keskiviikko 25. marraskuuta 2009

Sivukirjastojen sietämätön keveys

Helsingin päättäjät ovat salaa valmistelleet viiden sivukirjaston lakkauttamista. Lakkautuslistalla ovat Tapulikaupungin, Vallilan, Puistolan, Pitäjänmäen ja Pukinmäen pienet kirjastot. Vedotaan kiinteistökustannuksiin. Niinpä, varmasti tulee huikeat säästöt tästäkin uroteosta, mikäli se pääsee toteutumaan.

Mikä neuvoksi? Addressit vai yhteydenotot päättäjiin? Kansalaisaktiivisuus pelasti taannoin Käpylän sivukirjaston täystuholta. Kirjastoa oltiin tomerasti lakkauttamassa, vaikka alueen asukkaat sitä suosivatkin.

Mitä sanoo kirjastolaki? Yleisten kirjastojen tulee tarjota kirjasto- ja tietopalveluja. Niiden tavoitteena on turvata väestölle tasavertaiset mahdollisuudet
  • sivistykseen
  • kirjallisuuden ja taiteen harrastamiseen
  • tietojen, taitojen ja kansalaisvalmiuksien jatkuvaan kehittämiseen
  • elinikäiseen oppimiseen
  • kansainvälistymiseen.
Monelle väestöryhmälle on tärkeää, että kirjasto sijaitsee kodin ja lähipalvelujen tuntumassa. Jos sivukirjastoja lakkautetaan ja palvelut keskitetään isoihin yksikköihin, kirjastonkäyttäjät joutuvat taittamaan pitkänkin matkan päästääkseen nauttimaan lakisääteisistä kirjastopalveluista. Tasavertaistako? Seniorit, liikuntavammaiset, vähävaraiset ja lapset ovat tässäkin heikoimmassa asemassa. Viitsivätkö nuoretkaan sankoin joukoin siirtyä kauempana sijaitsevan isomman kirjaston asiakkaiksi?

Ei kommentteja: