Näytetään tekstit, joissa on tunniste opetus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste opetus. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 8. toukokuuta 2011

Keski-ikäiset vaan ei keskinkertaiset naisopettajat

Opetustyöläisissä on vankka joukko keski-ikäisiä naisia. Anne Rongas kirjoittaa Aikalaisessa, että he ovat opetuksen parhaita kehittäjiä. Ammatti-identiteetti on jo niin vahva, että uudet toimintatavat voi kohdata vapautuneesti.

Rongas toteaa, että vastarinnan kiiskiä, "digiänkyröitä" on enemmän vastavalmistuneissa:
Kielteisesti suhtautuvia ns. digiänkyröitä Rongas on tavannut vastavalmistuneissa, varsinkin perusasteen nuorissa opettajissa, joiden koulutukseen ei verkon käyttö kuulunut.
– Heidän mielestään hallinta katoaa, kaikki sirpaloituu, oppilaat on liikaa netissä muutenkin ja siellä on pelkkää törkyä. Kiivaimmat puheet netin opetuskäyttöä vastaan olen kuullut nuorilta opettajilta.
Rongas painottaa erilaisten viestintäkulttuurien tunnistamisen tärkeyttä. Siinä onkin opettajille työmaata. Opiskelijoiden pitää oppia sopeuttamaan viestintätyylinsä viestintäkulttuurin ja tilanteen mukaan. Tsättäilykulttuurin piirteet ujuttautuvat helposti sinnekin,  minne ne eivät kuulu. Tällaiset törmäykset voivat hämmentää opettajia. Hämmennyksen suohon ei vajoa, jos pitää huolta ammattitaidostaan ja seuraa koulutus- ja ammattialansa kehitystä. Pedagogista pakkaa tulee ajoittain sotkea, ettei jämähdä rutiineihin.

Viisikymppisten naisten työmarkkinanäkymiä ei ole pidetty kovin lupaavina. Voi ihmetellä, miksi. Terve, motivoitunut, kokenut (ei elähtänyt tai leipääntynyt) ja osaamisensa ajan tasalla pitänyt viisikymppinen nainen saattaa olla opetusalalla mitä sopivin rekrytoitava, jos pätevyys ja kehittävä työote ovat kunnossa.

Korkeakoulukentällä toimiva keski-ikäinen naisope
  • tuntee osaamisperustaisen opetussuunnitelmatyön
  • tietää tulevien asiantuntijoiden ammattitaitovaatimukset
  • tunnistaa opetussuunnitelmien osaamisjuonteet (-alueet) ja kykenee tekemään ne näkyviksi opintojaksojen toteutuksissa
  • osaa tehdä oivaltavia ja perusteltuja pedagogisia ratkaisuja
  • verkostoituu kollegojen ja organisaatioiden asiantuntijoiden kanssa
  • hankkii, suodattaa ja analysoi tietoa, ohjata oppijoita vähitellen kohti taitoa.
En tarkoita, etteivätkö nuoret opettajat ja miesopettajat osaisi edellä mainittua. Joskus vain haluaa sitä kissan häntää nostaa. Olemmehan me keski-ikäiset naiset tottuneet organisoimaan ja junailemaan järkevästi jos jonkinlaisia projekteja. Kummallista, jos siitä kokemuksellisesta tiedosta ei olisi jotakin jaettavaksi myös opetustyössä.

Viestinnän ja kirjoittamisen opettajien suuri haaste on saada pojat kiinnostumaan oman äidinkielen tietojen ja taitojen hallinnasta. Peruskoulussa ja lukiossa tehty työ kantaa korkeakouluun ja työelämään saakka. Korkeakoulujen äidinkielisen viestinnän opetuksessa on varsin vähän aikaa paikkailla perustietojen ja -taitojen puutoksia, koska pitäisi keskittyä rakentamaan asiantuntijan viestijäidentiteettiä.

lauantai 24. huhtikuuta 2010

Opettajattaren yliminää taltuttamassa

Opettajissa lienee melkoinen määrä tunnollisia ja huolehtivia ihmisiä. Heitä, siis meitä, ahdistaa, kun arki ei jonakin päivänä luistakaan tuttua latuaan. Sellaista sattuu esimerkiksi silloin, kun opettaja sairastuu ja joutuu jättämään työnsä tekemättä.

Minun piti viettää tämä lauantaipäivä opettamalla tutkimusviestintää aikuisopiskelijoille. Jouduin kuitenkin alle vuorokauden varoitusajalla perumaan päivän työt, lääkärin määräyksestä. Vaiva on tuiki tavallinen: hengitystieinfektio, joka vei äänen ja nostatti kuumeen. Tuli viikonlopuksi äänenkäyttökielto ja kehotus jäädä kotiin potemaan. Olisi vastuutonta mennä tartuttamaan toisia ja hankkimaan itselleen taudinpitkitystä ja mahdollisia jälkitauteja. Olen koko lukuvuoden ajan säästynyt sairauslomilta, onneksi.

Mikä tässä sitten niin häiritsee niin, että tilanne tuotti melkein omantunnontuskia ja kokemuksen huonosta opettajuudesta? Se samperin yliminä pötkähti esiin kuin taikasauvan heilautuksesta ja alkoi nalkuttaa: jätät hommat hoitamatta, et kykene hankkimaan sijaista, tilanteesi takia jotkut tulevat paikalle pitkänkin matkan takaa tyystin turhaan...

Paljon melua tyhjästä, vaikka eräänlainen dominoefekti syntyikin. Dominoefektillä tarkoitan sitä, että näin viime tipassa tullut tuntiperuutus aiheuttaa ongelmia: tiedotus ei tavoita kaikkia osallisia, sijaista on hyvin hankala saada, tärkeitä asioita jää käsittelemättä, osa porukasta tulee paikalle tilanteesta tietämättä ja siis aivan turhaan. Kyllä opettajallakin on oikeus sairastaa, jos tauti tulee. Aina se ei tule kello kaulassa.

Heti tilanteen selvittyä viestitin tilanteesta ryhmän opiskelijoille verkon kautta kolmessa eri paikassa, tiedotin esimiehelleni, opintosihteerille ja kollegaystävälle, joka lupasi välittää viestin vahtimestarille ja aamulla luokan liepeillä ehkä harhaileville opiskelijoille. Sijaista en tähän hätään saanut. Miettikääpä, miten houkuttelevaa olisi ex tempore vaihtaa vapaan kevätlauantain suunnitelmat koko päivän opetukseen tällä aikataululla.

Minkäs teet, yhä vain lauantaiaamuna vaivasi ajatus niistä, joille viesti ei ollut mennyt perille. Ylitunnollisuus ja ankara yliminä, kiitos teille. Ihmisen pitää hoitaa hommansa ja tehdä parhaansa, kantaa vastuunsa ja olla luotettava, mutta rajansa vaateillakin. Asiallisesti ottaen, nyt olisi varmaan paras keskittyä toipumiseen ja heittää hyödyttömät itseruoskinnat hemmettiin.

Eikä rassaa vain tuo dominoefekti vaan myös se, että menetin mahdollisuuden saada käsitellä yhtä lemppariani eli tutkimusviestintää innostuneen ja motivoituneen tuntuisen ryhmän kanssa.

Mistähän muuten johtuu, että opettajissa on tällaisia tunnollisuustapauksia havaintojeni mukaan enemmän kuin monessa muussa ammattikunnassa? Hei, relataan vähän. Kuka  meistä on töissään korvaamaton?

maanantai 19. huhtikuuta 2010

Ryppyotsatonta mutta tosissaan olevaa irrottelua

Tänä iltana ei tvistailla mutta tviittaillaan. Kokeilemme aikuisryhmän kanssa, miten mainonnan ja mainoskielen oppijoilta (ja opettajalta) sujuu Twitter-tuokio. Tavoitteena on tuntumanotto ja Twitteriin tutustuminen; samalla testaillaan, miten Twitter antautuu oppimiskäyttöön. Jälkilöylyt otetaan Moodlen keskusteluissa.

Kokeilu tehdään ilman otsaryppyjä mutta tosissaan. Irrotella saa, kunhan porukka jotakuinkin pysyy asiassa. Epäilen, että ohjeistukseni on ollut ylimalkaista ja aukkoista. Jospa se kuuluu leikin henkeen.

Viikko on ollut repaleinen ja muutaman kerran olen jo luullut hautautuvani tekstien (onneksi en tuhkan) alle. Kypsyyskokeita, kandiseminaaritöitä, opinnäytteitä, kehittämisraportteja, tenttejä on kevät tulvillaan. Pilkon luku-urakkaa vaihtamalla tekstipinosta toiseen sekä piipahtamalla toisten blogeissa, Twitterissä ja lukemalla kirjoja.

Katleenan Avaa tästä -kirjalle kiitos mm. siitä, että se suo mahdollisuuden pätkälukemiseen. Kolleganikin, markkinoinnin opettaja, innostui kirjasta ja sen otteesta, argumentit suunnilleen samat kuin omani: rento, hauska mutta oikeaa asiaa kohderyhmälle suunnatusti. Pätkälukutekniikkani johdatti minut luvun 4 Sisällöt läpi. Teksti ei tuota tuskaa, omat oivallukset kylläkin ;)

Luvun 4 annista koin tärkeiksi kouluttajan ohjeiksi nämä:
  • Keskity kouluttajana sisältöihin, jotka osaat.
  • Omaksu vieraat sisällöt vähitellen (niitä on välttämätöntä omaksua, ellei halua rutinoitua ja jäädä paikallaan polkemaan) ja hivuta ne omiin koulutuksiin vähä vähältä.
  • Suunnittele uudet, itselle vieraat sisällöt hyvin.
  • Tarjoa osallistujille mahdollisuus harppaukseen - etäämmäs tutusta ja turvallisesta -, vaikka harppaus tuottaisikin epämukavuutta heille ja itsellesi.
  • Nivo ylätason asiat konkretiaan ja taas ylätasolle. (Tässä kohdin kirjassa on mainio havainnollistus ns. parin minuutin diojen kyhäyksestä, asiasta josta kouluttajana ei tiedä tarpeeksi.)
  • Tue väitteitäsi tapausesimerkein ja tarinoin. Havainnollista, tee konkreettiseksi.
  • Kysy.
  • Kaivaudu asiantuntijuuden kaavusta, käytä osallistujille tuttuja sanoja ja ilmauksia. Opettele asiakkaan sanat. (Tämä on tosi tärkeää. Moni koulutuksen tilaaja nykyään jo edellyttääkin talon termien tuntemusta ja käyttöä.)
Ylätaso - Konkretia - Pinnan alla piilossa -ketju kiteyttää oivallisesti sen, miten kouluttajan kannattaa perustella sanomansa ja reagoida rakentavasti mahdolliseen vastustukseen. Se voisi olla vaikkapa tällainen:

Ylätaso: "Esitä asiasi ymmärrettävästi" (kohderyhmänä "maallikot", oma roolisi asiantuntijan)

Konkretia:

Käytä yleiskieltä ja tuttua kieltä.
Vältä vaikeita käsitteitä ja sanoja.
Jäsentele tekstisi/esityksesi kohderyhmän kannalta johdonmukaisesti.
Havainnollista esimerkein, tarinoin ym.

Pinnan alla piilossa: "Uskovatko he minua, jos en kirjoita/puhu kuin kollegoilleni?"

Olen käyttänyt tästä aiheesta tekstinäkökulmasta katsoen esimerkkinä Elisa Juholinia, organisaatioviestinnän asiantuntijaa, ja hänen kolmea tekstiään samasta aiheesta eli työyhteisöviestinnästä. Juholin on osannut sovittaa tekstinsä kohderyhmille ja tavoitteisiin:
  • Tutkimusraportti Työyhteisöviestintä 2010 on tieteellinen teksti ja suunnattu lukijoille, joita tutkimus kiinnostaa ja jotka tarvitsevat siitä täsmällistä, yksityiskohtaista ja argumentoitua tietoa.
  • Viestinnän vallankumous -kirja on oppi- ja käsikirja ja kirjoitettu sen mukaisesti. Se on informatiivinen mutta yleiskielinen. Siinä käytetyt termit ja käsitteet on määritelty. Lähteet on mainittu.
  • Helsingin Sanomien Vieraskynä-palstalla julkaistu mielipidekirjoitus on yleistajuinen asiantuntija-artikkeli, jonka lukijoiksi voidaan ajatella kuka tahansa lehden lukija, siis "maallikko". Artikkelin teksti on yleiskieltä, virkkeet ja lauseet mutkattomia. Tekstin ei ole tarkoituskaan argumentoida syvällisesti. Tätä artikkelia ei löydy sähköisesti, mutta pari Juholinin Vieraskynä-juttua kylläkin.
Todellinen asiantuntija hallitsee sisällön ja kykenee viestimään sen tekstin tavoitteen, kohderyhmän ja viestintätilanteen ehdoilla. Tekstitaidot ovat kullan arvoisia jokaiselle asiantuntijalle. Hyvä kouluttaja tai valmentaja taas osaa sovittaa esityksensä osallistujille ja tilaisuuden tavoitteisiin. Tottakai hän osaa itse asiankin niin, että on sen sisäistänyt. Siitä syntyy vakuuttavuus.

maanantai 12. huhtikuuta 2010

Pätkälukijan mieleenmuistumia

Luen tällä haavaa kirjoja pätkittäin, koska vuorokausirytmi on säpäleinen eikä yhtäjaksoista keskittymisrauhaa ole nyt suotu. Jatkoin kotimatkalla lähibussissa Katleenan kirjan lukemista. Kokeilen, millaista on kirjoittaa mieleenmuistumia ja kommentteja vaiheittain lukutuokioiden innoittamana. Jos kokeilu johtaa sirpaleisiin, lienee kokonaisuuden sulattelun jälkeen aika vetää mietelmiä yhteen. Siis pätkälukijan pätkäpalautetta ;)

Ehdin bussin kyydistä nauttiessani lukea Avaa tästä -oppaan lukua 3 Rakenna valmennus palikoista. Lukua höystävät lukuisat maukkaat tapausesimerkit, jotka perustuvat kirjoittajan kokemukselliseen, henkilökohtaiseen tietoon. Sitä taas lukija voi peilata omaan kokemukselliseen tietoonsa ja saattaa tiedot vuoropuheluun mielessään.

Luku 3 alkaa virkeästi ottamalla kantaa totunnaisten koulutus- ja esiintymisoppaiden painottamiin suunnitteluoppeihin. Kokenut tietää, että koulutuspäivät eivät suju valmiiden nuottien mukaan. Jos tekee tiukan kässärin, voi olla varma, ettei siinä voi eikä ole järkevää pitäytyä. Olen tismalleen samaa mieltä siitä, että ankaralla suunnittelulla saa tilaisuudesta hengettömän.

Suunnittelu-sanan merkitystä voi toki miettiä eri suunnista. Jos sillä ymmärretään tarkkaa ennakointia (tai epätoivoiseksi tuomittua yritystä ennakoida yksityiskohtia myöten), en kannata suunnittelua. Jos sen merkitykseksi antaa jotakin sentapaista kuin esityö, kouluttajan "kotiläksyt" tai tilaisuuden sisällön ja kulun hahmottelun, olen sen kannalla.

Kouluttajan suhde koulutuspäivien tms. suunnitteluun varmaan vaihtelee kouluttajan persoonan ja temperamentin mukaan, samoin kokemuksen ja kertyneen positiivisen rutiinin mukaan. Itse olen aika introvertti ihminen ja koen oloni hyväksi, kun ennen koulutusta teen omat kotiläksyni. Niihin kuuluu tilaisuuden teemaan, tavoitteisiin ja ryhmän koostumukseen tutustuminen, ja näitä seikkoja Katleenakin oppaassaan tähdentää. Tutustun siis niihin mutta lisäksi piirtelen miellekarttoja ja teen listauksia. Laadin itselleni alustavan aanelosen, johon kirjaan luetelmin tilaisuuden sisältöä ja kulkua koskevat aatokseni - ja varaudun muutoksiin, jotka ovat yleensä väistämättömiä.

Miellekartat ja listaukset auttavat minua hahmottamaan koulutuksen kokonaisuuden ja kutomaan siihen löyhän juonen sekä etsimään tietoainesten, keskustelun ja harjoitusten rytmitystä. Takataskussa pitää aina olla vaihtoehtoja ja muutoksiin tulee olla varautunut.

Kirjan luku 3.1 sisältää kätevän palikka palikalta -matriisin, joka havainnollistaa koulutuksen sisältöjen käsittelyn erilaisia keinoja. Tilannetaju on soveltajalle tärkeää: mikä toimii jossakin tilanteessa, voi olla täysin toimimaton toisessa. Ryhmän koko ja dynamiikka, vireystila, aikataulumuutokset, ryhmän tarpeet ja jopa koulutustilan ominaisuudet vaikuttavat valintoihin.

Luvussa 3.2 Katleena esittelee joukon konkreettisia ja hyviksi todettuja keinoja päivän aloitukseksi. Itsestään selvää ja hyvän etiketin mukaista on esitellä itsensä ja taustayhteisönsä, ellei tunne ryhmää ennestään. Alkurutiineihin kuuluu kertoa myös päivän toimintatavat ja aikataulu. Korrektia käytöstä on sekin, että esittäydytään, ellei ryhmä ole kovin suuri tai tilaisuus lyhyt. Alun jännittynyttä tunnelmaa voi laukaista soveltamalla paritutustumista tai jakamalla aamun ajatuksia. Kun on tutustuttu ja päästy virittäytymään, voidaan jatkaa vaikkapa porinaryhmissä (tämä on Reetta Kosken Ideapakasta).

Kouluttajan tehtävä on huolehtia siitä, että pysytään aikataulussa ja että taukoja on sopivasti. Kouluttaja tarkkailee tilanteiden kulkua. Jos aikataulu on vaarassa lipsua osallistujien kysymysten takia, kouluttaja arvioi, mitkä kysymykset ovat niin tärkeitä, että niihin vastataan ja niistä keskustellaan, vaikka jostain muusta asiasta sitten tingittäisiinkin. Toisaalta hän sanoo tarvittaessa myös, milloin jokin kysymys ei vie asiaa eteenpäin, jolloin siihen on turha juuttua pidempään. Hyviä nostoja ja vinkkejä!

Tarina- ja taukojumppa tai jokin muu aktivointitapa on tarpeen rytmittämään tilaisuutta ja tuomaan vaihtelua. Mielenkiinto säilyy paremmin, jos tilaisuus ei ole tasapaksusti tietopainotteinen. Kirja antaa ideoita käytännön sovelluksiksi sekä suosituksia eri tilanteisiin.

Luvun 3 lopussa on ehdotuksia lopetuksen "solmuiksi". Lopetus jää mieleen, joten siihen on syytä keskittyä kunnolla. "Ei mulla sitten muuta" -tyyppiset lopetukset ovat likilaskuisia ja pilaavat muuten toimivan kokonaisuuden. Katleena esittelee lopetussolmuina iltasadun, rentoutusharjoituksen, vahvuuslaput, loppuarvoituksen ja napakan huoneentaulun. Lukekaa lisää itse kirjasta. Esimerkit antavat vinkkejä sovellusmahdollisuuksista.

Tässä yhteydessä haluan mainita Reetan Ideapakan, jossa on mahtiannos erilaisia aktivointi-, ideointi- ja virkistystekniikoita. Sovelsin lauantain koulutuksessa mm. porinaryhmiä ja tuumatalkoita. Seuraavassa tapaamisessa saattaa olla minuuttikierroksen, bullshit-bingon ja ketjukirjoittamisen vuoro. Voi tietysti käydä niin, että ennakkohahmottelu hajoaa ja silloin on kouluttajan kaivettava takataskustaan tilanteeseen sopivia keinoja. Ehkäpä se ryhmän seuraava kerta saa ilokseen ja hyödykseen vahvuuslaput tai iltasadun.

Onpa voimaannuttavaa saada virikkeitä kollegoilta. Mitähän kirjan luku 4 tuo tullessaan...