sosiaalisessa mediassa, esimerkiksi Facebookissa, Twitterissä ja You Tubessa. Muu mediamainonta on tarkkaan harkittua ja kohdennettua. Brandia rakennetaan kokonaisviestinnän ottein ja tarkoin suunnitellusti.

Kampanja toteutetaan viime vuosien tapaan pitkälti omin voimin, esimerkiksi mainosten mallit ovat koulun omia opiskelijoita. Perusviestit tosin ovat hehkutuspuhetta muun muassa onnellisuudesta. Mutta pidän mainiona sitä, että somen ansiosta kohderyhmä tavoitetaan kätevästi, ihmisillä on mahdollisuus osallistua, keskustella ja kysellä. Ollaan siellä missä ovat ne, jotka halutaan tavoittaa ja kohdata.

HAMKin brandikampanjointi kukoistaa paljolti markkinointiviestinnän suunnittelija Vesa Vileniuksen ansiosta. Vesalla on vankkaa ammattiosaamista ja vahva näkemys viestinnästä. Tuskin se hänelläkään oli valmiina heti oman tutkinnon suorittamisen aikoihin. Hyvä työyhteisö on antanut tilan, ajan ja tuen ammatilliselle kasvulle ja tositoimille. Hyvä Vesa!

Kansainvälistymisen sietämätön keveys

Kannatan kansainvälisyyttä ja kansainvälistymistä. Pidän hyvänä, että suomalaiset opiskelevat - ja oppivatkin - vieraita kieliä sekä halutessaan myös ruotsia. Monikielisyys on rikkautta ja eittämättä hyödyttää sekä yksilöä että yhteiskuntaa. Mutta ihmisellä pitää olla oikeus äidinkieleen sekä oikeus käyttää sitä monipuolisesti, myös korkea-asteen opinnoissa.

Yliopistoissa tapahtuu kummia, kertoo suomen kielen emeritaprofessori Auli Hakulinen blogikirjoituksessaan Samaan aikaan toisaalla. Vireillä on jännittävän kuuloisia hankkeita, joiden perimmäinen tarkoitus lienee vahvistaa kansainvälisyyttä ja rapauttaa suomen kielen asemaa korkeakoulujen kielenä.

Erittäin huolestuttavaa on Helsingin yliopiston maatalous-metsätieteellisen tiedekunnan linjaus, jonka mukaan perustutkintoa ei voi enää suorittaa äidinkielellään, jos se on suomi. Jos joukossa on yksikin ulkomaalainen, suomalainen ei saa tehdä harjoitustöitäkään äidinkielellään. Jopas jotakin! Käytäntö on mitä ilmeisimmin perustuslain vastainen.

Huolestuttavaa on sekin, että tällaisia isoja periaatteellisia asioita valmistellaan ja niistä päätetään näkymättömissä. Valmistelijoiden ja päättäjien viisaus tulee julki korupuheiden kera siinä vaiheessa, kun uudistuksia ollaan jo toteuttamassa. Ei ole sijaa keskustelulle, ei arvioinnille, ei palautteelle.

Yliopistotkin ovat alkaneet viestiä ammattimaisesti. Varmemmaksi vakuudeksi ne pestaavat uuden ilmeensä luojiksi mainostoimiston. Pölyt ja vanha, virttynyt kuosi pois! Tilalle muodikas ilmiasu (siis look) sekä nuorekas iskulause (siis slogan). Lappeenrannan teknillinen yliopisto on saanut kasvojenkohotuksekseen (siis faceliftingikseen) iskulauseen "Open your mind". Miten omaperäistä.

Samaan aikaan, kun näitä ihmeitä tapahtuu, ruokitaan kansalaisia - anteeksi, asiakkaita tai yleisöä - höpöjutuilla julkkiksista ja tosi-tv-ohjelmista sekä kärpäsen kokoisten asioiden paisutteluilla niin viihde- kuin ns. laatumediassa. Kysyntä lisää tarjontaa, mutta kyllä tarjontakin lisää kysyntää. Kun aikansa tuijottaa aidanseipäitä, voi unohtua, miltä näyttää kokonainen aita. Ja miltä näyttää sen takana.

Kuusi päivää netittä - eräänlainen retriitti Raija Siekkisen seurassa

Olo on kuin tulisi kotiin pitkältä matkalta. Tein irtioton ja lähdin puolison kanssa kuudeksi päiväksi muihin maisemiin. Pakkasimme tohinassa ja kohtalotar teki siirron: kannettavan virtajohto muuntajineen unohtui.

Edessä oli netitöntä elämää kuuden päivän ajan. Ensin iski kauhu ja ketutus, sitten olo rauhoittui. Hiukan harmitti raahata kannettavaa turhan takia, kun kerran mokkulakin, tuo rasittava taikakalu, löysi tiensä matkatavaroihin. Mutta tapahtunut ei järkyttänyt suuremmin, vapauttipa vain voimavaroja. On kuin olisi retriitin käynyt.

Sain syventyä kirjakaupan aarteisiin ja miehen lapsuudenkodin lehtiarkistoon. Kirjakaupasta löytyi pokkarina Raija Siekkisen Novellit.

Siekkisen novellit sopivat oivallisesti rauhoitetun loma-ajan lukemistoksi. Kirjailijan kieli on kuulasta, novellit hetkiä vangitsevia tuokiokuvia tai ajanjaksoja tiivistäviä hahmotuksia. Niistä kuultaa katoavuus, katoavaisuus; niihin kiteytyy tarkkoja havaintoja ja aistimuksia, tuntoja ja muistoja. Monessa novellissa muistot kerrostuvat, kun päähenkilö muistelee kokemaansa. Miltei häivähdyksen omaisena tai vetäytyvänä niissä näyttäytyy Siekkisen vähäeleinen huumori.

Siekkinen kirjoittaa niin, että välillä alkaa huimata. Pysähdyin monesti lukemaan lauseita, virkkeitä uudelleen, tutkailemaan niiden rytmiä, kuin hengitystä. Esikoiskokoelmassaan Talven tulo (1978) Siekkinen kirjoittaa Novellissa:

"Maria katseli tyttöä ja muisti että tämän nimi oli Marja. Kirjaimen ero nimessä ja noin erilainen, hän ajatteli. Tuollaisella leualla kyllä pärjää, vaikka ei se kaunis ole. Hän muisti miten oli joskus linja-autossa katsellut ihmisiä ja ajatellut, että kaikenlaiset ihmiset sitä elävät elämän alusta loppuun ja selviävät hengissä, ja vielä menestyvät, ja miten vaikea sitä on uskoa, kun kuuntelee heitä ja katsoo miten he asettavat kätensä ja jalkansa, ja millaisen ilmeen ottavat kun ambulanssi menee ohi. Hän muisti ambulanssin joka oli juuttunut neljän ruuhkaan, seisoi huutaen autojonossa eikä päässyt mihinkään."

Jäät liikkuvat -novelli kokoelmasta Elämän keskipiste (1983) iskee heti alkuosassaan näin:

"Jonakin päivänä oli asunnon lattia täynnä lasia.
- Anteeksi, anna anteeksi, mies sanoi.
Lasi oli kuin jäätä, jäänväristä, kun sitä katsoi niin silmiä ja hampaita vihloi. Jos se sulaisi pois. Jokivarresta oli varhain pakkasaamuina räjäytetty ahtautumia, hän oli herännyt räjähdyksen ääneen, noussut ja mennyt ikkunasta katsomaan, ja kohta oli joen laveaa mustaa vettä uinut merelle päin jäälauttoja jotka olivat kuin tämä lasi. Niistä oli suistoon, siihen missä kosken sula päättyi ja alkoi meren jää, noussut talven mittaan jäärykelmä, jossa lautat nousivat pystyyn, kasautuivat toistensa päälle, ja siihen jäi onkaloita ja reikiä, ja alla virtasi musta kohmeinen vesi. Ei se sula, täytyy lakaista ja imuroida."

Kuuden päivän nettivieroitus antoi aikaa lukea lehtiäkin. Puolison ja hänen veljensä nuoruusvuosien lehtiarkistossa riitti pengottavaa kuin tavaratalon löytöpäivillä ikään. Kuin nyt vietettävää kansainvälistä naistenpäivää enteillen valikoitui luettavaksi huimaavan pitkä ja huikean hieno Marlon Brandon haastattelu, joka julkaistiin tammikuun 1979 Playboyssa (laatulehti). Suorasukaisuudestaan tunnettu Brando laukoi muun muassa tämän:

"In all societies, they have organizations that exclude women; warrior societies are famous the world over for that. It comes from fear of women. Men's egos are frightened by women."

Retriitti Siekkisen tunkeilemattomassa seurassa vaihtui loman loppupuolella siis provosoiviin teksteihin. Taisi jo ollakin aika palata arjen rytmiin. Työsähköposteja oli kuuden päivän aikana ehtinyt tulla onneksi vain 120. Melkein kaikki on jo käsitelty. Kohta pääsen viettämään naistenpäivää oman puolison keralla. Toivottavasti hän ei tuo kattilaa, mattopiiskaa tai pölynimuria (kaikille tosin olisi käyttöä).

Jotain tolkkua, kiitos!

No niin, häpeän sekaisin tuntein luin edellistä postaustani. Taisi tulla pitkänpuoleinen, vaikka sanotaan, että lyhyestä virsi kaunis. Innostuin asiasta, jota olen viime päivät (viikot, kuukaudet ja vuodetkin) vaalinut.

Mitä opin tästä? Pakahduttavaa sanomisen tarvetta kannattaa purkaa tiheämmin, ettei se pakkaudu omaksi ja muiden infoähkyksi.

Pahoittelut ylipitkästä vuodatuksesta. Asia olisi ansainnut ytimekkäämmän ilmiasun. Lukekaa se silti :)

Paarman pistovoimaa vai kätilön apua?

Opinnäytetyö on opitun kokoava näyttö. Se kruunaa opiskelu-uran ja on tekijälleen unohtumaton huippukokemus. Niin usein sanotaan. Niin sitä toivoisi. Niin tulisi olla. Mutta totuus kun on tarua ihmeellisempää, niin ei aina ole.

Opiskelija puurtaa eksyneen oloisena tai ei ehkä tohdi askarettaan edes aloittaa. Koko asia voi alkaa vaikuttaa möykyltä, jota ei pysty sulattamaan. Rämpimistä, epävarmuutta, epätietoisuutta. Aika kuluu, työ etenee nykäyksittäin tai ei lainkaan. Missä on ohjaaja, mikä hänen paikkansa ja tehtävänsä?

Kuulostelin viime viikolla huolestuneen oloisia nuoria, jotka ovat kohta aloittamassa opinnäytetyötään. Ilmassa leijui pelokkuutta ja orastavaa riittämättömyyden tunnetta - vaikka asiassa ei ollut päästy vielä edes alkuun. Infossa oli pakattu suut, silmät täyteen normeja, jotka pitäisi osaamisellaan ja työllään täyttää. Vähemmästäkin alkaa hirvittää. Missä oli ilo ja into? Missä hinku päästä alkuun, tekemisen paloon?

Minusta on turha ladata heti kärkeen vaatimuslistaa ja normeja siitä, mitä pitää ja mitä ei saa tehdä. Ajatus opinnäytteen tekemisestä kannattaisi markkinoida tuleville tekijöille sillä tavoin, että oma motivaatio oppia ja osoittaa oppimaansa suorastaan puskisi tekijät innokkaina työnsä ääreen. Alkuun pääsyyn tarvitaan pikemminkin uteliasta, rohkeaa tutkivaa asennetta ja kysyvää mieltä kuin tekemisen laatua tarkoin sääteleviä vaatimuksia. Ne ovat omiaan halvaannuttamaan reippaankin aloittajan. Normit ja kriteerit ehtii kyllä käsittelemään oman ohjaajan kanssa alkuvaiheen ohjaustapaamisissa.

Olen mieltynyt sokraattiseen näkemykseen opettajan - tässä tapauksessa opinnäytetyön ohjaajan - rooleista, jotka ovat paarma, kätilö ja pitojen vetäjä. Opinnäytetyön tekijä tarvitsee mielestäni ohjaajan, joka on tarpeen mukaan paarma ja kätilö. Ohjaaja pistää ja saa pistollaan aikaan toimintaa, liikettä, ristivetoa. Kätilönä hän taas avustaa moninaisissa asioissa: antaa käytännön vinkkejä, opastaa rakentamaan toimivaa tietoperustaa, tiedottaa aikatauluista ja käytänteistä.

Pitojen vetäjä hänen ei tarvitse olla, sillä opinnäytetyöprosessi ei ole ohjaajan show. Elokuvat ja teatteri ovat ohjaajan taidetta, joissa kokonaisnäkemys on ohjaajan vastuulla. Opinnäytetyö on tekijän foorumi (miksei show'kin), jossa tekijä vastaa omasta näkemyksestään ja tekemisestään. Ohjaaja on auttaja, kanssakulkija. Hän valmentaa, kannustaa, rohkaisee.

Elän parhaillaan ohjaajana noin kymmentä ohjausprosessia. Jokainen on erilainen. Ei ole tiettyä kaavaa, jota voisin ohjaajana soveltaa, vaan minun pitää kohdata ohjattavani yksilöinä ja yrittää toimia tilanteen mukaan niin taitavasti kuin osaan. Aina en onnistu, joskus kemiat eivät kohtaa. Vaikka hallitsisin töiden sisällönohjauksen hyvin ja vaikka olen kokenut tekstinohjaaja, voi ohjaussuhde toimia heikosti. Tällaisia ohjaussuhteita ei onneksi ole paljon, mutta aina ne muutamatkin kirpaisevat. Olen voinut tehdä tai sanoa jotakin väärin tai en ole onnistunut vuorovaikutuksessa ohjattavan kanssa.

Ohjaajan rooli korostuu prosessin alkuvaiheessa. Pidän ensimmäistä ohjauskeskustelua erittäin tärkeänä jatkon kannalta. Siinä olisi hyvä kirkastaa, mitä tekijä ja hänen opinnäytteensä toimeksiantaja tavoittelevat, miksi juuri sitä ja millä keinoin. Kuunteleminen on ohjaajan tärkeimpiä työvälineitä, samoin kysymisen taito. Hyvä ohjaaja ei anna valmiita vastauksia eikä tyrkytä väkisin omaa ratkaisuaan. Hän kuuntelee herkällä korvalla tekijän aivoituksia ja yrittää houkutella tätä itse vastaamaan. Opinnäytteestä ei ole tarkoitus eikä tarpeen tulla ohjaajan "näköinen". Tekijä asettaa tavoitteensa myös esimerkiksi arvosanalleen, eikä ole mielestäni ohjaajan asia painostaa tekijää huippusuoritukseen, jos tämä ei sellaiseen omaehtoisesti tähtää. Ohjaaja ei aina saa sulkaa hattuunsa, eikä hänen tarvitsekaan saada.

Yksi meneillään olevista prosesseista lähti käyntiin nihkeästi noin 1,5 vuotta sitten. Tekijällä oli hyvä aihe ja innostustakin. Tiesin hänet hyväksi kirjoittajaksi ja tunnolliseksi tekijäksi. Homma ei vain ollut päästä vauhtiin ollenkaan. Syy selvisi: tekijällä oli myllerryksiä yksityiselämässään ja erilaisia murheita. Hän ei jaksanut keskittyä opinnäytteeseensä. Meille syntyi luottamuksellinen vuorovaikutussuhde, jossa kätilön rooli osoittautui minulle suuremmaksi kuin paarman. Prosessi elpyi pikkuhiljaa ja alkoi viime syksyn mittaan löytää uomansa. Nyt elää toive siitä, että työ olisi kesään mennessä valmis. Olemme viestitelleet työn tiimoilta ahkerasti. Ohjauskeskusteluja on ollut muutama. Yhteydenpito on säännöllistä. En ole tarjonnut vastauksia, en aina välittömästi kommentoinutkaan vaan kysynyt ja odottanut, että tekijä oivaltaa ratkaisun itsenäisesti. Kun niin on käynyt, olen palannut asiaan dialogin keinoin.

Omassa ohjaustyössäni ovat tärkeiksi ohjenuoriksi tulleet nämä:

1. Pyydän aloituskeskustelussa tekijää tutustumaan oman koulun opinnäytetyöohjeisiin, raportin mallipohjaan ja muutamiin tieteellisen kirjoittamisen oppaisiin. Neuvon käyttämään niitä kaikkia alusta alkaen.
2. Teen selkoa käytännön asioista (mm. seminaarit, aikataulut, valmistumiseen kuuluvat toimenpiteet - tässä vaiheessa yleisinfona ja vinkkeinä tarkempien tiedonlähteiden äärelle).
3. Sanon aloituskeskustelussa, että työsuunnitelman (tutkimussuunnitelman, toimintasuunnnitelman) tekeminen on seuraava etappi. Paneutuneesti tehty suunnitelma helpottaa etenemistä ja ryhdittää työskentelyä. Se myös lopettaa alun rämpimisvaiheen ja panee työhön puhtia.
4. Esittelen työn arviointikriteerit ja avaan niitä. Kysyn, mikä tekijän arvosanatavoite on.
5. Keskustelen tekijän kanssa itsenäisen ajattelun merkityksestä, lähteiden kanssa keskustelemisesta, valmiiden vastausten kyseenalaistamisesta.
6. Kannustan rohkeuteen, epävarmuuden sietoon ja ohjaustuen mielekkääseen hyödyntämiseen.
7. Sanon, että en niinkään tarjoa vastauksia isoihin asioihin (mistäpä minulla niitä olisi) vaan rohkaisen tekijää etsimään vastauksia itse. Minä kyselen, ohjattava vastaa.
8. Haluan keskustella tekijän kanssa oma-aloitteisuudesta ja vastuullisuudesta.
9. Tähdennän argumentoinnin välttämättömyyttä: taito perustella valintojaan ja ratkaisujaan läpi prosessin on aivan olennaista. Yhtä tärkeää on kyky arvioida tekemistään. Siten syntyy tutkiva ja kehittävä ote tekstiinkin.
10. Kerron, että opinnäytteen tekeminen on vähän kuin ajaisi vuoristorataa. Tulee nousuja, tulee laskuja, mutta tulee viimein  myös valmista, jos ensin jaksaa vähän rämpiä ja sitten lapioida.

Minä, minä, minä - niinkö? Ensimmäinen persoona ei esiinny edellisen listan virkkeissä siksi, että minä ohjaajana olisin prosessin pääosassa tai pitäisin itseäni jumalattoman tärkeänä mahtipersoonana. Se näkyy ja kuuluu siksi, että alkuvaiheessa ohjaajan on kannettava oma vastuunsa ja avattava pelin sääntöjä. Aloitustapaamisessa ohjaaja on aktiivinen toimija, joskin yksinpuhelu on silloinkin masentava kokemus. Olkoon sekin keskustelua, sitä vain vetää ohjaaja. Prosessin edetessä ohjaaja toimii taustalla ja on tarvittaessa läsnä, saavutettavissa.

Mitä ohjaustukea voi hyödyntää mielekkäästi? Ei ainakaan niin, että tulee tapaamaan ohjaajaa ilman muistiinpanovälineitä ja sillä asenteella, että nyt tuo tuossa antaa ne valmiit vastaukset ja kertoo, mitä pitäisi tehdä. "Mitä sä haluut, että mä tähän teen?" on toden totta sietämätön, joskin tavallaan ymmärrettävä kysymys. Ohjaajan ei pidä vastata siihen sanomalla, mitä haluaa, koska kyse ei ole ohjaajan työstä. Ohjaaja voi paarmaopettajan pistovoimaa käyttäen kysymällä havahduttaa uinuvan ohjattavansa hakemaan vastausta omin voimin.

Toinen vinkki ohjaustukea haluavalle on valmistautua ohjauskeskusteluun kunnolla. Pitää kirjoittaa ajatuksiaan auki, piirtää muistijälkeä esiin, eikä tulla tapaamaan ohjaajaa kuin olisi tabula rasa. Ja vielä: dokumentoitu valmistelutyö pitää lähettää ohjaajalle edes muutama päivä ennen tapaamista.

Ohjaajan tärkein työkalu on dialogi. Ohjaaja tarvitsee toisen ja toiseuden kohtaamisen taitoa. Prosessin ohjaus nousee sisällön ohjaustakin merkityksellisemmäksi. Ohjaustilanteissa ohjattava ja ohjaaja kohtaavat eikä kohtaamisen tulos ole ennalta tiedettävissä. Ne ovat seikkailua, oppimisen iloa molemmille.