Kannatan kansainvälisyyttä ja kansainvälistymistä. Pidän hyvänä, että suomalaiset opiskelevat - ja oppivatkin - vieraita kieliä sekä halutessaan myös ruotsia. Monikielisyys on rikkautta ja eittämättä hyödyttää sekä yksilöä että yhteiskuntaa. Mutta ihmisellä pitää olla oikeus äidinkieleen sekä oikeus käyttää sitä monipuolisesti, myös korkea-asteen opinnoissa.
Yliopistoissa tapahtuu kummia, kertoo suomen kielen emeritaprofessori Auli Hakulinen blogikirjoituksessaan Samaan aikaan toisaalla. Vireillä on jännittävän kuuloisia hankkeita, joiden perimmäinen tarkoitus lienee vahvistaa kansainvälisyyttä ja rapauttaa suomen kielen asemaa korkeakoulujen kielenä.
Erittäin huolestuttavaa on Helsingin yliopiston maatalous-metsätieteellisen tiedekunnan linjaus, jonka mukaan perustutkintoa ei voi enää suorittaa äidinkielellään, jos se on suomi. Jos joukossa on yksikin ulkomaalainen, suomalainen ei saa tehdä harjoitustöitäkään äidinkielellään. Jopas jotakin! Käytäntö on mitä ilmeisimmin perustuslain vastainen.
Huolestuttavaa on sekin, että tällaisia isoja periaatteellisia asioita valmistellaan ja niistä päätetään näkymättömissä. Valmistelijoiden ja päättäjien viisaus tulee julki korupuheiden kera siinä vaiheessa, kun uudistuksia ollaan jo toteuttamassa. Ei ole sijaa keskustelulle, ei arvioinnille, ei palautteelle.
Yliopistotkin ovat alkaneet viestiä ammattimaisesti. Varmemmaksi vakuudeksi ne pestaavat uuden ilmeensä luojiksi mainostoimiston. Pölyt ja vanha, virttynyt kuosi pois! Tilalle muodikas ilmiasu (siis look) sekä nuorekas iskulause (siis slogan). Lappeenrannan teknillinen yliopisto on saanut kasvojenkohotuksekseen (siis faceliftingikseen) iskulauseen "Open your mind". Miten omaperäistä.
Samaan aikaan, kun näitä ihmeitä tapahtuu, ruokitaan kansalaisia - anteeksi, asiakkaita tai yleisöä - höpöjutuilla julkkiksista ja tosi-tv-ohjelmista sekä kärpäsen kokoisten asioiden paisutteluilla niin viihde- kuin ns. laatumediassa. Kysyntä lisää tarjontaa, mutta kyllä tarjontakin lisää kysyntää. Kun aikansa tuijottaa aidanseipäitä, voi unohtua, miltä näyttää kokonainen aita. Ja miltä näyttää sen takana.
Vanhan kirjasuomen sanakirja 10 vuotta verkossa
1 viikko sitten
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti