tiistai 14. joulukuuta 2010

Verbiviboja ja rektiorokkia

Lukukauden lopulla uuvahtanut tekstityöläinen toivoo pukilta säkillisen vereviä ideoita, joilla virkistää kielenhuoltokurssia. Kyse on pakollisesta kurssista, jonne joutuvat tai pääsevät - näkökulman ja asenteen mukaan - ne, jotka eivät läpäise tasotestiä.

Kurssin loppukoe viritti joukon kysymyksiä, joita en olisi toivonut kuulevani. Jos tekstinhuoltoharjoituksen pointti ei selviä, vika on olettaakseni opettajassa ja hänen kyvyssään motivoida, innostaa ja selventää. Tai sitten ehkä aivan hitusen voisi olla kiinni siitäkin, ettei loppukokeeseen jakseta lukea vaan eletään toivossa, että tunnilla läsnäolo tartuttaa opit päähän. Okei, myönnän, että suhtauduin asiaa alun perinkin hieman skeptisesti: ei kannettu vesi kaivossa pysy. Mikä on predikaatti, kysyi eräs. Hyvä, että kysyi, niin saatiin selvyys siihenkin.

Tunteja on niin vähän, että emme voi aloittaa alkeista. Pohjalla pitäisi olla yleissivistävän koulutuksen aikana saatu kirjoitetun yleiskielen taito. Pitäisi, mutta ei välttämättä ole.

Pitää kai alkaa houkutella esiin verbiviboja ja rektiorokkia. Draamapedagogiikka voisi antautua avuksi. Siten voitaisiin säästyä kongruenssikouristuksilta. Joululevon jälkeen saatan pursuta uusia, hehkeitä ideoita - pukin tuomia tai ihan itse keksittyjä.

lauantai 11. joulukuuta 2010

Byrokraattinen nakki napsahti

Teksti- ja opetustyöläinen vietti eilen syyslukukauden viimeisen opetuspäivän rattoisassa seurassa. Aamu alkoi peruskurssilla tutkimusviestinnän syövereissä, iltapäivä sujahti tieteellisen kirjoittamisen tekstipajassa. Tunnelma oli iltapäivän mittaan jo aika hervoton ja väki väsähtänyttä, vaikka töitä tehtiinkin. Tekstipajassa napsahti byrokraattinen nakki.

Eräs opiskelijatar kertoi tilanteesta, jossa joku oli tohkeissaan todennut tähän tapaan: - - , sitten napsahti järjettömän kokoinen byrokraattinen nakki puun takaa.

Yksi ryhmän miesopiskelijoista ryhtyi saman tien piirustamaan mielikuvaansa puun takaa napsahtaneesta byrokraattisesta nakista. Hillitön naurukohtauksemme jatkui minuutteja.

Kielikuvat ovat hurmaavia - ja vaarallisia. Ylioppilastutkintolautakunnan sensorit eivät taitaisi katsoa suopein silmin byrokraattista nakkia. Mutta me saimme perjantain nauruterapian.

perjantai 19. marraskuuta 2010

Suomeksikin voi väitellä taiten

Olen innoittuneessa tilassa, mikä johtuu väitöstilaisuudesta, josta juuri tulin. Jaana Houessou väitteli tänään taiteen tohtoriksi Taikissa aiheenaan "Teoksen synty. Kuvataiteellista prosessia sanallistamassa".

Houessou osoitti, että yhä voi ja kannattaa myös tutkijoiden viestiä asiansa suomeksi(kin). Hän käyttää väitöskirjassaan suomea mukaansatempaavasti ja persoonallisesti, silti asiassa pysyen. Aihe antaa vastuksen: Miten sanallistaa sellaista, mikä ei hevin antaudu sanallistettavaksi? Miten pukea sanoiksi sitä, mistä on vain kokemus ja mihin liittyvät valinnat tehdään paljolti intuitiivisesti? Miten tehdä tekstiä sellaisesta, mikä on luonteeltaan kehollista ja aukkoista, koska se liittyy tekijän omaan elämismaailmaan?

Houessoun työ liikkuu kehollisen tietämisen ja kokemuksellisen tiedon sanallistamisen tarpeen maastossa. Tutkijalla oli käytännönläheinen menetelmä: rinnalla kulkeminen. Hän tutki omaa taiteellista prosessiaan tekemisen ja analyysin kautta sekä viiden muun taiteilijan prosesseja haastattelemalla heitä työn lomassa. Hän avasi visuaalista prosessia sanallisesti myös Läpivalaisu-näyttelyn ja sen tulkintojen kautta.

Vastaväittäjä Tere Vadén kysyi, miksi taiteellista prosessia pitäisi sanallistaa ja keitä varten. Houessoun mukaan kohteena ovat taiteilijat itse, kuvataideopettajat sekä yleisö. Taiteilijoille on tarpeen ymmärrys omasta tekemisestä; opettajien pitää pohtia, mitä oppilaan maailmassa kuvista tehdessä tapahtuu; yleisö voi siten laajemmin ymmärtää nykytaiteen luonnetta.

Taideteos on luonteeltaan yhä uudelleen kokemuksellisesti uusiutuva. Taiteellista prosessiaan sanallistava taiteilija purkaa esiin jo tiedettyä mutta saa ilmi myös uutta tietoa.

Houessoun väitösteksti sisältää teoreettisia jaksoja mutta myös kuvailevia ja prosesseja avaavia tekstinosia. Vastaväittäjä luki työn ansioksi muun muassa sen, että sen kieliasu on yhtenäinen ja teksti pysyy koossa. Ilmaisu on joustavaa, ei-nipottavaa eikä saivartelevaa. Tekijä käyttää suomea ennakkoluulottomasti. Mieleenjääviä ilmaisuja ovat esimerkiksi "maailman kuhina", "teoksesta sivuun katsominen" ja "työn imu".

Suomeksikin voi siis väitellä taiten. Taitaminen on filosofi Juha Varton mukaan osaamista, johon kuuluu ymmärrys. Houessoun taitava teksti on julkaistu Aalto-yliopiston taideteollisen korkeakoulun julkaisusarjassa, mutta se myytiin heti loppuun. Sähköinen julkaisu on luvassa ensi viikolla. Sitä odotellessa muistelen päivän väitöstilaisuuden virvoittavaa antia.

maanantai 1. marraskuuta 2010

Martta on hirveä - ja oivaltava

Martta on hirveä
laittanut tarjolle uudelle listalleen.

Jotenkin tuohon tapaan mainostavat martat ulkomediassa. Kekseliästä mainoskieltä! Tulin heti aamusta hyvälle tuulelle nohevan mainoslauseen ansiosta.

Sen sijaan muotitaudiksi tullut tapa jakaa sanoja ja kirjaimia mielivaltaisesti riviltä toiselle saa pään särkemään. Tauti on tarttunut myös Taideteollisen korkeakoulun Arttu-lehteen, joka on muuten ansiokas julkaisu. Turhanaikaista kikkailua.

sunnuntai 10. lokakuuta 2010

Aleksis innoittaa yhä

Lukuelämyksellistä Aleksis Kiven päivää! Aleksis suo ratkiriemukkaita ja innoittavia lukukokemuksia vuodesta, vuosikymmenestä ja vuosisadasta toiseen. Kivi on Suomen kirjallisuuden ikiklassikko, jonka toivoisi kaikenikäisten suomensuojelijoiden löytävän kieltään ja elämäänsä ilahduttamaan.

Muinoin koulunpenkillä tosin ei erityistä Kivi-intoa ollut. Veljesten kehitystarina oli vain pakkopullaa,  joka oli opetussuunnitelmaan leivottu ja keskikoulun opetuksessa tylsästi käsitelty. Kansakoulussa - tuossa entisaikain koulumuodossa - pääsin toisluokkalaisena lukemaan Kiven tekstiä koko koulun juhlasalin täyttäneelle yleisölle, tietysti 10.10. Muistan yhä, miten jalkani tärisivät puhujanpöntön takana ja ääneni värisi. Sanat tulivat hiukan takellellen. Mutta mielissäni olin. Pitkäpiimäisemmät Kivi-hetket koittivat teini-iässä, mutta aikuisena löysin Kiven uudelleen.

Seitsemän veljestä sopii mainiosti vaikkapa ääneen luettavaksi iltatarinaksi. Tapanani on lukea miehelleni "iltasatu" eli pätkä jostakin kirjasta ja jatkaa tarinankuljetusta seuraavana iltana. Sopiviksi ovat osoittautuneet mm. mainittu veljesromaani, Voltairen Candide, Kari Hotakaisen, Mark Twain ja Heli Laaksosen tekstit sekä antiikin tarinat ja myytit. Aikuisille myös Grimmin sadut, jos kantti kestää.

sunnuntai 3. lokakuuta 2010

Mikä piru sitä pitelee?

Puolisoni kertoi serkustaan, joka oli lapsena huvittanut aikuisia - noita viattomien kiusaajia - kommentoimalla jotakin juttua hokien: "Niin niin, mutta mikä piru sitä pitelee?". Jokin, mikä lie, ei ottanut alkaakseen, tai joku, kuka lie, ei saanut asiaansa vauhtiin. Samaa olen viime päivät itse hokenut mielessäni, kun olen kuunnellut opiskelijoiden tuskailuja lopputyön aloituspaineissa.

Tilanne on tämä: kuluvan lukuvuoden aikana pitäisi saada lopputyö kuosiin. Nyt eletään lokakuun alkua, ja koulua on noin kuukausi takana. Tämän kuukauden aikana on keskusteltu aloittamisesta ja ideoitu keinoja saada homma käyntiin. Hyviä aikomuksia on kosolti, mutta kovin on elämä kiireistä ja aika kortilla. Selityksiä, tekosyitä, huonoa omaatuntoa. Päässä kaikuu tuttu lause: tie helvettiin on kivetty hyvillä aikomuksilla. En aloita vielä tänään, aloitan (ehkä) huomenna tai ensi viikolla tai ensi kuussa tai...

Kokoonnumme kerran viikossa tilaan, jossa tilaa on niukasti, aikaa niukasti ja väkeä runsaasti. Alkukyselyn perusteella useilla on jo lopputyön aihe tai ainakin idea sellaiseksi. Motivaatiotakin periaatteessa on. Alkuun on vain niin työlästä päästä.

Olemme tutustuneet kirjoittamisen vauhdittamisen keinoihin, kuten vapaaseen kirjoittamiseen, miellekarttoihin, silmukointiin, listauksiin, tomaattitekniikkaan. Kimmo Svinhufvudin Gradutakuun ja bloggausten innoittamana olemme miettineet, olisiko apua siitä, että asettaa itselleen kaksi päivämäärää, viikon päähän toisistaan. Ensimmäisenä päivänä suunnittelee kirjoittamisen aloittamista, viikon päästä siitä alkaa sitten kirjoittaa - ensin nopeasti, rennosti ja kritiikittä. 

Olemme tutustuneet prosessikirjoittamiseen, käyneet läpi lopputyön tekemisen alkuvaiheet tekstejä (ideapaperit, kirjallisuuskatsaukset, työsuunnitelman, alustavat tekstinosat ja -pätkät, työpäiväkirjan, muistiinpanot). On kirjattu muistiin kirjoittamista tukevia oppaita ja nettisivustoja sekä blogeja.

Onko ehkä tehty liikaa ja saatu infoähky?

Tuskin kuitenkaan. Tilanne vain taitaa olla samantapainen kuin isojen valikoimien edessä tilanteessa, jossa pitäisi tehdä tietoinen päätös siitä, mitä tekee, miksi ja miten. Hämmennys, kärsimättömyys ja mukavuudenhalu johtavat nopeasti tilanteeseen, jossa menee sormi suuhun ja pääsee parku: "Haluan aloittaa jostakin ja jollakin tavalla, mutta en tiedä, minkä tavan valitsisin!" Ihan niin kuin sillä pienokaisella, joka alkoi marketin virvoitusjuoma- ja mehuhyllyjen runsaudenpulassa itkeä, koska halusi yhden mehun, mutta ei osannut päättää minkä. Kirjoittamisen aloittamiseen on niin paljon vinkkejä, että voi ahdistua, jos ei pysty päättämään, mitä niistä soveltaisi.

Olen sitä mieltä, että on vain hyvä, että apukeinoja ja työn helpottajia on vaikka sitten runsaudenpulaksi asti. Väitän, että jokainen lopputyötään aloitteleva kyllä löytää vuorokaudestaan sen varttitunnin, jonka aikana voi edistää projektiaan. Kun on päässyt vauhtiin, löytää sitten pidempiä rupeamia ja intensiivisempää työaikaa. Kyse on tahdon asiasta. Ihmisellä on - yleensä - aikaa siihen, minkä mieltää tärkeäksi. Tekosyihin on helppo ripustautua. Ajankäytön suunnittelu pää- ja välitavoitteineen on ehdoton juttu lopputyötään aloittavalle.

Ensi viikolla taidan panna ryhmäläiset kirjoittamaan tuokion verran siitä, missä ovat nyt menossa lopputyönsä kanssa. Mitkä asiat ovat alkusyksyn aikana edistäneet ja mitkä hidastaneet työn aloittamista?

Ehdotuksia eteenpäin pääsemiseksi:
  • Jos et ole keksinyt vielä aihetta, on jo aika ideoida sellainen.
  • Jos aihe on, mutta se on laaja tai epämääräinen, on edessä aiheen rajaus.
  • Jos olet jo rajannut aiheesi, ryhdy aktiiviseen tiedonhakuun (muutama keskeinen lähde ja valinnan perusteet). Jos olet jo tutustunut lupaaviin lähteisiin, ala penkoa esiin keskeisten käsitteiden merkityksiä ja ryhdy rakentelemaan viitekehystä.
  • Jos tavoitteet ja kysymyksenasettelu ovat oraalla, ota tuntumaa työsi toteutustapaan tai menetelmään sekä aineistoon.
Aihioista voisi alkaa kirjoittaa raakiletekstejä, joita sitten vähitellen versioi prosessin edetessä.

Miksi on niin vaikea suostua siihen, että alkuvaiheet tekstit ovat yleensä räpellyksiä ja joskus jopa surkeita? Miksi on niin tukalaa alistua siihen, ettei heti tule hienoa, fiksua ja valmista? Aivan liikaa energiaa tärvääntyy siihen, ettei saa asennettaan sellaiseksi, että se tukisi kirjoittamista ja auttaisi tolkulliseen työskentelytapaan.

On masentavaa kuulla viikosta toiseen, että "emmä oo vielä kirjottanu mitään, se on kaikki täällä mulla päässä". Kirjoittaminen on itsensä ja asiansa näkyväksi tekemistä. Onhan se tietysti sikäli joskus pelottavaakin. Luonnostaan on vaikea kirjoittaa hyvin. Pitää tehdä työtä. Näin totesi Nietzsche ja osui oikeaan.

torstai 30. syyskuuta 2010

Opeta siinä nyt sitten oikeinkirjoitusta

Tänään on vuorossa teema, jota olen aiemminkin käsitellyt: alkukirjaimen valinta. Iso vai pieni?

Kielenhuollon oppaat ja sivustot antavat tukuttain ohjeita alkukirjaimen valintaan. Ne höystävät sanomaansa lukuisin havainnollisin esimerkein. Mutta, totuushan on tarua ihmeellisempää (ja kenties mielenkiintoisempaa). Opit eivät tartu tai niitä rikotaan tahallaan ja mielihyvin. Rikkoahan saa, jos ohjeet taitaa ja vieläpä tietää, mitä tekee eli tietoisesti pahoinpitelee kirjoitettua tekstiä. Ruodusta on kieltämättä kiva joskus poiketa, myönnän, ja poikkean itsekin.

Nurisen silti mainosmaakareiden valintoja. Nyt kunnostautuu Atria mainoksissaan tekemällä kyseenalaisia alkukirjainvalintoja. Ei-niin-kotoiseen henkeen sen mainoksissa vilistävät Isot Alkukirjaimet. Tiedä sitten, miksi esimerkiksi Kevyt Suikale ansaitsisi moisen arvonnousun.

Alkaa olla ajankohtaista suunnitella viikonlopun ruokahankintoja. En valitse edellä mainitun yrityksen uutuustuotteita, joita ovat Härän Paahtopaisti Lastu ja Pehmeän Pippurinen Kastike, Broilerin Filee Suikale sekä Viljaporsaan Kevyt Suikale ja Mieto Herkkusienikastike.

Olin tohkeissani kirjoittaa Viljaproosan suikaleista, ja ne taitaisivat maistuakin paremmilta kuin valmiseineet. Filee oli sentään filee eikä file. Yksi piste. Aion silti puolisoni kanssa tehdä kotiruokaa eli valmistaa sorsa-aterian (hän saa tehdä kastikkeen, eikä siinä ole keinotekoisia lisäaineita).

Mainoksessa todetaan lopuksi: "Vatsaan on hyvä laittaa myös kastike, heti siihen lihan viereen." Tulipa hellyttäviä mietteitä mieleen. Siinä ne köllöttelevät sulassa sovussa, toisiaan täydentäen. Lauseisiin ja virkkeisiin olisi hyvä ihan suoraan sanotusti panna alkukirjaimet tolkullisesti, heti ja kotoisasti, ei joidenkin  muiden kielten käytäntöjä matkien.