Suomeksikin voi väitellä taiten

Olen innoittuneessa tilassa, mikä johtuu väitöstilaisuudesta, josta juuri tulin. Jaana Houessou väitteli tänään taiteen tohtoriksi Taikissa aiheenaan "Teoksen synty. Kuvataiteellista prosessia sanallistamassa".

Houessou osoitti, että yhä voi ja kannattaa myös tutkijoiden viestiä asiansa suomeksi(kin). Hän käyttää väitöskirjassaan suomea mukaansatempaavasti ja persoonallisesti, silti asiassa pysyen. Aihe antaa vastuksen: Miten sanallistaa sellaista, mikä ei hevin antaudu sanallistettavaksi? Miten pukea sanoiksi sitä, mistä on vain kokemus ja mihin liittyvät valinnat tehdään paljolti intuitiivisesti? Miten tehdä tekstiä sellaisesta, mikä on luonteeltaan kehollista ja aukkoista, koska se liittyy tekijän omaan elämismaailmaan?

Houessoun työ liikkuu kehollisen tietämisen ja kokemuksellisen tiedon sanallistamisen tarpeen maastossa. Tutkijalla oli käytännönläheinen menetelmä: rinnalla kulkeminen. Hän tutki omaa taiteellista prosessiaan tekemisen ja analyysin kautta sekä viiden muun taiteilijan prosesseja haastattelemalla heitä työn lomassa. Hän avasi visuaalista prosessia sanallisesti myös Läpivalaisu-näyttelyn ja sen tulkintojen kautta.

Vastaväittäjä Tere Vadén kysyi, miksi taiteellista prosessia pitäisi sanallistaa ja keitä varten. Houessoun mukaan kohteena ovat taiteilijat itse, kuvataideopettajat sekä yleisö. Taiteilijoille on tarpeen ymmärrys omasta tekemisestä; opettajien pitää pohtia, mitä oppilaan maailmassa kuvista tehdessä tapahtuu; yleisö voi siten laajemmin ymmärtää nykytaiteen luonnetta.

Taideteos on luonteeltaan yhä uudelleen kokemuksellisesti uusiutuva. Taiteellista prosessiaan sanallistava taiteilija purkaa esiin jo tiedettyä mutta saa ilmi myös uutta tietoa.

Houessoun väitösteksti sisältää teoreettisia jaksoja mutta myös kuvailevia ja prosesseja avaavia tekstinosia. Vastaväittäjä luki työn ansioksi muun muassa sen, että sen kieliasu on yhtenäinen ja teksti pysyy koossa. Ilmaisu on joustavaa, ei-nipottavaa eikä saivartelevaa. Tekijä käyttää suomea ennakkoluulottomasti. Mieleenjääviä ilmaisuja ovat esimerkiksi "maailman kuhina", "teoksesta sivuun katsominen" ja "työn imu".

Suomeksikin voi siis väitellä taiten. Taitaminen on filosofi Juha Varton mukaan osaamista, johon kuuluu ymmärrys. Houessoun taitava teksti on julkaistu Aalto-yliopiston taideteollisen korkeakoulun julkaisusarjassa, mutta se myytiin heti loppuun. Sähköinen julkaisu on luvassa ensi viikolla. Sitä odotellessa muistelen päivän väitöstilaisuuden virvoittavaa antia.

Martta on hirveä - ja oivaltava

Martta on hirveä

laittanut tarjolle uudelle listalleen.

Jotenkin tuohon tapaan mainostavat martat ulkomediassa. Kekseliästä mainoskieltä! Tulin heti aamusta hyvälle tuulelle nohevan mainoslauseen ansiosta.

Sen sijaan muotitaudiksi tullut tapa jakaa sanoja ja kirjaimia mielivaltaisesti riviltä toiselle saa pään särkemään. Tauti on tarttunut myös Taideteollisen korkeakoulun Arttu-lehteen, joka on muuten ansiokas julkaisu. Turhanaikaista kikkailua.

Aleksis innoittaa yhä

Lukuelämyksellistä Aleksis Kiven päivää! Aleksis suo ratkiriemukkaita ja innoittavia lukukokemuksia vuodesta, vuosikymmenestä ja vuosisadasta toiseen. Kivi on Suomen kirjallisuuden ikiklassikko, jonka toivoisi kaikenikäisten suomensuojelijoiden löytävän kieltään ja elämäänsä ilahduttamaan.

Muinoin koulunpenkillä tosin ei erityistä Kivi-intoa ollut. Veljesten kehitystarina oli vain pakkopullaa,  joka oli opetussuunnitelmaan leivottu ja keskikoulun opetuksessa tylsästi käsitelty. Kansakoulussa - tuossa entisaikain koulumuodossa - pääsin toisluokkalaisena lukemaan Kiven tekstiä koko koulun juhlasalin täyttäneelle yleisölle, tietysti 10.10. Muistan yhä, miten jalkani tärisivät puhujanpöntön takana ja ääneni värisi. Sanat tulivat hiukan takellellen. Mutta mielissäni olin. Pitkäpiimäisemmät Kivi-hetket koittivat teini-iässä, mutta aikuisena löysin Kiven uudelleen.

Seitsemän veljestä sopii mainiosti vaikkapa ääneen luettavaksi iltatarinaksi. Tapanani on lukea miehelleni "iltasatu" eli pätkä jostakin kirjasta ja jatkaa tarinankuljetusta seuraavana iltana. Sopiviksi ovat osoittautuneet mm. mainittu veljesromaani, Voltairen Candide, Kari Hotakaisen, Mark Twain ja Heli Laaksosen tekstit sekä antiikin tarinat ja myytit. Aikuisille myös Grimmin sadut, jos kantti kestää.

Mikä piru sitä pitelee?

Puolisoni kertoi serkustaan, joka oli lapsena huvittanut aikuisia - noita viattomien kiusaajia - kommentoimalla jotakin juttua hokien: "Niin niin, mutta mikä piru sitä pitelee?". Jokin, mikä lie, ei ottanut alkaakseen, tai joku, kuka lie, ei saanut asiaansa vauhtiin. Samaa olen viime päivät itse hokenut mielessäni, kun olen kuunnellut opiskelijoiden tuskailuja lopputyön aloituspaineissa.

Tilanne on tämä: kuluvan lukuvuoden aikana pitäisi saada lopputyö kuosiin. Nyt eletään lokakuun alkua, ja koulua on noin kuukausi takana. Tämän kuukauden aikana on keskusteltu aloittamisesta ja ideoitu keinoja saada homma käyntiin. Hyviä aikomuksia on kosolti, mutta kovin on elämä kiireistä ja aika kortilla. Selityksiä, tekosyitä, huonoa omaatuntoa. Päässä kaikuu tuttu lause: tie helvettiin on kivetty hyvillä aikomuksilla. En aloita vielä tänään, aloitan (ehkä) huomenna tai ensi viikolla tai ensi kuussa tai...

Kokoonnumme kerran viikossa tilaan, jossa tilaa on niukasti, aikaa niukasti ja väkeä runsaasti. Alkukyselyn perusteella useilla on jo lopputyön aihe tai ainakin idea sellaiseksi. Motivaatiotakin periaatteessa on. Alkuun on vain niin työlästä päästä.

Olemme tutustuneet kirjoittamisen vauhdittamisen keinoihin, kuten vapaaseen kirjoittamiseen, miellekarttoihin, silmukointiin, listauksiin, tomaattitekniikkaan. Kimmo Svinhufvudin Gradutakuun ja bloggausten innoittamana olemme miettineet, olisiko apua siitä, että asettaa itselleen kaksi päivämäärää, viikon päähän toisistaan. Ensimmäisenä päivänä suunnittelee kirjoittamisen aloittamista, viikon päästä siitä alkaa sitten kirjoittaa - ensin nopeasti, rennosti ja kritiikittä. 

Olemme tutustuneet prosessikirjoittamiseen, käyneet läpi lopputyön tekemisen alkuvaiheet tekstejä (ideapaperit, kirjallisuuskatsaukset, työsuunnitelman, alustavat tekstinosat ja -pätkät, työpäiväkirjan, muistiinpanot). On kirjattu muistiin kirjoittamista tukevia oppaita ja nettisivustoja sekä blogeja.

Onko ehkä tehty liikaa ja saatu infoähky?

Tuskin kuitenkaan. Tilanne vain taitaa olla samantapainen kuin isojen valikoimien edessä tilanteessa, jossa pitäisi tehdä tietoinen päätös siitä, mitä tekee, miksi ja miten. Hämmennys, kärsimättömyys ja mukavuudenhalu johtavat nopeasti tilanteeseen, jossa menee sormi suuhun ja pääsee parku: "Haluan aloittaa jostakin ja jollakin tavalla, mutta en tiedä, minkä tavan valitsisin!" Ihan niin kuin sillä pienokaisella, joka alkoi marketin virvoitusjuoma- ja mehuhyllyjen runsaudenpulassa itkeä, koska halusi yhden mehun, mutta ei osannut päättää minkä. Kirjoittamisen aloittamiseen on niin paljon vinkkejä, että voi ahdistua, jos ei pysty päättämään, mitä niistä soveltaisi.

Olen sitä mieltä, että on vain hyvä, että apukeinoja ja työn helpottajia on vaikka sitten runsaudenpulaksi asti. Väitän, että jokainen lopputyötään aloitteleva kyllä löytää vuorokaudestaan sen varttitunnin, jonka aikana voi edistää projektiaan. Kun on päässyt vauhtiin, löytää sitten pidempiä rupeamia ja intensiivisempää työaikaa. Kyse on tahdon asiasta. Ihmisellä on - yleensä - aikaa siihen, minkä mieltää tärkeäksi. Tekosyihin on helppo ripustautua. Ajankäytön suunnittelu pää- ja välitavoitteineen on ehdoton juttu lopputyötään aloittavalle.

Ensi viikolla taidan panna ryhmäläiset kirjoittamaan tuokion verran siitä, missä ovat nyt menossa lopputyönsä kanssa. Mitkä asiat ovat alkusyksyn aikana edistäneet ja mitkä hidastaneet työn aloittamista?

Ehdotuksia eteenpäin pääsemiseksi:

• Jos et ole keksinyt vielä aihetta, on jo aika ideoida sellainen.
• Jos aihe on, mutta se on laaja tai epämääräinen, on edessä aiheen rajaus.
• Jos olet jo rajannut aiheesi, ryhdy aktiiviseen tiedonhakuun (muutama keskeinen lähde ja valinnan perusteet). Jos olet jo tutustunut lupaaviin lähteisiin, ala penkoa esiin keskeisten käsitteiden merkityksiä ja ryhdy rakentelemaan viitekehystä.
• Jos tavoitteet ja kysymyksenasettelu ovat oraalla, ota tuntumaa työsi toteutustapaan tai menetelmään sekä aineistoon.

Aihioista voisi alkaa kirjoittaa raakiletekstejä, joita sitten vähitellen versioi prosessin edetessä.

Miksi on niin vaikea suostua siihen, että alkuvaiheet tekstit ovat yleensä räpellyksiä ja joskus jopa surkeita? Miksi on niin tukalaa alistua siihen, ettei heti tule hienoa, fiksua ja valmista? Aivan liikaa energiaa tärvääntyy siihen, ettei saa asennettaan sellaiseksi, että se tukisi kirjoittamista ja auttaisi tolkulliseen työskentelytapaan.

On masentavaa kuulla viikosta toiseen, että "emmä oo vielä kirjottanu mitään, se on kaikki täällä mulla päässä". Kirjoittaminen on itsensä ja asiansa näkyväksi tekemistä. Onhan se tietysti sikäli joskus pelottavaakin. Luonnostaan on vaikea kirjoittaa hyvin. Pitää tehdä työtä. Näin totesi Nietzsche ja osui oikeaan.

Opeta siinä nyt sitten oikeinkirjoitusta

Tänään on vuorossa teema, jota olen aiemminkin käsitellyt: alkukirjaimen valinta. Iso vai pieni?

Kielenhuollon oppaat ja sivustot antavat tukuttain ohjeita alkukirjaimen valintaan. Ne höystävät sanomaansa lukuisin havainnollisin esimerkein. Mutta, totuushan on tarua ihmeellisempää (ja kenties mielenkiintoisempaa). Opit eivät tartu tai niitä rikotaan tahallaan ja mielihyvin. Rikkoahan saa, jos ohjeet taitaa ja vieläpä tietää, mitä tekee eli tietoisesti pahoinpitelee kirjoitettua tekstiä. Ruodusta on kieltämättä kiva joskus poiketa, myönnän, ja poikkean itsekin.

Nurisen silti mainosmaakareiden valintoja. Nyt kunnostautuu Atria mainoksissaan tekemällä kyseenalaisia alkukirjainvalintoja. Ei-niin-kotoiseen henkeen sen mainoksissa vilistävät Isot Alkukirjaimet. Tiedä sitten, miksi esimerkiksi Kevyt Suikale ansaitsisi moisen arvonnousun.

Alkaa olla ajankohtaista suunnitella viikonlopun ruokahankintoja. En valitse edellä mainitun yrityksen uutuustuotteita, joita ovat Härän Paahtopaisti Lastu ja Pehmeän Pippurinen Kastike, Broilerin Filee Suikale sekä Viljaporsaan Kevyt Suikale ja Mieto Herkkusienikastike.

Olin tohkeissani kirjoittaa Viljaproosan suikaleista, ja ne taitaisivat maistuakin paremmilta kuin valmiseineet. Filee oli sentään filee eikä file. Yksi piste. Aion silti puolisoni kanssa tehdä kotiruokaa eli valmistaa sorsa-aterian (hän saa tehdä kastikkeen, eikä siinä ole keinotekoisia lisäaineita).

Mainoksessa todetaan lopuksi: "Vatsaan on hyvä laittaa myös kastike, heti siihen lihan viereen." Tulipa hellyttäviä mietteitä mieleen. Siinä ne köllöttelevät sulassa sovussa, toisiaan täydentäen. Lauseisiin ja virkkeisiin olisi hyvä ihan suoraan sanotusti panna alkukirjaimet tolkullisesti, heti ja kotoisasti, ei joidenkin  muiden kielten käytäntöjä matkien.

Yhdys sana opit karku teillä ja vähän muutakin tänään nähtyä

Lieneekö kolmena peräkkäisenä lauantaina kokemani kielenhuoltomaratonit jääneet päälle kuin viallinen älppäri (LP:t retrosti muodikkaita, toim. huom.). Kustannuspaikasta toiseen siirtyessä on aikaa havainnoida ulkomainontaa. Yhteishaku on taas ajankohtainen, ja Valiolla on Oivariini-kampanja. Julkinen liikenne antaa kosolti katseelle kohteita, kun pysäkeillä, asemilla ja liukuportaiden lähistöllä on mainoksia.

Myyrmäessä kulkijaa tervehtii kehotus tutustua Kellogg's
-välipalapatukoihin. Yhdysmerkki olisi kyllä mahtunut edellisen rivin loppuun mainoksessakin, mutta se ratkaisu ei kai sitten miellyttänyt AD:n silmää eikä ehkä mainostajaakaan.

Oivariini-mainoksissa hehkutettiin tähän tapaan: syyskampanja rasioissa voittona keittiöremontti. En vanno, että ensimmäinen sana oli syys, mutta jokin aloitussana ilmauksessa kuitenkin oli. Rasiat roikkuivat irrallaan. Kampanjan nettisivuilla kukkivat monet yhdyssanakukkaset. Sama ilmaus näkyy eri tavoin kirjoitettuna:

Valio Oivariini ® -levite / Valio Oivariini ® levite

Koti ja Keittiö -lehden / Koti & Keittiö -lehden / Koti ja Keittiö lehden

Kaino toive edellä esitettyä tyyliä soveltaville: koettakaa päättää - ja mielellään valitkaa se norminmukainen muoto ainakin organisaation teksteihin.

Pitkänsitkeitäkin muodostelmia voi poimia:

Valio Oivariini ® 250 g, 400 g ja 600 g pakkaukset (siis hus hiiteen yhdysmerkit, turhakkeet)

Helmi, helsinkiläinen liiketalousopisto julistaa yhteishakumainoksessaan "Get prepared!" Ei hullumpi ehdotus. Sen ja monen muun opinahjon markkinointiviestintää seuratessaan tuntee tällainen keski-ikäinen ihminen eräänlaista myötähäpeää. Mainokset tuntuvat kovin kosiskelevilta, mielisteleviltä muka-nuorekkailta. Innostaako tällainen sanailu nuoria todella?

"urahelmi-huippu-urheilijaksi liiketalouteen

niinku urahelmeksi ylppäripohjalta"

Ja lopussa seisoo, ei kiitos vaan IHQ!

Jostain syystä ei tunnu tuoreelta, ei IHQu-uudelta. Missä ovat iskevät ideat ja mukaansa nappaavat sanailut? Laureakin on kaivanut kesäsäilöstä viimekeväisen iskulauseensa "Suuntana Laurea, päämääränä elämä". Mutta eikös ole niin, että elämä on? Viime keväänä Metropolia onnistui mielestäni kivasti. Mainokset olivat ajassa mutta luontevasti muunnellessaan julkkishakuisuusteemaa nokkelin sanankääntein.

Tätä kirjoittaessani tuskailin hetken erikoismerkkien viidakossa. Mistä ihmeestä löydän ®-merkin? Muistin Korpelan mainion näppissivun, joten suosittelen muillekin, jotka haluavat kirjoittaa erikoismerkit suomalaisella PC-näppäimistöllä mutta eivät muista näppäinyhdistelmiä ulkoa.

Tekstityöläinen seikkailee offline-maastoissa

Tekstityöläinen on viime viikot seikkaillut offline-maastoissa, siis harjoittanut opetustyötään fyysisissä luokkatiloissa. Jottei nyt menisi ihan narraamiseksi, niin myönnettäköön, että kohtuullinen tovi on vierähtänyt myös koneen ääressä, lähinnä aineistoja luodessa ja kielentarkastuksia tehdessä.

Parahdin tänään Facebookissa, tuossa jokaisen keski-ikäisen hauskassa leikittelyfoorumissa, että olen ollut pitkään offiline-tilassa. Parin minuutin kuluttua lapsellisesta statuksen päivityksestäni eräs kollega kommentoi: "Ei ole niin vakavaa, jos online-tila on kateissa. Kunhan et kadota offline-tilaa. ;)"

Olen hajauttanut opettajuuttani tällä haavaa kahteen isoon organisaatioon: Metropoliaan ja Aaltoon. Molemmissa askaroin kahdessa yksikössä, joten saan olla tekemisissä niin liiketalouden kuin viestinnän opiskelijoiden sekä Aallossa taiteen ja taideteollisten koulutusohjelmien sekä tekniikan opiskelijoiden kanssa. Ei ole tyhjää hetkeä, mistä olen kiitollinen. Kotiorganisaatiostani olen virkavapaalla, en työn tylsyyden takia vaan käytännön syistä.

Kolme viime lauantaita ovat sujuneet rattoisasti kielenhuollon kurssin ohjaksissa. Suhtaudun sinänsä kriittisesti pikakursseihin, mutta ehkä ne joitakin uinuvia taitoja elvyttävät. Tosiasia on, että pelkästään tunneilla läsnäolemalla ja mukavia rupattelemalla ei taitoja harjaannuteta eikä kartuteta. Homma vaatii raakaa työtä.

Kurssin loppukokeessa menestyy vain perehtymällä oppimisaineistoihin, so. lukemalla esimerkit selityksineen muuta kuin hauki on kala -menetelmää soveltaen. Niin ja tietysti myös harjoittelemalla ja taas harjoittelemalla. Jottei elämä normiviidakossa kävisi turhan ankeaksi, oli syytä muistuttaa suhteellisuudentajusta, tilannetajusta sekä siitä, että monesti riittää vallan hyvin se, että muistaa ne tärkeimmät ohjeet ja normit (kuten pää- ja sivulauseen välinen pilkku).

Istuin viime keskiviikkona sosiaalisen median seminaarissa, jossa oli kiinnostavia esityksiä ja osaavia asiantuntijoita. Hieman vain häiritsi puhujien fingelska, jota toki ymmärsimme ainakin sinnepäin. Ymmärrän, että tutkijayhteisöissä luetaan ja puhutaan yhä enemmän englanniksi. Ymmärrän senkin, että asiantuntijoilla on monta rautaa tulessa ja kiire siinä missä maija- ja mattimeikäläisilläkin (vaikka kiire onkin excuse, anteeksi tekosyy). Senkin ymmärrän, että kaikille asioille ei ole helppo löytää osuvaa omakielistä vastinetta.

Mutta edes puheesta ei ole kovin kiva alituiseen napata melkein mutta ei ihan omaan kieleen mukautettuja käsitteitä tai muita ilmauksia. "Kun työntekijä aamulla avaa browserin..."; "Some on ambientia julkisuutta..."; "Tärkeää somessa on presenssi...[onkohan se koko touhun esenssi vai ehkä esanssi?]"

Ja sitten tunnustusosastolta: Olen kärsinyt kovista vieroitusoireista tämän offline-kauteni aikana. On kuin osa itsestä olisi vajonnut koomaan, kun en ole päässyt postaamaan. Mikä harha! Tekstityöläisenä olen pörrännyt kuin kesäkauden jälkihumalaa poteva killiäinen. Pistovoimaa olisi mutta kohteita ylenpalttisesti ja osumatarkkuus sattumanvarainen. Pitäisiköhän vähitellen siirtyä mobiilikauteen, niin kulkisivat työkalut kätevästi mukana? Tai edes kannettavan emoksi.

Lukeminen kehittää kirjoitustaitoa, joten suosittelen kaikille syysiltojen iloksi syksyn kirjasadonn antia. Omalla lähiajan lukulistalla ovat Susanna Alakosken Hyvää vangkilaa toivoo Jenna, Riikka Pulkkisen Totta sekä Antti Nylenin Halun ja epäluulon esseet. Pulkkisen romaani olikin jo Akateemisesta myyty looppun.

Larille (Kotilainen) kiitokset blogini maininnasta Virke-lehden artikkelissa. Ilman tuota mieltä piristävää kannustetta olisin tämänkin varttitunnin nysvännyt joidenkin paperien kanssa ja unohtunut tyystin sinne offline-maailmaan.