tiistai 25. toukokuuta 2010

Dialogia oppimiseen ja johtamiseen

Liikkeenjohtamiseen uusia tuulia tuova toimitusjohtaja Esko Kilpi kävi puhumassa Ammattikorkeakoulupäivillä. Jokaisen opettajan ja opiskelijan on päivittäin käytettävä sosiaalista mediaa, Kilpi sanoo. Verkkoyhteisöihin tulee kuulua, muuten on poissa oppimisesta. Marja Puustinen kirjoitti Ammattikorkeakoulupäivistä Opettaja-lehteen (20/2010) jutun, joka esittelee mm. Kilven näkemyksiä.

Kilven mukaan fyysinen ja virtuaalinen (digitaalinen) oppimisympäristö ovat rikastavassa suhteessa oppimiseen. Nykypäivän tieto on verkottunutta. Jos ei ole mukana sosiaalisessa mediassa, menettää dialogin ja rikastavuuden mahdollisuuden.

Kuka tietää eniten?

"Miksi elämme yhä harhassa, että se osaa eniten, joka tietää eniten?" Kilven kysymys on aiheellinen. Nykyään on tärkeää omaksua nopeasti olennainen, jotta pärjäisi. Tähän tekee mieleni kuitenkin lisätä: todellinen asiantuntijuus kyllä vaatii tiedon ja taidon syventymistä ajan saatossa. On hyvä tavoittaa ripeästi riittävä taso, mutta joskus pitää jaksaa jatkaa siitä syventyen vielä pidemmälle.

Kilpi pitää välttämättömänä sitä, että kouluissa tehdään yhteistyötä yritysten kanssa ja annetaan yksilöille vastuuta omasta osaamisestaan. Työssä kuten oppimisessakin tarvitaan dialogia, vuorovaikutusta.

On turhaa opettaa taitoja, joita tarvittiin eilen - tai joita tarvitaan tänään. Koulujen pitää valmentaa huomisen tehtäviin. Niiden pitää valmentaa yhteistyöhön ja rohkaista verkostoitumiseen.

Kilpi on kiinnostava tuttavuus ja tervetullut ajatusten ravistelija. Hänellä on kuulemisen ja lukemisen arvoista sanottavaa niin liikkeenjohtamisesta kuin oppimisestakin. Kilpi on oman yrityksensa Esko Kilpi Oy:n vetäjä.

Opettajat sosiaaliseen mediaan

Askelia ja varovaisia harppauksia Kilven toivomaan suuntaan on jossakin jo otettukin. Osallistuin viime torstaina HAMKin sosiaalisen median koulutukseen. Se rohkaisi osallistujia ottamaan sosiaalisen median mahdollisuuksia käyttöön harkitusti mutta rohkeasti. Työkaluja ja foorumeita ainakin on kosolti valittavissa. Oheinen Slide Share -diasarja on Lotta Lingon, joka oli yksi päivän kouluttajista. Kannustan opettajia osallistumaan tällaisiin sosiaalisen median workshop-koulutuksiin. 

Ei kommentteja: