Kirjaspekulaatioita ja sorvin ääressä tapailtua

Pistäydyin viikolla kirjantekijäkollegani Hannan kanssa Pohjanmaalla valmentamassa toiminnallisen opinnäytetöiden ohjaajia. Vuonna 2003 tekemämme kirjan painos on myyty loppuun ja uudelle olisi kentän luotailun perusteella kysyntää. Oppikirjojen tekeminen vain on aika riskialtista puuhaa, koska läheskään kaikki opukset eivät ole kultakaivoksia sen enempää kirjoittajille kuin kustantajallekaan.

Tekstityö voi olla joskus pakkotahtista, kuten muutama viime viikko on osoittanut. Miten pysyä tolkuissaan syytäessään kommentteja liukuhihnalta? Olen lukenut viitisentoista opinnäytetyötä vajaan viikon aikana, tehtävänäni ohjata kirjoittajaa parantamaan tekstiään. Kiinnostavaa mutta myös puuduttavaa, koska en ehdi keskittymään teksteihin kylliksi. Menee siis pitkälti rutinoidusti. Ruudulta lukeminen on melko raskasta, joten on pidettävä taukoja.

Tämän opinnäytetyöerän tuottamia havaintoja:

• Välimerkit ovat hakusessa, etenkin pilkut: niitä on milloin missäkin - monesti perustelemattomasti - ja usein ne puuttuvat tykkänään.
• Yhdyssanojen oikeinkirjoitus on katoavaa kansansivistysperinnettä, oh voi voi.
• Lauserakenteet ovat kauniisti sanottuna omaperäisiä (predikaatti puuttuu, sivulauseista on sorvattu virkkeitä, virkkeen osien symmetria ontuu, viittaussuhteet ovat hämmentäviä).
• Kappalejaot on tehty sattumanvaraisesti.
• Lukujen otsikot eivät vastaa luvun sisältöä ja ovat muodoltaan ns. journalistisia.
• Sananvalinnan täsmällisyys jättää toivomisen varaa.

Tekstinohjaajan tehtävään kuuluu olla niuho mutta ei-holhoava. Kommentoitava on, mieluiten niin, ettei anna valmiita vastauksia vaan kysyn, ihmettelen ja esitän vaihtoehtoja. Valinnan vastuu on kirjoittajan, ohjaajan tehtävä on olla Sokrateen tavoin paarmana, kätilönä ja pitojenvetäjänä. Opiskelija tekee oman näköisensä työn, ei ohjaajan näköistä. Mikä voisi olla kiehtovampaa?