Kirjoittajan ja tekstinhuoltajan kannattaa mielestäni järjestää työskentelylleen mahdollisimman mukavat ja itselle sopivat olosuhteet. Kohtuullisia työrupeamia, väliin taukoja ja pieniä itsensä palkitsemisia (esimerkiksi kupillinen teetä tai kahvia ja makupaloja tai netissä piipahdus tai Hercule Poirot tai Sherlock Holmes iltapäivän ratoksi), ja työ sujuu rattoisasti. Istun koneen ääressä kuulokkeet korvissa, tarkastan tekstiä ja kuuntelen, mitä lystään.
Tämänkertaisen tekstityön tueksi olen kuunnellut seuraavan setin:
- Queenin albumit A Night at the Opera, Innuendo ja The Works
- The Beatlesin Valkoisen tuplan ja Let it be Naked -remasteroinnin
- Yngwie Malmsteenin Rising Force -levyn
- Chopinin pianokonserton nro 1
- Chopinin masurkkoja Horowitzin tulkintoina.
Mistä valinnat kumpuavat? En osaa sanoa, ne ovat intuitiivisia. Jos jokin ei toimi, vaihdan. Valinnalla on väliä, sillä tilanteeseen sopimaton musiikki pilaa keskittymisen tai tuottaa vääriä viboja. Tänä aamuna olo oli eilisen iltatyön jälkeen väsynyt ja tukkoinen, joten Queen sopi aamun avaukseksi. Musiikki vaikuttaa mielialaan, ja Queenin musiikista piristyn poikkeuksetta.
En silti ilman muuta suosittele käytäntöä kaikille. Joku tarvitsee täydellisen, rikkumattoman kirjoitus- ja tarkastusrauhan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti