Häröpalloja joulupuussa, uutta Aaltoa vuodenvaihteessa

Viime torstain opinnäytetyöseminaarissa ohjattavani luonnehti opinnäytetyöprosessiaan ja opinnäytettään häröpalloksi. Mieleen tuli heti jokin eloisa, kaiken aikaa liikkeessä oleva ja kesytön. Aika mukavasti hän oli kuitenkin saanut hiukan rosoisen ja särmikkään työnsä kokoon.

Mennyt syyskausi on ollut omanlaisensa häröpallo. Yksi työnantajistani syntyy uudelleen: Taideteollisesta korkeakoulusta tulee 1.1.2010 alkaen osa uutta Aalto-yliopisto. Toivon hartaasti, että uudessa Aallossa vaalittaisiin suomen kieltä ja sen opetusta. Tarjontaa tulisi olla ei vain suomi toisena kielenä -opiskelijoille vaan myös niille, joiden äidinkieli on suomi. Tarvitaan kirjallisen ja suullisen viestinnän opetusta, tekstinohjausta ja valmennusta lopputyötekstin kirjoittamiseen suomeksi. Vaikka korkeakoulun virallisia kieliä ovat suomen lisäksi ruotsi ja englanti, toivon että moni yhä kirjoittaa opinnäytteensä suomeksi niin kandi-, maisteri- kuin tohtoritasolla.

Nyt on aika hiljentyä ja rauhoittua. Ripustan häröpallot joulupuuhun. Viime postauksen kolmen joululaulun seuraan toivotan toisen kolmikon: Arkihuolesi kaikki heitä, Konsta Jylhän joululaulun sekä Nissepolkan. Toivotan jouluiloa ja joulurauhaa!

Kun joulu on kera laulujen ja Tuohtumuksen

Joulumieltäni virittävät tätä kirjoittaessani vanhat joululaulut, joista kirkkaimmin kaikuvat Kun joulu on, Varpunen jouluaamuna ja On hanget, korkeat nietokset. Niissä viehättävät tarinat maailmasta, jota enää ei ole. Sen tapaa Martta Wendelinin postikorteista, vanhoista joulukertomuksista ja jo edesmenneiden rakkaiden kertomista muistoista. Olen itse ollut kaupunkilaislapsi enkä ole ikinä viettänyt maalaisjouluja. Siitä huolimatta nuo laulut herkistävät sanojensa ja säveliensä ansiosta.

Sain tänään mieltäni ilahduttaneen joululahjan. Hesarissa oli Jukka Petäjän juttu ikisuosikistani Philip Rothista, jonka kirjoja odotan aina malttamattomana. Kunpa hän saisi vielä kirjoittaa. En saa hänen amerikkalaisuuden ja miehen luotailuistaan kyllikseni. Mikä tarinan imu ja mukaansatempaava tekstintaju! Roth antoi nyt ensimmäisen haastattelunsa suomalaiseen lehteen - siis historiallinen puheenvuoro. Juttu kruunasi sunnuntaiaamuni. Verkko-Hesarissa on Rothista lyhyemmin.

Uumoilen, että löydän Rothin tuoreimman suomennetun romaanin Tuohtumus pukinkontista. Tai kokin puntista, puolisoni kun on koulutukseltaan kokki ja ilahduttaa minua paitsi suussasulavin herkuin myös intohimoja herättävin kirjalahjoin. Milloin Roth saa Nobelin kirjallisuuspalkinnon? Ei koskaan, jos hänen omaa näkemystään on uskominen. Hän ei ole sanojensa mukaan riittävän vasemmistolainen.

Niinpä, kirjallisilla ansioilla ei aina ole niin väliä palkintoja jaettaessa.

Savon Sanomat julkaisi 2.12. Hannu Waaralan arvion Tuohtumuksesta. Jukka Petäjä pitää Hesarin jutussaan Tuohtumusta yhtenä Rothin parhaimmista teoksista. Tuskin maltan odottaa kohtaamistani sen kanssa.

Tyylilajittelua ja suomensuojelua

Kirjoitusviestinnän opintojaksojen alussa keskustelemme tilannetajusta ja tekstilajituntemuksesta. Molemmat ovat kirjoittajalle tärkeitä. Kirjoittaja saavuttaa tavoitteensa varmemmin, jos ne ovat hänen hallussaan. Yleensä kirjoittaja toivoo tekstilleen myös lukijoita. Siispä hänen on syytä pitää lukijat mielessään tekstin suunnittelusta lähtien ja osoittaa pyrkimyksensä sopivin tekstuaalisin valinnoin.

Tekstit toimivat tilanteissa, joihin ne on tarkoitettu. Joskus ne toimivat hyvin, joskus heikommin. Joihinkin kirjoitettuihin teksteihin sopii rento, epämuodollinen ilmaisutapa ja puhekieliset ilmaukset (esimerkiksi ilmaisjakelulehtien kolumnit tai monet blogikirjoitukset ja sosiaalisen median tekstit). Joissakin taas tarvitaan kirjakielistä ilmaisutapaa ja tarkkaa norminmukaisuutta (esimerkiksi juridiset tekstit, monet liike-elämän tekstit sekä akateemiset opinnäytteet). Hyvä kirjoittaja osaa muunnella ilmaisutapaansa viestintätilanteen vaatimusten mukaisesti.

En laske itseäni norminiuhottajien joukkoon, vaikka välillä blogikirjoituksissani suominkin "normirikkomuksia" ja kiinnitän huomiota mm. oikeinkirjoitusseikkoihin. Tuskinpa olen itsekään kirjakielen saralla putipuhdas pulmunen. Esimerkiksi blogipostauksissani käytän muutakin kuin kirjakielistä ilmaísutapaa. Ilomielin ja vapautuneesti :)

Tyylimokia sattuu noviiseille mutta myös konkareille. Konkareiden mokat ovat useimmiten aivan tahallisia ja harkittuja rikoksia. Toisinaan rikka löytyy toisten kirjoittajien tekstijäljistä, toisinaan ikiomista. Kerran kirjoitin opinahjon julkaisusarjan oppaan lähdeluetteloon Eco, U. Oppineisuuden ohittaminen. Mitä lienen ajatellut - kirjan oikea nimi on Oppineisuuden osoittaminen.

Viihdytin itseäni bussimatkan aikana lukemalla Lari Kotilaisen Suomensuojelija-kirjaa. Se on "ohjekirja kielen pelastamiseen". Kirja on verrattoman hauska ajatusten virkistäjä. Se on kielipoliittinen kannanotto ja kannustin, jossa kielen vaalimisen ilosanoma on esitetty virkeästi, innostuneesti ja innostavasti. Kotilainen osoittaa tekstissään, että suomi on elävä ja säilyttämisen arvoinen kieli, joka taipuu kaikkiin ilmaisutarpeisiin. Kielellistä ja kulttuurillista monimuotoisuutta pitää vaalia, jotta ne säilyisivät.

Sitä paitsi kirja on ulkoasultaankin esteettinen elämys: pitkänkapea kaunotar, joka sujahtaa kätevästi pieneenkin laukkuun henkiseksi matkaevääksi. (Esteettisyys on tietysti makuasia. Tämän katsojan silmää kirjan olemus viehättää.)

Tieto ja ymmärrys kielestä ovat osa yleissivistystä, totesi suomen kielen tutkija Pirjo Hiidenmaa Helsingin Sanomien Vieraskynä-artikkelissaan 27.7.2006. Kotilaisen kirja solahtaa luontevasti kielestä, kielenhuollosta ja tekstinhuollosta käydyn keskustelun jatkoksi.

Sanelun purku voi tuottaa lukijalle yllätyksiä

Ystäväni lähetti taannoin valikoiman lääkärien saneluja. Mervi Marttila on julkaissut parikin kokoelmaa lääkärien sanelujen kielikukkasista. Sitä kuulee niin helposti väärin. Hihittelin aikanaan lukiessani kirjoja väärin kuulluista laulunsanoista. Kirjan nimi taisi olla Minä suojelen sinua taiteelta. Laulussa laulettiin "minä suojelen sinua kaikelta".

Viikonloppua kohti kun tie vie, voi vauhtia ottaa vaikkapa näistä lääkärisaneluista:

• Potilaan pää iskeytyi tuulilasiin ja kierähti siitä maahan.
• Korvat häämöttävät heikosti vaikun takaa.
• Potilas on ehkä kenties mahdollisesti saattanut hyötyä lääkityksestä. [Huom. tiedon varmuuden asteen osoittaminen kielen keinoin]
• Tulee pitkäaikaisen lonkkakivun vuoksi ja toivottavasti ei tule toista kertaa.
• Ruokaa potilas saa pojaltaan, joka on pakastimessa. [Tästä tulee kauhuleffafiilis.]
• Tuli kävellen vain toinen jalka puettuna sukkahousuun, toinen riippui vapaasti.

 

Hyvä lause avaa oven toiseen maailmaan

Joskus kannattaa selata vanhoja aikakauslehtiä. Puoliso toi töistä vanhoja Suomen Kuvalehtiä, joissa on lukemista pidemmäksikin aikaa. Numerossa 39/2009 (25.9.2009) oli Riitta Kylänpään innostava artikkeli Sanoja peräkkäin. Siinä kirjailijat pohtivat, millainen on hyvä lause.

Poimintoja kirjallisuuden sanataitureilta:

"Katselin vuorten ääriviivoja, että tuollaisiksi minä haluaisin lauseeni, rauhalliset, loivat kaaret, mutta sitten taempana, sinertävä, äkäinen vuori, hiljainen mutta selvästi kuuluva, tässä laaksossa on niin hyvä kaiku että se toistaa kokonaisen lauseen, sen pituisen kuin riidellessä käytetään. Dra åt helvete, ja megafoni toistaa, dra åt helvete." - Pentti Saarikoski, Euroopan reuna (1983)

"Kaiken jatkuminen ennallaan on pakahduttavan onnellista ja pelottavaa." - Petri Tamminen, Mitä onni on.

"Näin meidän nimemme sanoina, valheina, jotka voisivat liittää meidät toisiimme." - Juha Seppälä (tekeillä oleva proosateos)

"Hän herää, tai uskoo ainakin heräävänsä, Rosalindin hiustenkuivaajan hurinaan ja vaimeaan ihmisääneen, joka toistelee yhtä ja samaa lausetta, ja sitten myöhemmin, kun hän on taas vajonnut uneen, kuuluu vaatekaapin avaamisen jämerä kolahdus..." - Ian McEwan, Lauantai.

Hyvä lause voi olla lyhyt tai pitkä, aforistinen tai polveileva.  Se on usein yllättävä, epätodennäköinen ja härnäävä, ei kuitenkaan tahallisesti konstaileva. Lause jää vaivaamaan ja hiertämään mutta ravitsevasti. Se on päälause tai pää- ja sivulauseiden yhdistelmä, siinä on rytmi kohdallaan. Siinä voi soinnutella tai singota osuvia kielikuvia, siinä voi ironisoida, vastakohtaistaa tai rinnastaa. Hyvä lause nielaisee mukanaan. Se saattaa hengästyttää, viipyillä, pistellä. Se ei jätä välinpitämättömäksi.

Silja Hiidenheimon sanoin: "Hyvä lause avaa oven toiseen maailmaan, jonne se sinkoaa meidät niiltä sijoiltamme."

Sälää ja sirpaletta

Sunnuntaina oli pitkästä aikaa mahdollisuus joutilaisuuteen. Mikä autuas, virkistävä ja välttämätön olotila! Parhaat ideat ja kehittelyt syntyvät ainakin minulta silloin, kun voin oleskella omaehtoisesti enkä välttämättä ollenkaan moitteettomasti (siis oleskelen tekemättä mitään ns. hyödyllistä). Pekka Himanen mainitsi jossakin luennossaan "moitteettoman oleskelun". Sehän aikamme suureksi osaksi täyttää. Tai siis pyrkimys siihen.

Arki kuitenkin on taas alkanut. Maanantaipäivän alkupuolen vietin tapaamalla kollegoja, postireissulla ja joulupukin apulaisena. Kävin myös keskustelemassa parin tulevan kurssin toteutuksista. Talvikeikkailu kyseiseen opinahjoon innostaa. Siellä ahkeroi moni vanha työystävä ja tuttu kollega, ja siteet siihen suuntaan ovat vanhastaan vahvat. Luvassa on työyhteisön viestintää ja tutkimusviestintää. Odotan innostuneena kurssien toteutumista.

Elämäni on kuin sälää ja sirpaletta, työtä monissa verkostoissa. Monipuolisuus ravitsee, mutta on pidettävä varansa, ettei ala käydä ylikierroksilla. Niin kauan kuin saa tekemisistään tyydytystä, asiat ovat kunnossa.

Huomenna tapaan korkeakoulujen kirjoitusviestinnän opettajakollegoita. Luvassa on tärkeitä ja kiinnostavia teemoja, kuten

• integroinnin ilot ja murheet - yhteistyön onnistumisen ja epäonnistumisen kokemuksia
• äidinkielen lukio-opetus ja ylioppilaskoe
• tieteellisen kirjoittamisen opintopolku
• ei-äidinkieliset opiskelijat ja kirjoitusviestinnän opetus.

On hienoa, että kollegoiden joukossa on aktiivisia ja aikaansaavia ihmisiä, jotka jaksavat järjestää tällaisia tapaamisia. Tällä kertaa kiitos menee Teknillisen korkeakoulun viestinnän opettajalle Inkeri Lehtimajalle.

Huolestuttavaa taas on, että kaikissa korkeakouluissa ei ole pakollisia viestinnän kursseja. Jos asiantuntijan tekstitaitojen hallinta jää kypsyyskokeen varaan, ollaan hakoteillä. Tutkintoihin pitäisi sisällyttää vähintään 3 opintopistettä äidinkielen ja viestinnän opettajia. Se on vähimmäismäärä - 6 opintopistettä olisi jo kohtuullinen. Lisäksi tulisi taata valinnaisopintojen mahdollisuus.

Kielletyt kuvat

Olin tänään seuraamassa väitöstilaisuutta. Virolaissyntyinen Karolina Kiil väitteli taiteen tohtoriksi. Karolina on taidekasvattaja, joka on asunut Suomessa parikymmentä vuotta. Väitöstutkimuksen nimi on Kielletyt kuvat. Suomalais- ja virolaisnuorten piirtämällä esittämät kielletyt aiheet.

Minulla oli ilo tarkastaa Karolinan tekstin kieliasu ja toimia keskustelevana tekstimentorina ja -ohjaajana. Pesti oli mielenkiintoinen, antoisa ja hauska.

Onnea, Karolina!

Kielihelmiä

Edelliset postaukseni käsittelivät ilmiöitä, jotka lähinnä puistattavat ja muistuttavat suomensuojelun tärkeydestä. Marina ja motkotus väistykööt ilosanoman tieltä:

hämeenlinnalainen poliisi Ilkka Iivari on saanut Vuoden kielihelmi -palkinnon.

Iivari kirjoittaa notkeita ja huumorin sävyttämiä poliisitiedotteita. Piristävä poikkeus hallintoslangia suoltavien virkamiesten ja -naisten joukossa. Suomensuojelua parhaimmillaan ;)

Sakari Oka ottaa kantaa pönöttävien kirjoittajien kielimössöön tekstissään Helinää, sanahelinää (Talouselämä 4.12.). Joskus tuntuu siltä, että organisaatiot suorastaan vuorautuvat tekstisotkuihinsa. Eräs tuttu kommentoi, että heidän työpaikallaan tekstimössöt - kuten arvojulistukset ja semmoiset - teipataan seinille. Jos ei ihan vessan oveen, niin sen viereen.

Kasvatustiede- ja hallintoslangi ellottaa

Sinikka Yli-Koski kirjoittaa Opettaja-lehden numerossa 49/2009 kyseisen lehden jutusta, jonka otsikkona oli "Opetustoimessa päivähoito saa kasvatuksellisen identiteetin". Yli-Koski höystää mielipidekirjoituksensa juttusitaateilla, joiden luulisi herättelevän paatuneimmankin kielen pahoinpitelijän parempaan kielielämään. Kiitokset hänelle!

Tässä Yli-Kosken herkkupoimintoja kasvatustiede- ja hallintoslangin noutopöydästä:

• "Sosiaalitoimessa perustehtäväpuhe nousee paljolti päivähoitoinstituution ja sosiaalipalvelua käyttävien vanhempien näkökulmasta. Sosiaalitoimessa on pinnalla puhe työn resursseista."
• " Perustehtäväpuhe on kasvatustyön sisällöllisten asioiden pohtimista lapsiasiakkaan näkökulmasta."
• "Selkeimmin muutoksentekijöinä uudessa hallinnossa ovat johtavat virkamiehet ja päivähoitoyksiköiden esimiehet."

Taidatkos sen epäselvemmin sanoa. Jutun lukijaryhmänä olivat lehden lukijat eli opettajat eli kasvatuksen ammattilaiset. Mutta ovatko he(kään) noin elämästä ja elävästä kielenkäytöstä vieraantuneita? Tokkopa.

Vielä yksi makupala samasta jutusta:

• "Kasvatus- ja opetustehtävän kautta rakentuva hallinnointi opetustoimessa on kirkastanut varhaiskasvatuksen ja lapsen merkitystä perustehtävän keskiössä."

Kantakaa vastuunne, kirjoittajat. Eihän tämmöistä kestä kukaan täyspäinen.

Lohi Kalapuikkojako tänään syötäisiin?

Alkukirjainkaaos saa vallita, villitä ja rehottaa, jos on moneen mainostajaan uskominen. Viikon ärsykkeen tittelin tällä saralla saa Findus, joka ilahduttaa nälkäisiä muun muassa Lohi Kalapuikoillaan.

Valikoimaan kuuluvat myös Kalagratiini Sitruuna & Tilli, Kalagratiini Valkoviini ja Katkarapu sekä Valmiiksipaistettu Kardemummapulla. Apua! Kyllä onkin hienoa porukkaa, kun oikein erisnimitellään.

Tarjouksena oleva sikanautajauheliha taas johtaa miettimään evoluution ihmeitä. Millainen eläinkuntaan kuuluva otus sikanauta oikein on? Unohtuiko yhdysmerkki? Väliäkö tuolla? Kyllä on! Mutta mitä tänään syötäisiin? Jätän Finduksen tarjooman sekä sikanaudan ja lihamakaronin unholaan. Lammaspata innostaa enemmän, kera toskanalaisen punaviinin.

Ei-äidinkielisen kirjoittajan tekstimentorina

Vuosi 2009 heitti minut vironkielisen tutkijan tekstimentoriksi. Olen saanut seurata hänen väitöskirjatekstinsä kasvua alun luonnoksista valmiiksi tekstiksi ja toimia niin kirjoitusprosessin kuin tekstinkin kätilönä. Kirjoittaja osaa suomea, mutta kirjoittamisessa on ollut omat hierteensä.

 

Urakka alkoi keväällä, jatkui kesällä ja huipentui lokakuun lopussa. Tekstinohjaajan ja -huoltajan (kielentarkistajan) työ on ollut erityisen antoisaa. Olen oppinut paljon tekstinohjauksesta ja palautteen antamisesta. Kokemus on ollut hieno ja yhteistyö kirjoittajan kanssa mutkatonta.

Erityisen palkitsevaa on ollut se, että kyse on ollut todellisesta tekstinhuollosta - ei vain oikeinkirjoitusopista. Olemme yhdessä pureutuneet kolmentasoisiin asioihin

• tekstin rakenteeseen (koko teksti, luvut, kappaleet, virke- ja lauserakenteet)
• ilmaisuun, sananvalintoihin 
• oikeinkirjoitusseikkoihin.

Viron ja suomen kielet ovat hämäävän läheisen oloisia mutta kuitenkin aika kaukaisia. Tyyliseikat ja vivahde-erot ovat joskus hienovaraisia. Suomen kielen verbi väijyä luo erilaisia mielikuvia ja mielleyhtymiä kuin verbi piillä. Esim. "ilmiön taustalla piilevät oletukset" on sävyltään ja merkitykseltään eri kuin "ilmiön taustalla väijyvät oletukset". Muodokas ruumis muodokkaan vartalon sijasta taas saattaa johtaa lukijan ajatukset jonnekin CSI:n rikoslaboratorion kaltaiseen paikkaan. 

  

Pintatason säröjä tekstiin taas helposti syntyy mm.  

• vokaalien ja konsonanttien vääristä pituuksista, esim. "levineet", "piitamatta", "kielettyt", "täydentänneet" 
• vokaaliharmonian puutteesta (viron kielessä sitä ei ole), esim. "kyla", "tytar"
• pehmeiden ja kovien konsonanttien käytön epävarmuudesta, esim. "laadikot".

 

Ojennan sinulle kielikukkasia marraskuun

Tekstityöt tuottavat usein kielikukkassatoa, ihan lisäbonuksena. Marraskuun opinnäytetyö-, kypsyyskoe- ja lehdenlukurupeamat ovat tarjonneet nauruterapiaa, kun katse on löytänyt tekstistä omintakeisia kielikuvia tai veikeitä sanajärjestysratkaisuja. Lukijansa voi hämmentää tai häntä voi (usein tahattomasti) virkistää kielen keinoin, olipa virkistys lähtöisin toimittajalta tai lainaus joltakulta.

Tämän päivän Metrossa oli juttu pahoinpidellystä Mehukatti-maskotista, joka palaa töihin. Jutussa oli haastattelusitaatti:

- Kyllä se vähäksi aikaa pysäytti miettimään. En tuntenut heitä. Voi olla, ettei Mehukatti niiden päivää kauheasti piristänyt. Järjen köyhyyttä se on, että maskottiin pitää käydä käsiksi, kun lapsiakin oli ympärillä.

Viikon kypsyyskokeiden joukosta löytyi kielikuvilla hersyttelyä:

"Konseptimme ei onneksi jäänyt leijailemaan vaan sai jalat alleen."

Kirjoittaja ei kuitenkaan tainnut tarkoittaa konseptin pikaista maisemista häipymistä vaan sen konkretisoitumista ja selkeytymistä.

Pilkuista en tässä yhteydessä ala jankuttaa (jankutin jo aiemmassa postauksessani). Yhdys sana virheetkin jääkööt toiseen kertaan, samoin AlkukirjainOngelmat. Mutta tällä haavaa huomio kiinnittyi epäsuoriin kysymyslauseisiin, jotka jostakin kumman syystä saivat usein alkuunsa että-konjunktion. Esimerkiksi tähän tapaan:

 "On tärkeää selvittää muun muassa, että mitkä ovat niitä kanavia, joiden kautta opiskelijat tavoittaa parhaiten."

"Kuva 3 havainnollistaa, että millaisen polun läpi asiakas kulkee."

Ikään kuin sivulauseen alussa olisi aukko, joka on tarpeen tukkia. Referointiaikeita lienee halu tähdentää että-konjunktiolla, mutta kirjoitetussa tekstissä että näyttää tällä tavoin käytettynä hassulta.

"Vuoden kuluttua voidaan todeta, että onko tarpeen tehdä uusi viestintätyytyväisyystutkimus."

Toinen marrasteksteissä runsaasti edustunut ilmiö oli pronominien käytön sekavuudet. Joka- ja mikä-pronominien työnjako tuntui monesti unohtuneen, ja viittaussuhteissa oli epämääräisyyksiä:

"Markkinointi on ennen kaikkea tapa ajatella, ja sen toimintaperiaate linkittyy lähes jokaiseen toimintoon, mitä organisaatiossa tehdään."


"Tästä vanhasta tavasta on vähitellen luovuttu työntekijöiden harmiksi ja se voi vaikuttaa myös työmotivaation heikkenemiseen."

Näitä lukiessani mieleen muistui muinainen lehti-ilmoitus, jossa mattokutomo herkisteli miesasiakkaita mainoslauseella "Yllättäkää vaimonne. Tehkää se matolla." Kovasti yhä toivon, että kyseessä oli harkittu kieli-ilottelu.

Virusvaroitukset saavat varuilleen

Nettinaiivius voi johtaa mielenrauhan menetykseen ja turhaan touhuun. Meiliini putkahti ihan asiallisesta lähteestä varoitusviesti, jota kehotettiin lähettämään ystäville tiedoksi:

Lukekaa seuraava varoitusteksti!

Ilmoita kaikille kontakteillesi mahdollisimman pian!!

Huomioi lähipäivinä: jos saat viestin "POSTCARD", tai viestin joka sisältää

liitteen "Vykort från HALLMARK", älä avaa kumpaakaan, huolimatta siitä keneltä sen saat! Se on virus, joka avaa maisemakortin, joka tuhoaa C-kovalevyn koneeltasi!

Tämä virus leviää tuttujen sähköpostiosoitteiden kautta. Se on syy miksi sinun tulisi ilmoittaa kaikille osoitelistallasi oleville! On parempi saada varoittava viesti 25 kertaa kuin vastaanottaa virusviesti ja avata se!!

Ilmoita kaikille ystäville.

MUISTA: Jos lähetät tämän heille, tulet huolehtineeksi kaikista!

No niin, mitäpä tapahtuisi, jos viestin lähettäisi kaikille ystävilleen ja tulisi nin "huolehtineeksi kaikista"?
 
Ystäväni kommentoi viestiä erään ison yrityksen IT-johtajan sanoin:

"Moikka,


oli selvästi ketjukirje, joita ei saa lähettää eteenpäin (koska vuirukset tungetaan juuri ketjukirjeisiin), vaikka viestissä juuri päinvastaista kirjoitetaan."

Ketjuttamalla saanee siis aikaan kaaoksen, josta ei hyvää seuraa. Ehdin viestittämään asiasta (onneksi vain) puolelle tusinalle. IT-pomon kommentin jälkeen lähetin "uhreilleni" uuden viestin, jossa varoitin varoitusviestistä. Paljon melua, toivottavasti tyhjästä - ettei tule jälkipyykin pesua. Tuli vähän tyhmä olo, kun jälkijättöisesti tunnisti digimaailman vaaroja ja oman naiiviutensa. Oppia ikävä kaikki, ystäväni totesi.

Älä siis lähetä varoitusviestejä, älä myöskään välitä niitä. Yritysten IT-osastot varmaan hoitavat tonttinsa tältä osin ihan ilman amatöörejä.

Sivukirjastojen sietämätön keveys

Helsingin päättäjät ovat salaa valmistelleet viiden sivukirjaston lakkauttamista. Lakkautuslistalla ovat Tapulikaupungin, Vallilan, Puistolan, Pitäjänmäen ja Pukinmäen pienet kirjastot. Vedotaan kiinteistökustannuksiin. Niinpä, varmasti tulee huikeat säästöt tästäkin uroteosta, mikäli se pääsee toteutumaan.

Mikä neuvoksi? Addressit vai yhteydenotot päättäjiin? Kansalaisaktiivisuus pelasti taannoin Käpylän sivukirjaston täystuholta. Kirjastoa oltiin tomerasti lakkauttamassa, vaikka alueen asukkaat sitä suosivatkin.

Mitä sanoo kirjastolaki? Yleisten kirjastojen tulee tarjota kirjasto- ja tietopalveluja. Niiden tavoitteena on turvata väestölle tasavertaiset mahdollisuudet

• sivistykseen
• kirjallisuuden ja taiteen harrastamiseen
• tietojen, taitojen ja kansalaisvalmiuksien jatkuvaan kehittämiseen
• elinikäiseen oppimiseen
• kansainvälistymiseen.

Monelle väestöryhmälle on tärkeää, että kirjasto sijaitsee kodin ja lähipalvelujen tuntumassa. Jos sivukirjastoja lakkautetaan ja palvelut keskitetään isoihin yksikköihin, kirjastonkäyttäjät joutuvat taittamaan pitkänkin matkan päästääkseen nauttimaan lakisääteisistä kirjastopalveluista. Tasavertaistako? Seniorit, liikuntavammaiset, vähävaraiset ja lapset ovat tässäkin heikoimmassa asemassa. Viitsivätkö nuoretkaan sankoin joukoin siirtyä kauempana sijaitsevan isomman kirjaston asiakkaiksi?

Verkon uudisasukas sosiaalisen median hallinnan keinoja etsimässä

Sosiaalinen media on kaltaiselleni verkon uudisasukkaalle jatkuvan oppimisen paikka. Välillä vähän ahdistaakin, kun ei ole pysyä kärryillä sen tapahtumista. Aktiiviset ajan tasalla pysyjät ja verkkonomadien alati kasvava joukko sentään tarjoavat aiheeseen tarttumapintaa ja opastusta.

Sosiaalisen median vinkkibingo listaa näppärästi joskin hiukan pitkästi vinkkejä, jotka saattavat auttaa sosiaalisen median syvissä vesissä uivia.

Tämän tiistain arkinen haaste on koettaa selvityä opiskelijahallinnon ohjelmasovelluksista. Toiveissa voi lähteä vaikkapa siitä, että ne ylipäänsä toimivat, siis teknisesti. Sitten voi toivoa, että ohjelmien väliset tiedonsiirrot ovat sujuneet. Ne ohjelmat eivät edusta sosiaalista mediaa.

Tekijänoikeuslain työsuhdeolettamus on syvältä

On pöyristyttävää, että kulttuuri- ja urheiluministeri Wallin puuhaa tekijänoikeuslakiin muutosta, jonka myötä työntekijän tekijänoikeudet siirtyisivät työnantajalle. Jos muutos toteutuu, mistä enää riittää motivoituneita tekijöitä, jota suostuvat luopumaan näin perustavasta oikeudestaan?

Tekijänoikeus syntyy aina, kun teos ylittää teoskynnyksen, onpa sitten kyse opettajan tai virkamiehen luomasta esitysaineistosta, pitkän työn tuloksena syntyneestä taideteoksesta tai käden taitojen tuloksesta. Jos esimerkiksi nuo tuotokset on tehty työ- tai virkasuhteessa, olisi tekijänoikeus työnantajalla eikä tekijällä itsellään. Haloo! Ei voi olla eettisesti oikein vaatia tekijää suostumaan moiseen.

Toki voi käydä niin, ettei kiinnostavia, omaperäisiä ja taidokkaita tuotoksia sitten enää luoda, jos olisi ilmeistä, että ne voitaisiin tulkita työ- tai virkasuhteessa tehdyiksi. Tyhjästä on sitten paha nyhjäistä.

Tekijän itsenäisyyden ja oikeuksien puolustajat voivat allekirjoittaa netissä addressin. Toivon, että allekirjoituksia tulee kosolti. Onko niillä konkreettista vaikutusta - mene, tiedä. Mutta äänensä voi saada kuuluviin (näkyviin) ja ilmaista kantansa.

Suomen kielen tulevaisuus?

Miten käy suomen kielen? Kielipoliittinen toimintaohjelma Suomen kielen tulevaisuus julkistettiin toukokuussa. Se käsittelee suomen kielen asemaa ja käyttöä eri elämänalueilla. Siinä on myös ehdotuksia kielen monipuolisen käytön turvaamiseksi vastaisuudessakin. Toimintaohjelman tarve on ilmeinen, sillä suomen kielen asema tieteen ja taiteen kielenä on kapenemassa. Korkeakouluissa opetetaan yhä enemmän englanniksi, julkaisut kirjoitetaan yhä useammin englanniksi.

Kotuksen tiedotteessa on tarkemmin tuosta kielipoliittisesta ohjelmasta.

Kansainvälistymisessä ja vieraiden kielten viljelyssä ei ole mitään kielteistä sinänsä. Globaalissa ympäristössä ei  menestytä tukeutumalla vain omaan kieleen. Mutta pidän tärkeänä, että suomenkielinen sivistys kukoistaisi myös tulevaisuudessa. Suomen kieli toimii erinomaisesti myös korkeamman sivistyksen kielenä. Sitä pitää vaalia ja huoltaa. Viralliset huoltajat - kielitoimisto ja suomen kielen lautakunta - eivät riitä, vaan koulun ja median pitää hoitaa kielen- ja tekstinhuoltotonttinsa hyvin. Eikä riitä sekään: jokaisen suomen kielen käyttäjän tulee tuntea ja kantaa vastuunsa.

Suomen kielen emeritaprofessori Auli Hakulinen kirjoittaa aiheesta osuvasti Kotuksen (Kotimaisten kielten tutkimuskeskus) blogissaan.

Kirjaspekulaatioita ja sorvin ääressä tapailtua

Pistäydyin viikolla kirjantekijäkollegani Hannan kanssa Pohjanmaalla valmentamassa toiminnallisen opinnäytetöiden ohjaajia. Vuonna 2003 tekemämme kirjan painos on myyty loppuun ja uudelle olisi kentän luotailun perusteella kysyntää. Oppikirjojen tekeminen vain on aika riskialtista puuhaa, koska läheskään kaikki opukset eivät ole kultakaivoksia sen enempää kirjoittajille kuin kustantajallekaan.

Tekstityö voi olla joskus pakkotahtista, kuten muutama viime viikko on osoittanut. Miten pysyä tolkuissaan syytäessään kommentteja liukuhihnalta? Olen lukenut viitisentoista opinnäytetyötä vajaan viikon aikana, tehtävänäni ohjata kirjoittajaa parantamaan tekstiään. Kiinnostavaa mutta myös puuduttavaa, koska en ehdi keskittymään teksteihin kylliksi. Menee siis pitkälti rutinoidusti. Ruudulta lukeminen on melko raskasta, joten on pidettävä taukoja.

Tämän opinnäytetyöerän tuottamia havaintoja:

• Välimerkit ovat hakusessa, etenkin pilkut: niitä on milloin missäkin - monesti perustelemattomasti - ja usein ne puuttuvat tykkänään.
• Yhdyssanojen oikeinkirjoitus on katoavaa kansansivistysperinnettä, oh voi voi.
• Lauserakenteet ovat kauniisti sanottuna omaperäisiä (predikaatti puuttuu, sivulauseista on sorvattu virkkeitä, virkkeen osien symmetria ontuu, viittaussuhteet ovat hämmentäviä).
• Kappalejaot on tehty sattumanvaraisesti.
• Lukujen otsikot eivät vastaa luvun sisältöä ja ovat muodoltaan ns. journalistisia.
• Sananvalinnan täsmällisyys jättää toivomisen varaa.

Tekstinohjaajan tehtävään kuuluu olla niuho mutta ei-holhoava. Kommentoitava on, mieluiten niin, ettei anna valmiita vastauksia vaan kysyn, ihmettelen ja esitän vaihtoehtoja. Valinnan vastuu on kirjoittajan, ohjaajan tehtävä on olla Sokrateen tavoin paarmana, kätilönä ja pitojenvetäjänä. Opiskelija tekee oman näköisensä työn, ei ohjaajan näköistä. Mikä voisi olla kiehtovampaa?

Korkeakoulututkintojen kypsyyskoe tekstilajina

Marraskuulle on osunut kypsyyskokeiden suma. Kypsyyskokeita kirjoittavat korkeakoulututkintonsa viime vaiheita suorittavat, siis tulevat kandit ja maisterit sekä ammattikorkeakoulusta valmistuvat. Mutta mikä ihmeen tekstilaji on kyseessä?

Vanhastaan kypsyyskokeet eli kypsärit ovat olleet esseitä, jotka tempaistaan tenttitilaisuudessa nopeasti ja hallitusti. Kokeen suorittaja osoittaa, että

• hallitsee aiheensa
• kykenee tarkastelemaan sitä annetusta (= ohjaajan antamasta) näkökulmasta
• kirjoittamaan asiantuntijan tekstitaidoin sujuvaa asiatekstiä (äidinkielen kirjallinen taito).

Kypsyyskokeen asiasisällön tarkastaa ohjaaja ja kieliasun äidinkielen opettaja.

Vähitellen on esseepakkopullan rinnalle tullut muitakin tekstilajeja. Opiskelija voi esimerkiksi kirjoittaa aiheestaan artikkelin tai lopputyöstään tiivistelmän. Artikkelin hän voi tehtävänannon mukaisesti kohdistaa joko alansa toimijoille tai johonkin erikoislehteen. (Työ)elämässä on asiantuntijana toimivan hyödyllistä osata kirjoittaa niin artikkeleita kuin tiivistelmiä, joten pidän näitä vaihtoehtoja tervetulleina.

Ei esseessäkään mitään vikaa ole: sehän on tekstilaji, jossa on mahdollisuus kehitellä teemaa pohtien ja perustellen, parhaimmillaan taidokkaasti ja mukaansa tempaavasti. Asiantuntijuuttaan voi silti osoittaa muutenkin. Pohtivuus ja perustelevuus näkyvät jo itse lopputyötekstissä, joka useimmiten on tekstilajiltaan raportti (tai toiminnallisissa opinnäytetöissä tekstilajien sekarakenne - siis akateemista ja esimerkiksi projektiviestintää, ehkä muutakin).

Suomen yliopistojen kielikeskusten verkoston FINELCin LAAKEA-osahanke on tuonut ryhtiä kypsyyskokeen kieliasun arviointikriteereihin. Hankkeen avulla saadaan toivottavasti yhteisiä linjauksia ja suosituksia. Kivoja muuten nuo verkostojen ja hankkeiden nimet (hohhoijaa).

Kypsyyskokeessa on yleensä muutama vaihtoehtoinen aihe, jotka opinnäytetyön ohjaaja laatii. Tekstissä ei ole tarkoitus pelkästään kuvailla opinnäytteen teemaa, vaan myös pohtia ja perustella ratkaisuja. Kypsyyskoe on luonteeltaan asiantuntijan selonteko, jonka lukijaksi voi ajatella koulutus- ja ammattialan edustajan. Kypsyyskokeen pituus on tavallisesti noin konseptillinen käsin kirjoitettua tekstiä.

No, onpa taas tullut luetuksi ja arvioiduksi muutama kymmenen kypsäriä. Esseiden joukossa oli tällä kertaa muutama artikkelikin, mikä virkisti.

Taivas vai kiirastuli?

Viime viikot ovat lennättäneet tätä tekstityöläistä pitkin Suomenmaata. Tekstitöitä on (onneksi) riittänyt, ja toisinaan on taivas tuntunut kiirastulelta - ei sentään helvetiltä.

Askareet ovat vaihdelleet vakuutusasiantuntijoiden viestintävalmennuksesta toiminnallisten opinnäytetöiden ohjaajien koulutukseen, verkkokurssitehtävien kommentoinnista opinnäytetyöraporttien arviointiin. Viimeksi mainittujen seurassa onkin vierähtänyt tunti jos toinenkin. Voitaneen puhua lievästä yliannostuksesta, joskin haitalliset sivuvaikutukset menevät hiljalleen ohi.

Tekstien pyörteissä vierähtää loppuviikkokin. Huomenna tapaan taas taideopiskelijat, joiden kanssa rakennetaan tekstilajituntemusta ja harjoitellaan tekstin tiivistämistä.

Mieltä on askarruttanut arvio, jonka Jussi Luukkonen jokin aika sitten kirjoitti Scription blogiinsa Katleena Kortesuon Tekstiä ruudulla -oppaasta. Arvostan Luukkosta alansa rautaisena osaajana ja käytän hänen Digitaalisen median käsikirjoitusopastaan opintojaksoillani. Hänen arvionsa Kortesuon kirjasta vaikuttaa jotenkin tarkoitushakuiselta, aivan kuin hän olisi arvioimassa ihan toisenlaista kirjaa kuin se, johon olen tutustunut ja jota olen ehtinyt jo testailemaan "koeryhmissä".

"Koeryhmillä" tarkoitan työyhteisöjen asiantuntijoita, joiden ydinosaaminen on muuta kuin viestintää. Nämä yleensä kiireiset, monin työtehtävin kuormitetut ihmiset kaipaavat ja arvostavat käytännönläheisiä, konkreettisia ja havainnollisia pikaoppaita. He käyttävät niitä arjen tarpeisiin, esim. sähköpostiviestittelyyn tai intratekstien laadintaan. He ovat antaneet kirjasta myönteistä palautetta.

Ymmärtääkseni Kortesuo on tarkoittanut kirjansa tuolle kohderyhmälle ja tuontapaisiin tarpeisiin. Syvällisempi oppi ammennetaan ja laajemmat yhteydet hahmotetaan toisenlaisista julkaisuista. Tilaa on varmasti erilaisille, eri painotuksin tehdyille kirjoille sekä oppaille.

Mutta arvioijilla on toki oikeus esittää perustellut näkemyksensä. Jotakin rakentavaa olisin kuitenkin mielelläni lukenut Luukkosenkin esittämästä arviosta. Ja olisi ollut innostavaa nähdä arvio suhteessa siihen kontekstiin, jossa kirja mitä ilmeisimmin elää ja toimii. Silloin olisi mukaan kirjautunut kai ansioitakin.

Turbulenttia tekstitoimintaa

Tekstityöt ovat lennättäneet pitkin poikin, eikä bloggaushetkiä ole ollut. Maanantai-iltaisin olen kokeillut tekstityöpajoja ja havainnut ne mukavaksi, konkreettiseksi työtavaksi. Konseptia pitää vielä kehitellä. Nyt molemmissa pajoissa työskennellään joka toinen viikko, ja ryhmä kokoontuu kolme kertaa. Neljäs tapaaminen olisi tarpeen, nyt prosessi jää hiukan kesken.

Jouluksi valmistuvat pakertavat opinnäytetöitään. Raportteja tunkee postista päivittäin. Taso vaihtelee, on kuitenkin pääosin ihan hyvä. "Hyvyys" tarkoittaa sitä, että rakenne on johdonmukainen ja tasapainoinen, isot asiat erottuvat pienemmistä, lähteitä on käytetty mielekkäästi ja ne on merkitty tekstiin ohjeiden mukaisesti ja ilmaisu on täsmällistä.

Keskiviikkona käväisin kollega-ystäväni kanssa Kajaanissa. Siellä oli amk-opinnäytetöiden ohjaajien koulutus, jossa molemmat pidimme esityksen. Oma teemani oli "toiminnallinen opinnäytetyö tekstinä".

Käteen osui uusi julkaisu, Onnentaidot. Tekijät ovat Antti S. Mattila ja Pekka Aarninsalo). Kirja sisältää ytimekkään fakta-annoksen sekä monta käytännön harjoitusta. Osa harjoituksista on kirjoitustehtäviä, jotka miellän voimaannuttaviksi. Pitääpä kokeilla!

Voimaannu kirjoittamalla

Lauantaina oli ihana työpäivä. Teemana oli voimauttava kirjoittaminen ja tavoitteena tutustua siihen pääpiirteittäin. Pieni ryhmä ja intensiivinen ote tekivät päivästä innostavan.

Kirjoittamalla voi voimaantua. Ihminen voi kirjoittamisen avulla jäsentää elämäänsä ja avata solmujaan. Tai löytää ilon, kiitollisuuden ja onnenkin aiheita, joita ei arjessa aina muistakaan. Keino on yksinkertainen, halpa ja helppo. No jaa, helppous toki on suhteellista. Kirjoittaminen voi tehdä kipeääkin. Vielä kipeämpää on säilöä tuskaa sisällään.

Yhdysvaltalainen James W. Pennebaker on tutkinut kirjoittamisen tervehdyttäviä vaikutuksia. Hän on myös julkaissut aiheesta kirjoja.

Joskus on upeaa ja vahvistavaa saada kirjoittaa ilman ulkoa annettuja tai otettuja tavoitteita. Ihan vain omaksi hyväkseen - itsehoitona.

Ohjeen mukaisesti

Viikko alkoi työelämän tekstityöpajan aloitustapaamisella. Pienryhmämme virittäytyi oman työtekstin laadintaan suunnittelusta julkaisukelpoiseen tekstiin. Tekstilajin sai jokainen valita itse. Ohje ja esite saivat suosiota, joten lähiviikkoina nähtäneen versioita tosikäyttöön tarkoitetuista ohjeista ja tuote-esitteistä.

Ohjeen mukaisesti yritti kotiväkemmekin toimia viime viikolla, kun piti saada kannettavan tietokoneen mokkula-wekkula toimimaan. Ajattelin suoraviivaisesti, että ei muuta kuin ohje esille ja toimimaan.

Kuinkas kävikään? Mies ja minä koetimme kerta toisensa jälkeen - ohjeen mukaisesti - vaihe vaiheelta päätyä onnelliseen lopputulokseen. Turha vaiva. Jokainen yritys päättyi näytölle pelmahtavaan ilmoitukseen "Error". Tavailimme ohjetta, etsimme vianmäärityskohdasta lisäoppia - tuloksetta.

Päätimme viimein, että yritykset saavat siltä erää riittää ja että pitää ilmeisesti ottaa yhteys "asiakaspalveluun" (pelkkä ajatuskin tuskastutti). Ohjetta selatessani ohjeen lopusta putosi irtosivu, joka johdatti onneen. Siinä ohjeistettiin, miten toimia tilanteessa, johon olimme joutuneet. Olivat näköjään joutuneet jotkut muutkin samaa ongelmaa pähkäilemään, koska ohjetta oli julkaisun jälkeen näin täydennetty irtosivulla.

Itse ohje oli aika vaikeaselkoinen. Toiminta oli kyllä vaiheistettu loogisesti, ja ohjeessa käytettiin kehotusmuotoja. Mutta sanasto oli kovin teknistä, siis maallikon (tai nettisukupolveen kuulumattoman nettituristin) hankala ymmärtää. Tai ehkä asiakas on tosiaan aasi-akas, ainakin näppärien ohjenikkarien mielestä.

Toimivan ohjeen laadinta on taitolaji. Sitä paitsi ohje kannattaa testata ennen kuin sen julkistaa.

Tänään kuutioitiin

Kirjoittamisen aputekniikoista veikeimpiä on kuutiointi. Kun kuulin siitä ensi kerran, olin hiukan ennakkoluuloinen: mikä teennäinen viritelmä nyt taas tarjotaan kikkana ja niksipirkkajuttuna.

Sittemmin kuutiointi on osoittautunut vapauttavaksi ja hyödylliseksi avuksi tekstinteon alkuvaiheessa sekä näkökulman valinnassa. Kuutiointi sujuu näin:

Päätetään tekstin aihe. Kirjoitetaan kuudesta näkökulmasta, jokaisesta kolme (3) minuuttia. Kuutioinnin näkökulmat:

1. Kuvaile!
2. Vertaile!
3. Yhdistele!
4. Analysoi!
5. Sovella!
6. Väitä ja perustele!

Koko ajan kirjoitetaan nopeasti, pysähtelemättä ja ilman kritiikkiä. Tavoitteena on saada esiin välitön ensivaikutelma sekä tekstin raaka-ainetta.

Tämänpäiväisten kuutiointien tehtävänä oli edistää kurssiesseen kirjoittamista. Suhtaudun tavoitteen saavuttamiseen luottavaisesti.

Tanssiva pappi ja muita löytöjä

Aamukävelyllä tie vei Suomalaiseen kirjakauppaan ja alennuslaarien äärelle. Nappasin viikonloppulukemiseksi Erik Wahlströmin romaanin Tanssiva pappi. Se kertoo kansakoulumme isästä Uno Cygnaeuksesta, joka taisi olla melkoinen hulivili.

Lukeminen kohentaa tekstitaitoja. Lukemalla voi oppia tunnistamaan tekstilajeja ja saada ideoita omaan kirjoittamiseen. Lukemalla vahvistaa kirjoittajaminäänsä. On siis monin tavoin hyödyksi ja huviksi uppoutua kirjoihin - niin kauno- kuin tietokirjallisuuden antiin.

Myös lehdet sopivat samaan tarkoitukseen. Itseään voi voimauttaa vaikkapa leikkaamalla lehtipinon erilaisista lehdistä parikymmentä itseä koskettavaa ja kiinnostavaa juttua ja miettimällä, miksi tarttui juuri niihin juttuihin ja mitä ne itsestä kertovat.

Otin maanantaina aloittaneen aikuisryhmän kanssa käyttöön Google Docsin. Harjoittelemme sen avulla prosessikirjoittamista ja tekstien ristiinlukua sekä palautteen antamista. Odotan kokeilulta paljon, joten hiukan jännittää. Google Docs on kätevä työkalu tekstintekoon, ja se on yleistynyt myös yritysten käytössä.

Huomiojulkisuus huutaa ja vastuuttomuus kapeuttaa

Aamun Hesarissa oli Liisa Uusitalon Vieraskynä-kirjoitus huomiojulkisuudesta, joka uhkaa demokratiaa ja rapauttaa laatujournalismiakin (muusta puhumattakaan). Mediat lainaavat ja kierrättävät toisarvoista materiaalia ja julkaisevat suodatettuja koosteita faktoina. Asioiden käsittely yksipuolistuu eivätkä erilaiset äänet pääse tasa-arvoisesti kuuluviin.

Julkipannun tiedon luotettavuutta on tavallisen mediankäyttäjän vaikea - ellei peräti mahdotonta - arvioida. Suomalainen keskustelukulttuuri ei ole erityisesti kannustanut esittämään valtavirrasta tai ns. virallisesta linjauksesta poikkeavia näkemyksiä. Nyreys pätee olipa kyse maahanmuuttopolitiikasta, vanhustenhoidosta, lastenkasvatuksesta tai elämäntaidosta.

Viimeksi mainittu tarjoaakin oivallisen aasinsillan yhteen tabuaiheeseen: vastuullisuuteen. Ruotsalainen teologi Ann Heberlein on kirjoittanut aiheesta kirjan, joka on julkaistu suomeksi nimellä Ei ole minun vikani. Olenkin pitkään odottanut, milloin aiheesta aletaan puhua suoraan ja kaiken maailman lusmuilijoita, selittelijöitä ja vastuunsa väistäjiä pokkuroimatta. Kyseinen kirja pitäisi sisällyttää esimerkiksi opinahjojen kurssivaatimuksiin.

Vastuuttomuus kapeuttaa ihmisen elämää ja vie siltä tärkeän ulottuvuuden: tajun siitä, että elämässä on oikeuksien ohella myös velvollisuuksia. Havahduttavaa, kenties ikävystyttävääkin aikamme ihmisille, joiden elämän johtoajatuksia turhan usein ovat oma etu ja hyöty sekä itsekkyys.

Eipä silti, uusin Sara.-lehti kehottaa eräässä jutussaan työelämäpelaamisen opettelua. Pragamaattinen ohje, kieltämättä. Entäs jos ei halua, viitsi, jaksa tai osaa pelata? Onko ainoa luokitteluvaihtoehto luuserius? Ja miksi ylipäänsä pitäisi luokitella? Onneksi samassa numerossa oli juttu myös Heberleinin kirjasta :)

Mitäs tekemistä tällä vuodatuksella on tekstitaitojen kanssa? No, sekä Uusitalo että Heberlein vakuuttivat ainakin minut tekstitaidoillaan. He toimivat kirjoittajina vastuullisesti ja taitavasti, tarkastelevat aihettaan monipuolisesti pohtien ja perustellen. Taitavat kirjoittajat pystyvät teksteillään vaikuttamaan niin, että jää pysyvä muistijälki. Kiitos siitä.

Äidinkielen kurssin aloitushuumaa

Aloitin tänään äidinkielen kurssin taideopiskelijoiden kanssa. Kurssin nimi todellakin on Äidinkieli (3 op). Ei varmaan kovin myyvä nimi. Painopiste on asiantuntijan kirjoitustaidoissa ja niiden harjaannuttamisessa.

Kurssilaisten joukossa oli sivistynyt herrasmies, tohtori ja kolminkertainen maisteri. Itse asiassa hän on alansa professori, mutta hän sivistää itseään yhä myös eläkkeellä ollessaan. Siinä meille oiva esimerkki ihmisestä, jossa säilyy ja kehittyy halu oppia uutta.

Toivoisin, että itse pystyisin olemaan samanlainen vierivä kivi. Muutenkin hänen altis asenteensa kelpaa esimerkiksi aikamme ikävystyneille ja kärsimättömille ihmisille. Hän elää vahvasti tätä päivää ja on elämää - myös kirjoittamista - kohtaan utelias, halukas oppimaan uutta ja koettelemaan vanhaa. Olen iloinen siitä, että saimme kohdata. Kohtaaminen valaisi koko päivän.

Pohdimme tänään kirjoittamisen merkitystä, vaikeuksia ja keinoja voittaa nuo vaikeudet. Tarkastelimme mielekästä työtapaa ja kirjoittamisen apukeinoja. Ensi viikolla päästään kokeilemaan niitä: silmukointia, kuutiointia, vapaata kirjoittamista. Tunnen olevani jonkinlainen matkasaarnaaja ja iloitsen tehtävästäni.

Silmukointi on näppärä tapa ottaa tekstin aihe haltuunsa. Se sopii mainiosti aiheen rajaukseen ja kirjoittamisen vauhdittamiseen. Homma etenee näin:

1. Kirjoita aiheesta vapaasti, pysähtelemättä ja kritiikittä sivun verran. Lue tuotos ja valitse siitä kiinnostavin tai tärkein asia.
2. Kirjoita siitä taas sivun verran samaan tapaan. Valitse taas kiinnostavin tai tärkein asia.
3. Kirjoita siitä taas sivun verran jne.
4.  Toista, kunnes aihe on tarpeeksi rajautunut.

Kuutiointiin palaan tuonnempana. Vapaa kirjoittaminen sujuu tähän tapaan:

1. Kirjoita aiheestasi vapaasti, pysähtelemättä ja kritiikittä 15–20 minuuttia.
2. Keskity saamaan esille ideoita ja ajatuksia.
3. Älä muuta, älä poista. Anna mennä.
4. Unohda kielenhuollon normit ja tiukka loogisuus.
5. Anna aiheesi viedä mutta pysy aiheessa.

Oikeastaan edellä olevassa oli kyse vapaasta, kontrolloidusta kirjoittamisesta. Siitä tekee kontrolloidun se, että aihe on edes jollakin tavalla tiedossa.

Huomenna tapaan oman opinahjoni aikuisopiskelijat. Päivän teemana on tutkimusviestintä. Ryhmän opiskelijat ovat aloittamassa opinnäytetyötään. Toivon voivani auttaa heitä omalta osaltani - tekstinohjaajana ja kirjoittamiseen rohkaisijana. Aion mainostaa heille muun muassa Kielijelppiä.

Pilkkuviidakon vaeltajille

Pilkut ovat olleet tänä syksynä jokapäiväinen ilo ja riesa. Tekstinhuoltajan työajasta iso osa on vierähtänyt puuttuvien pilkkujen metsästyksessä tai turhien pilkkujen raivaamisessa. Tekstit ovat olleet asiatekstejä, ja suurin osa opinnäytetöitä.

Pilkulla on asiatekstissä oiva tehtävä: se selventää virkkeiden ja lauseiden osien suhteita. Sain ystävältäni viestin, joka muistutti pilkun paikasta:

                 Englannin opettaja kirjoitti taululle sanat:

                "Woman without her man is nothing"

                 ja pyysi oppilaitaan lisäämään välimerkit.

                Pojat kirjoittivat: "Woman, without her man, is nothing."

                Tytöt kirjoittivat: "Woman! Without her, man is nothing!"

Kielenhuollon oppaissa ja verkkosivustoilla esitellään seikkaperäiset pilkun käytön ohjeet. Pilkuttajan työssä pitäisi taitaa kieliopin perusteet edes siinä määrin, että tunnistaa lauseiden predikaatit eli ydinverbit ja osaa tunnistaa lauseet (pää- ja sivulauseet). Predikaattien määrä kertoo lauseiden määrän. Päälause voi yksinään olla virke, sivulause ei.

Suomen kielen sivulausetyypit oppii muistamaan, jos tahtoo. Niitä on kolme:

1. Alisteiset konjunktiolauseet alkavat alistuskonjunktiolla (nyt aktivoidaan yleissivistävässä koulussa ammoin opittu rimpsu: että, jotta, koska, kun, kuin, jos, vaikka, kunnes + jollei, ellei, kunhan, joskin, ennen kuin + sillä, joka katsotaan ryhmään kuuluvaksi).
2. Relatiivilause alkaa relatiivipronominilla tai jollakin niiden taivutusmuodolla (joka, mikä, jonka, minkä jne.) tai niitä vastaavalla adverbillä (esim. jolloin, joten, miten).
3. Epäsuora kysymyslause eli kysyvä sivulause alkaa kysymyssanalla (esim. kuka, miten, miksi, onko, eikö tm. -ko/-kö-loppuinen verbi).

No niin, edellä esitetyn katsauksen jälkeen onkin helppo ymmärtää, miksi pilkuista koituu niin valtavasti päänvaivaa. Moniko muistaa kieliopin käsitteitä niin tarkoin kuin olisi tarpeen?

Melko pitkälle pääsee jo pilkutuksen lyhyellä oppimäärällä. Se koskee lauseiden välistä pilkutusta ja sisältää kaksi pääkohtaa:

1. Päälauseet

Itsenäiset päälauseet erotetaan toisistaan pilkulla. Itsenäiset päälauseet ovat rinnasteisia, eivät alisteisia. Niillä ei ole yhteisiä jäseniä.

           Kävin kesäkuussa Turussa, elokuussa Tampereella.

Itsenäisten päälauseiden rajalla on yleensä rinnastuskonjunktio (nyt aktivoidaan yleissivistävässä koulussa opittu rimpsu: ja, sekä, sekä että, -kä, eli, tai, joko tai, vai, mutta, vaan) tai jokin muu kytkevä sana (esim. -pa/-pä, näet, saati).

          Viimeistelyyn oli liian vähän aikaa, mutta artikkelimme pääsi julkaistavaksi.

          Anna viettää talven Espanjassa, ja Juhani matkustaa maaliskuussa Roomaan.

    2.   Sivulauseet

Pää- ja sivulause erotetaan toisistaan pilkulla. Tämä on mukava pilkkusääntö, koska siihen ei ole poikkeuksia. Jos sivulause on virkkeen keskellä, pannaan pilkku sen molemmin puolin.

          Jos opettelee prosessikirjoittamisen työtavan, tekstien teko sujuu helpommin.

          Hän halusi perustella, miksi oli päätynyt ratkaisuunsa.

          Retki, jolle Liisa haluaa osallistua, järjestetään toukokuussa.

          Vaikka ei tiedettykään, miten yhteistyö sujuisi, uskallettiin projekti aloittaa.

Kahden rinnasteisen sivulauseen väliin ei tule pilkkua, jos lauseiden välissä on rinnastuskonjunktio (ks.kohdassa 1. esitelty rimpsu).

          Helena nauttii kuulaista syyspäivistä, kun aurinko paistaa ja luonto hehkuu syksyn väreissä.

Onhan noita pilkun käytön normeja muitakin, mutta tarkennukset löytää kielenhuollon oppaista.

Puhtia kirjoittamiseen sienimetsästä

Vietin lauantain sienimetsässä. Saaliiksi tuli litrakaupalla suppilovahveroita ja muutama muu hajasieni. Metsässä on leppoisaa viettää aikaa omaan tahtiinsa. Suosittelen metsäretkiä muillekin välillä vähän väsyneille ja usein niin kiireisille. Voimauttavaa!

Nelituntisen syysretken jälkeen oli upeaa kokkailla sieniruokia ja kruunata onnistunut sienessäolo kunnon löylyillä saunan lauteilla. Samalla sai hetkeksi etäisyyttä tekstipuuhiin.

Sienihuumaan riittää havainto, tunnistus ja syömäkelpoisten yksilöiden talteenotto. Hallusinaatioita ei tarvita, niitä tuottavat sienet jääkööt metsään. Kärpässienet ja seitikit ovat kauniita katsella.

Kävelylenkki tai metsäretki auttavat silloin, kun tekstinteko on jumissa. Keino tepsii yhtä hyvin kuin vanha kunnon vapaa kirjoittaminen. Kirjoitussolmuja saa mainiosti auki, kun suoltaa varttitunnin tekstiä vapaasti ja kritiikittä, ihan vain vaikka surkeasti. Se vapauttaa sitten kirjoittamaan tuonnempana paremmin.

Sekaisin opinnäytetyöraporteista

Tekstityöläinen on usein todellinen prole, ainakin kielentarkastajan tai -tarkistajan roolissa (tänään olin kyllä tarkastaja ja noottini velvoittavia). Istua nyt tuntikausia paikallaan ruudun ääressä kommentoimassa tekstejä. Tällä(kin) kertaa ne olivat opinnäytetyöraportteja.

Kommentointi on antoisaa, jos vain välttyy liukuhihnatyöskentelyltä. Homma on kerroksellista: on syvätaso ja pintataso ja jotakin siltä väliltä.

Syvätasolla yrittää kirjoittautua lukijana kirjoittajan mielenmaisemaan, ajatteluun ja argumentointiin. Kirjoittaako tämä asioita kylliksi auki? Perusteleeko väitteensä, valintansa ja osoittaako pätevää päättelyä? Kytkeekö asioiden merkitysyhteyksiä toisiinsa niin, että ne tulevat lukijallekin selviksi? Määritteleekö kirjoittaja käyttämänsä käsitteet ja paljastaako sylttytehtaat? Hallitseeko metatekstin, jolla helpottaa kiireisen, väsyneen, ehkä laiskankin lukijansa? (Tarkastaja ei toki saa laiskotella.) Miten täsmällisesti kirjoittaja asiansa ilmaisee? Miten tieto kulkee tekstissä - joustavasti vai töksähdellen, sujuvasti vai sekavasti?

Pintataso on ehkä vähemmän kiinnostava mutta kuitenkin tärkeä. Siellä havainnoin tekstin kieliasun yksityiskohtia. Pintatason "kielipoliisina" takerrun oikeinkirjoitukseen, jahtaan puuttuvia tai ylimääräisiä välimerkkejä, poimin yhteen tai erilleen kirjoitettavia ilmauksia jne.

Ensimmäisellä kommentointikierroksella keskityn syvätasoon. En tosin malta olla puuttumatta jossain määrin myös pinnan ilmiöihin. Toisella kommenttikierroksella päästän sisäisen kielipoliisini irti. Se puuha vastaa kuntonyrkkeilyä. Se on uuvuttavaa mutta myös kiehtovaa. Mitäs me pilkunviilaajat.

Totta puhuakseni syvätaso on kuitenkin paljon kiehtovampi. Sillä liikkuessaan ei tunne itseään oikolukukoneeksi.

Kirjallista ironiaa

Hannu Marttila tarttuu blogissaan kiehtovaan aiheeseen: kirjalliseen ironiaan. Se ei ole kulttuurissamme kovin arvostettua, tuskin tunnistettuakaan. Marttila viittaa Kaari Utrion hiljakkoin harjoittamaan provosointiin. Utrio kirjoitti "vanhusten unipillereistä", joiden avulla vanhus siirtyisi lempeästi rajan yli, taakasta itsestään vapauttajaksi. Meidän yhteiskunnassamme kun vanhukset eivät halua olla vaivaksi. Utrion kirjallista ironiaa ei ymmärretty, vaan hänen kärjistystään tulkittiin kuin piru raamattua. Kaikki lukijat eivät oivaltaneet Utrion käyttämää retoriikkaa.

Suomessa asiat otetaan tosikkomaisesti. Sanon kirjoittamisvalmennuksissa, että kirjoittamiseen tulee suhtautua tosissaan, mikä on eri asia kuin tosikkomaisuus. Tosissaan oleminen on sitä, että suostuu tekemään töitä. Luonnostaan ei ole helppoa kirjoittaa hyvin, pitää tehdä työtä, totesi Nietzsche.

Utrion keskustelunavaus poiki nettipuheenvuorojen vyöryn. Osa puheenvuoroista oli arvatenkin luokattomia. Tuosta kirjavasta mielipiteiden vyyhdestä on hankala havaita kirjallista ironiaa, jota varmaan joihinkin puheenvuoroihin kätkeytyy. Turhan moni kannanotto vaikuttaa vain räikeältä räiskinnältä, josta tyystin puuttuvat älyllisyys ja sivistyneisyys.

Edesmennyt Arto Salminen taisi kirjallisen ironian. Kellari ja Kalavale kutkuttavat yhä. Eipä ole valittamista myöskään Antti Nylénin kärjekkäissä esseissä, joissa tekijä näyttäytyy kirjallisena dandynä ja sanan säilän taiturimaisena käyttäjänä, vihaisena, väkivaltaisena ja vaativana. Nylén kirjoittaa "epäsopivista" tai ainakin epäsovinnaisista aiheista tavalla, johon ei meillä ole totuttu, ottaa kantaa ja vetää lukijan kokonaisvaltaiseen kokemukseen.

Marttila viittaa myös Jari Tervoon, jonka verbaalinen lahjakkuus ja ironian taju ovat kiistattomia.

Omiin suosikkeihini kuuluu myös filosofi Juha Varto, jonka tekstit ovat yleensä piikkejä lihaan. Niissä älyllisen ironian taito yhdistyy lihan taitoon.

Kielenhuoltoa ja tekstinhuoltoa

Tällä viikolla olen puuhannut kielen- ja tekstinhuollon arkisissa askareissa. Alkuviikosta tapasin pienen aikuisopiskelijoiden ryhmän ja aloitimme muutaman viikon retken kielenhuoltoon. Tarkoitus on kerrata ja päivittää tiedot tärkeimmistä oikeinkirjoitusnormeista. Ensi viikolla viilaamme pilkkuja ;)

Monella on kielenhuollosta käsitys, että se rajoittuu kielen rakenteen ja ilmaisujen huoltoon. Tekstinhuollon ulottuvuus on heille uusi: että huolletaan kokonaisia tekstejä niin, että ne toimisivat viestintätilanteessaan moitteettomasti ja olisivat tekstilajinsa mukaisia.

Oman kielen asema kansainvälistyneessä maailmassa on toinen kielenhuollon alue, jota ei aina ole tullut ajatelleeksi. Miten varmistaa, että suomen kieli säilyy ilmaisuvoimaisena ja sopii myös korkeamman sivistyksen tarpeisiin? Ajatus "kyökkisuomesta" on ankea eikä toivottavasti toteudu.

Kielenhuollosta kiinnostuneille aukeaa aarreaitta Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen sivuilta. Paljon mukavaa ja hyödyllistä tekstinikkareille on myös Kirjoittajan ABC:-kortissa.

Viikkoon mahtui myös pikku annos verkkokirjoittamisen oppeja. Opiskelijat soveltavat tiimikirjoittamisen työtapaa artikkelin laadintaan. Odotan kiinnostuneena tämän ensimmäisen kokeilun tuloksia. Otan tänä syksynä kahdella opintojaksolla tiimikirjoittamisen yhdeksi ydinteemaksi, koska yhteisöllinen kirjoittaminen on yhä yleisempää asiantuntijayhteisöissä, joihin näistäkin opiskelijoista moni todennäköisesti päätyy. Sama pätee akateemisiin pätkä- ja projektityöläisiin, joiden on tärkeää taitaa tekstien yhteisöllinen työstäminen.

Viikon varrella on ollut kaksi opinnäytetyöohjausta. Toinen oli työtään juuri aloitteleva, toinen jo pitempään aihettaan peuhannut. Ohjaajana vältän valmiin kehikon tai suorien, yksityiskohtaisten ohjeiden antamista. Kuuntelen, kyselen ja yritän nostaa esiin päälinjoja. Annan vinkkejä. Odotan, että tekijä kypsyttelee esiin omia ratkaisujaan. Opinnäytteestä on tarkoitus tulla tekijänsä, ei ohjaajan näköinen. Prosessin loppuvaiheessa voin sitten tarpeen mukaan tarttua yksityiskohtiinkin, edelleen välttäen valmiita, "oikeita" vastauksia.

Jälkimmäinen ohjaustuokio sujui rennon asiallisesti tavaratalon kahvilassa, rauhallisessa sivupöydässä. Onko ohjaukselle muka määrätty tietty paikka? Joskus ohjaus on virtuaalista, joskus koulun tiloissa, joskus sopimuksen mukaan muualla. Pääasia lienee, että tulosta syntyy.

Kävin myös eräässä ministeriössä pitämässä parin tunnin tietoiskun asiantuntijan tekstitaidoista. Esitys oli, kuten oli tarkoituskin olla, melko yleisellä tasolla. Ideana oli tehdä kurkistuksia tekstitaidon kriteereihin ja avata aiheeseen näkökulmia. Pakettiin kuului myös suppea lisämateriaali sekä katsaus tiedonlähteisiin.

Kiva viikko, jonka aikana opin taas uutta. Ministeriön nuorelta asiantuntijalta tuli viikon paras kommentti: kielenhuollon koulutuksissa olisi tärkeää kertoa asioista ilman koulusta tuttuja kieliopin käsitteitä, koska ne aiheuttavat defenssimekanismin.

Olen yrittänyt pitää tuon mielessäni ja yleensä kiertänyt karikot höystämällä käsittelyä esimerkein ja purkamalla niiden antia havainnollisella yleiskielellä. Infinitiivit, partisiipit ynnä muut pyrin avaamaan noilla keinoin.

Koulussa ei kuulemma kerrottu koskaan, mitä kieliopilliset termit tarkoittavat. Esimerkiksi virke- ja konjunktio-käsitteet pitää koulutuksissa toistuvasti avata kertomalla, mitä ne ovat ja mikä niiden tehtävä on. Niin, ja kertoa tai näyttää niitä esimerkkejä.

Verkkotekstien kutojille

Verkkoon, etenkin sosiaaliseen mediaan, kirjoittavia on tänä vuonna hemmoteltu käytännönläheisillä ja kiinnostavilla oppailla. Sain muutama päivä sitten käsiini Katleena Kortesuon napakasti ja hauskasti kirjoittaman Tekstiä ruudulla -kirjan. Tervetullut tuttavuus, josta toivottavasti tulee monelle verkkoviestijälle arjen apulainen.

Kortesuo antaa vinkit toimivaan verkkotekstiin elementti elementiltä:

• otsikot
• ingressi
• kuvitus
• lainaukset, kainalojutut ja tietolaatikot
• muotoilut
• tekstin vuorovaikutteiset osat.

Kirjassa on napakat katsaukset verkon moniin tekstilajeihin, kuten artikkeliin, uutisiin, keskustelupuheenvuoroihin, blogiteksteihin ja sähköpostiviesteihin. Kiitos kirjasta!

Keväällä näki päivänvalon Anja Alasillan ajankohtainen julkaisu Blogi tulee töihin. Siinä on paljon varteenotettavaa asiaa yritysten ja yhteisöjen viestijöille. Erityisansiona on käytännön ohjeistus blogien perustamiseen, ylläpitoon ja seurantaan. Hyvin suunniteltu ja johdettu yritysblogi uudistaa yrityksen viestintää. Alasilta tarkastelee aihetta nimenomaan johdetun viestinnän näkökulmasta. Moni pk-yrittäjäkin hyötyisi blogista, jos päivittäisi medialukutaitonsa.

Tieteelliset tekstit ja oppineisuuden osoittaminen

Lauantai sujahti nopeasti taideopiskelijoiden kanssa, teemana tutkimusviestintä ja tieteellinen kirjoittaminen. Keskustelua riitti tieteellisten tekstien uuvuttavuudesta ja tiiviydestä. Ja siitä, miten joitakin tutkivan tekemisen muotoja on todella hankalaa taivuttaa tutkimustekstin korsettiin. Alan opiskelijat tekevät perinteisten tutkimusten sijaan usein produktiopainotteisia, toiminnallisia opinnäytteitä.

"Mä en jaksa lukea tutkimuksia, en jaksa keskittyä niin tiiviisiin teksteihin ja yrittää purkaa niiden jargonia", muutama totesi. Tuttu kokemus monelle muullekin. Siinä vaiheessa, kun aletaan lukea oman alan asiantuntijoiden tutkimustekstejä ja muita oppineisuuden osoituksia, ollaan hämmentyneitä. Tekstit ovat tyystin muuta kuin aiemmin eteen tulleet. Ne ovat asiapitoisia, "neutraaleja", kiihkottomia, täsmällisyyteen ja yksiselitteisyyteen pyrkiviä, perustelevia. Mikä määrä tieteellisen kirjoittamisen temppuja pitääkään opetella, että voisi tulla tunnistetuksi ja tunnustetuksi alansa asiantuntijoiden joukossa!

Umberto Eco julkaisi jo 1970-luvulla tutkielman tekijöiden klassikko-oppaan Oppineisuuden osoittaminen eli miten tutkielma tehdään. Kirja on yhä monelta osin käyttökelpoinen. Mitä Eco kirjoittaa lähteiden käytöstä ja lähdemerkinnöistä, sitaattien käyttötavoista ja tutkija-kirjoittajan perusasenteesta, on kestänyt aikaa hyvin.

Romaani on sika, se syö kaiken. Näin on Eco todennut. Tutkimus ei ole sika, sille syötettävä pitää valikoida harkiten.

Oman alan tieteellisten tekstien lukijaksi ryhtyvä voi kokea epätodellisen tunteen. Teksteihin pitää keskittyä tosissaan saadakseen niistä aarteet esiin ja pystyäkseen arvioimaan niiden laatua. Vieraan alan tuotoksista ei todennäköisesti heru juuri  mitään, eikä varmaan tarvitsekaan herua.

Opinnäytettään tekevää tutkija-kirjoittajapoloa ei kuitenkaan ole heitetty ypöyksin tieteellisten tekstien maailmaan. Hämmennystä voi jakaa ja oppia rakentaa yhdessä ohjaajien ja kollegoiden kanssa. Seminaarit ovat oivia paikkoja keskittyä hetkeksi myös opinnäytteen kirjoittamisen kysymyksiin.

Sitä paitsi on hyviä kirjoittajan oppaita, jotka on hyvä muistaa tutkimisen ja tekemisen matkan varrella. Kielijelppi auttaa moneen vaivaan. Printtioppaista kannattaa tukeutua esimerkiksi Hirsjärven, Remeksen ja Sajavaaran klassikkoon Tutki ja kirjoita sekä Kniivilän ym. oppaaseen Tiede ja teksti. Virikkeellisenä lukemistona suosittelen Löytyn ja Kinnusen toimittamaa artikkelikokoelmaa Tieteellinen kirjoittaminen.

Produktiopainotteisten eli toiminnallisten töiden tekijöille on avuksi Vilkan ja Airaksisen Toiminnallinen opinnäytetyö. Ohjaajille - ja soveltuvin osin myös opiskelijoille - sopii samojen tekijöiden Toiminnallisen opinnäytetyön ohjaajan käsikirja.

Lauantain saldo:

• lähteiden käytön periaatteet
• lähdeviitteet ja -luettelo
• metateksti ja argumentointi
• tutkimusraportin rakenne
• tutkimustekstien ja produktiopainotteisten töiden tekstien yhtäläisyydet ja erot
• tieteellisen tekstin persoonamuodot
• lopputyon tiivistelmän rakenne.

Paljon muutakin olisi teema tarjonnut, vaan aika riitti lauantaina edellä mainittuihin.

Tekstilajien ihmemaa

Tekstilajien lyhyt oppimäärä terhakoitti aamupäivän hetket taideopiskelijoiden kanssa. Otimme lähilukuun esimerkkejä tekstilajeista tiedote, cv ja tutkimusraportti. Keskustelu oli vilkasta. Osuvat havainnot ja oivaltavat kommentit saivat minut taas kerran innostumaan.

Opiskelijat tähdensivät tilannetajun tärkeyttä: kirjoittajan pitää tietää, kenelle ja miksi kirjoittaa ja mihin tilanteeseen teksti on tarkoitettu.

Päivän sessio päättyi tekstilajiin nimeltä tiivistelmä. Se voi kuulostaa yhtä houkuttelevalta kuin referaatti, mutta molemmissa itse asiassa vaaditaan luovuutta ja ilmaisun kirkkautta. Minusta ainakin on haastavaa kirjoittaa tekstilyhennelmä, jossa pitää ilmaista asiat omin sanoin ja lausein ja jonka on oltava kattava, luotettava ja selkeä. Tiivistelmä tulee toimeen omillaan, on sellaisenaan ymmärrettävä ja kokonainen.

Sitä paitsi on vaikeampaa kirjoittaa lyhyesti hyvin kuin jaaritellen niitä näitä. Ken kokeilee, se tietää.

Pikaohjeita tiivistäjälle:

1. Selosta lähtötekstin sisältöä. Älä esitä omia mielipiteitäsi.
2. Esitä lähtötekstin ydin luotettavasti. Älä muuta alkuperäisen kirjoittajan ajatuksia. 
3. Esitä lähtötekstin ydin kattavasti. Poimi pääajatukset, hellitä yksityiskohdista.
4. Ilmaise asia selkeästi ja ymmärrettävästi.
5. Jaa teksti kappaleisiin.
6. Kirjoita kokonaista tekstiä eli virkkeitä ja lauseita. Unohda luetelmat.
7. Älä viittaa tiivistelmän ulkopuolelle. Heitä viitteet ja lyhenteet unholaan. 
8. Valitse asioiden esittämisjärjestys. Voit rikkoa lähtötekstin rakenteen.

Opinnäytetöiden tiivistelmiin sopii yleensä rakenteeksi tämä:

• lähtökohdat, tavoite, tutkimuksen kohde
• tärkein tietoperusta
• aineisto, menetelmät
• tärkeimmät tulokset
• johtopäätökset.

Opinnäytetyön tiivistelmäsivuun on mahduttava muutakin kuin itse tiivistelmäteksti. Siihen merkitään työn ja tekijän tunnistetiedot, sivumäärä ja asiasanat. Itse tiivistelmälle jää keskimäärin 250 sanan tila.

Tekstinohjaajan nahoissa

Tunnen taas kihelmöintiä tekstinohjaajan nahoissani. Jonossa on liiketalouden alan opinnäytetöitä, joiden tekijät valmistuvat piakkoin tradenomeiksi. Onneksi on hyvät työkalut, joten kommentointi, kysely ja ehdottelu sujuvat kätevästi. Kiitos Office ja Word, vaikka en aina teistä pidäkään (harkitsen yhä Mac-heimoon liittymistä, mutta työpaikoilla pelataan yleensä Microsoftin tuotteilla, mur).

Opiskelijat lähettävät opinnäytetyötekstinsä minulle kommentoitavaksi ennen väliseminaaria. Tehtäväni ei ole toimia inhimillisenä oikolukukoneena vaan antaa ohjaavaa palautetta. Tarjoan siis tekstityöläisen lukijakokemuksen ja puntaroin, miten kirjoittaja selviytyy lukijansa palvelemisesta. Ennakoiko hän mieleeni tulevia kysymyksiä, avaako kylliksi asioita, jättääkö jotakin suotta syyttä pimentoon?

Toimiva palaute on rakentavaa, yksilöivää ja perusteltua. En sorki kirjoittajan persoonaa enkä lyö leimoja, joista näkyisi hänen tekstitaitokelpoisuutensa. Olen silti kriittinen ja vaativa lukija. Vältän valmiita vastauksia ja yksioikoisia toimintaohjeita, ellei ole kyse jostakin yksiselitteisestä seikasta, kuten pilkun paikasta pää- ja sivulauseen välissä tai normin mukaisesta alkukirjainvalinnasta tai kiistattoman yhdyssanan kirjoitusasusta.

Mieluummin kysyn, pyydän selvennyksiä tai tarkistan, miten tulkintani osuu yhteen kirjoittajan tavoitteleman merkityksen kanssa. Tässä tarvitaan paitsi tekstityöläisen asiantuntijuutta myös aimo annos pedagogista rakkautta.

Dekkarintaidoistakin voi olla hyötyä plagiointijahdeissa ja -epäilyissä. Aion tutustua Urkund- ja Theseus-työkaluihin, joiden avulla voi paljastaa plagiointiyritelmät.

Oikeinkirjoituskömmähdykset usein raivostuttavat. Tekstilajituntemus on silti mielestäni tärkempää kuin kielenhuollon normien suvereeni hallinta (toki nekin on syytä pääpiirteissään osata). Opinnäytteen kirjoittajalta odotetaan perustekstitaitojen lisäksi tutkimusviestinnällisiä taitoja. Kannattaa siis opetella tutkimusteksteille ominaiset käytänteet ja oppineisuutta osoittava retoriikka. Siis mitä?

Perusjuttuja ovat

• hyvin valittujen lähteiden korrekti käyttö ja viitemerkinnät
• käsitteiden määrittely
• argumentointi eli väitteiden uskottava perusteleminen ja pätevä päättely
• metatekstin viljely lukijan palveluna
• tiedon varmuuden ilmaiseminen (fakta, mahdollisuus, oletus, mielipide)
• tekstin harkittu rakenne
• aika- ja persoonamuotojen valinta (nykyhetki/mennyt, minä/me/passiivi/nollapersoona eli kuka tahansa)
• havainnollistaminen (kuvat, kuviot, taulukot, kaaviot).

Paketin viimeistelee hyvä kieliasu, joka edistää - ei estä eikä hidasta - lukemista.

Nautin tekstinohjauskeskusteluista, koska ne ovat vuorovaikutusta. Keskustella voi kasvokkain tai verkossa. Olennaista on kontakti kirjoittajan ja "koelukijan", siis tekstinohjaajan, välillä. Tekstinohjaajan elämän upeita hetkiä ovat ne, jolloin pääsee todistamaan kirjoitusprosessia a:sta ö:hön, alkuvaiheen luvalla surkeista luonnoksista valmiiseen, julkaistuun tekstiin. Tulee hienot vibat ja jää hyvä jälkimaku. Sitten jaksaa taas jatkaa.

Rakkaat, riittämättömät sanat

Tekstityöläisen taivas on blogi, jossa piipahdan kirjaamassa postauksia tekstityöläisen elämästä. Viestinnän opetuksen ammattilaisena mielenkiintoni suuntautuu vahvasti kirjoittamiseen. Prosessilähtöinen, tekstilajiperustainen ja yhteisöllinen kirjoittaminen kiehtovat.

Sanat ja teksti antavat jatkuvan vastuksen. On niin paljon sellaista, mikä ei hevin antaudu sanallistettavaksi, kuten vaikkapa kuvataide tai ajan mittaan karttunut kokemuksellinen tieto. Tekstit voivat toimia tekojen peilinä, mutta kuva jää aina jollakin tapaa vajaaksi. Ei se mitään. Vaikka sanat eivät aina riitäkään kertomaan, taipuvat ne silti moneen tarpeeseen.

Kimmo Svinhufvud on kirjoittanut mainion kirjoittamisoppaan Kokonaisvaltainen kirjoittaminen. Suosittelen sitä lämpimästi kaikille, jotka tahtovat viritellä tekstitaitojaan. Svinhufvud antaa kosolti hyviä, käytännöllisiä vinkkejä, joiden toimivuutta olen testannut niin tekstinohjaajana kuin kirjoittajanakin.

Kirjoittaminen on minulle toimintaa. Se on oman itsen ja asian näkyväksi tekemistä. Tekstit ovat maailman hahmottamista ja toisen ihmisen, lukijan, kohtaamista. Ainakin niihin sisältyy toive kohtaamisesta.