Tyylilajittelua ja suomensuojelua

Kirjoitusviestinnän opintojaksojen alussa keskustelemme tilannetajusta ja tekstilajituntemuksesta. Molemmat ovat kirjoittajalle tärkeitä. Kirjoittaja saavuttaa tavoitteensa varmemmin, jos ne ovat hänen hallussaan. Yleensä kirjoittaja toivoo tekstilleen myös lukijoita. Siispä hänen on syytä pitää lukijat mielessään tekstin suunnittelusta lähtien ja osoittaa pyrkimyksensä sopivin tekstuaalisin valinnoin.

Tekstit toimivat tilanteissa, joihin ne on tarkoitettu. Joskus ne toimivat hyvin, joskus heikommin. Joihinkin kirjoitettuihin teksteihin sopii rento, epämuodollinen ilmaisutapa ja puhekieliset ilmaukset (esimerkiksi ilmaisjakelulehtien kolumnit tai monet blogikirjoitukset ja sosiaalisen median tekstit). Joissakin taas tarvitaan kirjakielistä ilmaisutapaa ja tarkkaa norminmukaisuutta (esimerkiksi juridiset tekstit, monet liike-elämän tekstit sekä akateemiset opinnäytteet). Hyvä kirjoittaja osaa muunnella ilmaisutapaansa viestintätilanteen vaatimusten mukaisesti.

En laske itseäni norminiuhottajien joukkoon, vaikka välillä blogikirjoituksissani suominkin "normirikkomuksia" ja kiinnitän huomiota mm. oikeinkirjoitusseikkoihin. Tuskinpa olen itsekään kirjakielen saralla putipuhdas pulmunen. Esimerkiksi blogipostauksissani käytän muutakin kuin kirjakielistä ilmaísutapaa. Ilomielin ja vapautuneesti :)

Tyylimokia sattuu noviiseille mutta myös konkareille. Konkareiden mokat ovat useimmiten aivan tahallisia ja harkittuja rikoksia. Toisinaan rikka löytyy toisten kirjoittajien tekstijäljistä, toisinaan ikiomista. Kerran kirjoitin opinahjon julkaisusarjan oppaan lähdeluetteloon Eco, U. Oppineisuuden ohittaminen. Mitä lienen ajatellut - kirjan oikea nimi on Oppineisuuden osoittaminen.

Viihdytin itseäni bussimatkan aikana lukemalla Lari Kotilaisen Suomensuojelija-kirjaa. Se on "ohjekirja kielen pelastamiseen". Kirja on verrattoman hauska ajatusten virkistäjä. Se on kielipoliittinen kannanotto ja kannustin, jossa kielen vaalimisen ilosanoma on esitetty virkeästi, innostuneesti ja innostavasti. Kotilainen osoittaa tekstissään, että suomi on elävä ja säilyttämisen arvoinen kieli, joka taipuu kaikkiin ilmaisutarpeisiin. Kielellistä ja kulttuurillista monimuotoisuutta pitää vaalia, jotta ne säilyisivät.

Sitä paitsi kirja on ulkoasultaankin esteettinen elämys: pitkänkapea kaunotar, joka sujahtaa kätevästi pieneenkin laukkuun henkiseksi matkaevääksi. (Esteettisyys on tietysti makuasia. Tämän katsojan silmää kirjan olemus viehättää.)

Tieto ja ymmärrys kielestä ovat osa yleissivistystä, totesi suomen kielen tutkija Pirjo Hiidenmaa Helsingin Sanomien Vieraskynä-artikkelissaan 27.7.2006. Kotilaisen kirja solahtaa luontevasti kielestä, kielenhuollosta ja tekstinhuollosta käydyn keskustelun jatkoksi.