maanantai 24. tammikuuta 2011

Lasten suusta suorat sanat

Lasten estoton tapa möläyttää suorat sanat tuottaa usein päivän piristävimmät hetket. Istuin perjantaina ruuhkabussissa unen partaalla. Päivä ei ollut parasta lajia. Pienet asiat tökkivät, ja mieli oli apeahko.

Bussin keskiosasta kuului äidin ja leikki-ikäisen pojan lievästi kärttyisää nahistelua. Matkaa oli jäljellä pari pysäkinväliä. Äiti koetti rauhoittaa levotonta muksua lupaamalla, että poju saa painaa pysähtymisnappia. Samalla hän muistutti, että pitää olla kiltisti paikallaan. "Mitä sä oikeen haluut?" poika kysyi. Seurasi kitinää ja kiehnäystä.

"Tää on ihan typerä ja tyhmä päivä", poika totesi juuri ennen poistumispysäkkiä. "Me oltais ihan hyvin voitu nukkuu tähän asti", hän jatkoi.

Olin samaa mieltä, ja äidillekin olisi kuulemma sopinut. Kello oli 16.20. Apeuteni vaihtui hilpeydeksi, ja raskaahkon päivän paino keveni.

keskiviikko 19. tammikuuta 2011

Se kaikki (teksti) on mun omassa päässä

Kotva sitten kuuntelin kollegan vuodatusta kirjoittamisen kiroista. Hirtehinen puheenvuoro hersytti molemmilta makeat naurut. Miten tuttua olikaan kuulla kaikki tämä:
  • Mä sitten inhoan esseiden kirjoittamista. 
  • Mut kyllä mä tiedän, miten ne pitää kirjoittaa. 
  • Se kaikki on täällä mun päässä.
  • Mä aina lykkään kirjoittamista viime tippaan.
  • Parhaat tekstit mä teen paineen alla.

Luonnostaan on vaikea kirjoittaa hyvin, pitää tehdä työtä, lausahti Nietzsche aikanaan. MOT. Oma suosikkiesteeni on lykkääminen. Tottahan tiedän, miten tekstit pitää kirjoittaa, ja toki haudon tekstejäni omassa päässä ylikypsyyteen asti.

Listaa voi jatkaa itse kukin omilla selityksillään. Perjantaina tuli tuttua täydennystä tulevilta taidekasvattajilta. Mm. nämä: aloittaminen on kamalaa; paperille tai ruudulle pantu näyttää tyhmältä; ei kiinnosta; on pakko; ei ole tietoa; ei ole rutiinia; kilpailevia toimintoja on tarjolla yllin kyllin.

Monella tuntuu asuvan päässä sensori, joka nalkuttaa ja vähättelee. Sille kannattaisi haistattaa alkuvaiheessa pitkät ja häätää se häiritsemästä. Voi ihan hyvin kirjoittaa "surkean ensimmäisen version", kuten Kimmo Svinhufvud neuvoo. Tyypin (sensorin, ei Kimmon) voi kutsua paikalle, kun viimeistelee tekstiään. No, miksei voi Kimmonkin kutsua - joko kirjansa Kokonaisvaltainen kirjoittaminen hahmossa tai blogissaan. Niistä saa hyvät opit.

Arjen kirjoitusvinkit voi napata vaikkapa Anja Alasillan kirjoituskoulusta. Ja aina rattoisa sekä hyödyllinen on Katleena Kortesuon blogi.

Ennen kuin tekee tekstinsä näkyväksi, siis kirjoittaa, ei sitä ole olemassa. Kirjoittamalla teemme itseämme ja tekemistämme näkyväksi. Kirjoittaminen ei ole haahuilua tai ajatusten loputonta pyörittämistä aivoissaan. Se on toimintaa: työtä ja onneksi toisinaan myös huvia.

sunnuntai 9. tammikuuta 2011

Finengelskalla vakuuttavammin?

Oi aikoja, oi tapoja. Taitaa olla niin, ettei finengelskasta pääse asiantuntijatyössä eroon. Milloin pähkäillään Best Practises -visioita, milloin benchmarkataan tai koutsataan. Slaidien avulla prospektoidaan, miten saavutetaan tila, jossa oma työyhteisö on Best  tai ainakin Great Place to Work. Tuohon kaikkeen tarvitaan tietysti vahva tahtotila ja tukku visioita messevän mission rinnalle.

Sitten kun on aikansa jaariteltu, fläppäilty ja innovoitu, koittaa hetki, jolloin innovaatiot jalkautetaan ketterästi eri foorumeilla. Swell, amazing. vähintäänkin ihan kiva.

Jäärää väsyttää. Meillä on hieno kieli, joka varmasti taipuisi myös näiden hienojen asioiden tulkiksi, jos viitsittäisiin taivuttaa. Finengelskan sekasotku kielii henkisestä laiskuudesta ja ikävästä välinpitämättömyydestä. Tulos on epäesteettistä ja -tarkkaa kielimössöä, joka ei kelpaa esikuvaksi tuleville työelämän viestijöille.

tiistai 14. joulukuuta 2010

Verbiviboja ja rektiorokkia

Lukukauden lopulla uuvahtanut tekstityöläinen toivoo pukilta säkillisen vereviä ideoita, joilla virkistää kielenhuoltokurssia. Kyse on pakollisesta kurssista, jonne joutuvat tai pääsevät - näkökulman ja asenteen mukaan - ne, jotka eivät läpäise tasotestiä.

Kurssin loppukoe viritti joukon kysymyksiä, joita en olisi toivonut kuulevani. Jos tekstinhuoltoharjoituksen pointti ei selviä, vika on olettaakseni opettajassa ja hänen kyvyssään motivoida, innostaa ja selventää. Tai sitten ehkä aivan hitusen voisi olla kiinni siitäkin, ettei loppukokeeseen jakseta lukea vaan eletään toivossa, että tunnilla läsnäolo tartuttaa opit päähän. Okei, myönnän, että suhtauduin asiaa alun perinkin hieman skeptisesti: ei kannettu vesi kaivossa pysy. Mikä on predikaatti, kysyi eräs. Hyvä, että kysyi, niin saatiin selvyys siihenkin.

Tunteja on niin vähän, että emme voi aloittaa alkeista. Pohjalla pitäisi olla yleissivistävän koulutuksen aikana saatu kirjoitetun yleiskielen taito. Pitäisi, mutta ei välttämättä ole.

Pitää kai alkaa houkutella esiin verbiviboja ja rektiorokkia. Draamapedagogiikka voisi antautua avuksi. Siten voitaisiin säästyä kongruenssikouristuksilta. Joululevon jälkeen saatan pursuta uusia, hehkeitä ideoita - pukin tuomia tai ihan itse keksittyjä.

lauantai 11. joulukuuta 2010

Byrokraattinen nakki napsahti

Teksti- ja opetustyöläinen vietti eilen syyslukukauden viimeisen opetuspäivän rattoisassa seurassa. Aamu alkoi peruskurssilla tutkimusviestinnän syövereissä, iltapäivä sujahti tieteellisen kirjoittamisen tekstipajassa. Tunnelma oli iltapäivän mittaan jo aika hervoton ja väki väsähtänyttä, vaikka töitä tehtiinkin. Tekstipajassa napsahti byrokraattinen nakki.

Eräs opiskelijatar kertoi tilanteesta, jossa joku oli tohkeissaan todennut tähän tapaan: - - , sitten napsahti järjettömän kokoinen byrokraattinen nakki puun takaa.

Yksi ryhmän miesopiskelijoista ryhtyi saman tien piirustamaan mielikuvaansa puun takaa napsahtaneesta byrokraattisesta nakista. Hillitön naurukohtauksemme jatkui minuutteja.

Kielikuvat ovat hurmaavia - ja vaarallisia. Ylioppilastutkintolautakunnan sensorit eivät taitaisi katsoa suopein silmin byrokraattista nakkia. Mutta me saimme perjantain nauruterapian.

perjantai 19. marraskuuta 2010

Suomeksikin voi väitellä taiten

Olen innoittuneessa tilassa, mikä johtuu väitöstilaisuudesta, josta juuri tulin. Jaana Houessou väitteli tänään taiteen tohtoriksi Taikissa aiheenaan "Teoksen synty. Kuvataiteellista prosessia sanallistamassa".

Houessou osoitti, että yhä voi ja kannattaa myös tutkijoiden viestiä asiansa suomeksi(kin). Hän käyttää väitöskirjassaan suomea mukaansatempaavasti ja persoonallisesti, silti asiassa pysyen. Aihe antaa vastuksen: Miten sanallistaa sellaista, mikä ei hevin antaudu sanallistettavaksi? Miten pukea sanoiksi sitä, mistä on vain kokemus ja mihin liittyvät valinnat tehdään paljolti intuitiivisesti? Miten tehdä tekstiä sellaisesta, mikä on luonteeltaan kehollista ja aukkoista, koska se liittyy tekijän omaan elämismaailmaan?

Houessoun työ liikkuu kehollisen tietämisen ja kokemuksellisen tiedon sanallistamisen tarpeen maastossa. Tutkijalla oli käytännönläheinen menetelmä: rinnalla kulkeminen. Hän tutki omaa taiteellista prosessiaan tekemisen ja analyysin kautta sekä viiden muun taiteilijan prosesseja haastattelemalla heitä työn lomassa. Hän avasi visuaalista prosessia sanallisesti myös Läpivalaisu-näyttelyn ja sen tulkintojen kautta.

Vastaväittäjä Tere Vadén kysyi, miksi taiteellista prosessia pitäisi sanallistaa ja keitä varten. Houessoun mukaan kohteena ovat taiteilijat itse, kuvataideopettajat sekä yleisö. Taiteilijoille on tarpeen ymmärrys omasta tekemisestä; opettajien pitää pohtia, mitä oppilaan maailmassa kuvista tehdessä tapahtuu; yleisö voi siten laajemmin ymmärtää nykytaiteen luonnetta.

Taideteos on luonteeltaan yhä uudelleen kokemuksellisesti uusiutuva. Taiteellista prosessiaan sanallistava taiteilija purkaa esiin jo tiedettyä mutta saa ilmi myös uutta tietoa.

Houessoun väitösteksti sisältää teoreettisia jaksoja mutta myös kuvailevia ja prosesseja avaavia tekstinosia. Vastaväittäjä luki työn ansioksi muun muassa sen, että sen kieliasu on yhtenäinen ja teksti pysyy koossa. Ilmaisu on joustavaa, ei-nipottavaa eikä saivartelevaa. Tekijä käyttää suomea ennakkoluulottomasti. Mieleenjääviä ilmaisuja ovat esimerkiksi "maailman kuhina", "teoksesta sivuun katsominen" ja "työn imu".

Suomeksikin voi siis väitellä taiten. Taitaminen on filosofi Juha Varton mukaan osaamista, johon kuuluu ymmärrys. Houessoun taitava teksti on julkaistu Aalto-yliopiston taideteollisen korkeakoulun julkaisusarjassa, mutta se myytiin heti loppuun. Sähköinen julkaisu on luvassa ensi viikolla. Sitä odotellessa muistelen päivän väitöstilaisuuden virvoittavaa antia.

maanantai 1. marraskuuta 2010

Martta on hirveä - ja oivaltava

Martta on hirveä
laittanut tarjolle uudelle listalleen.

Jotenkin tuohon tapaan mainostavat martat ulkomediassa. Kekseliästä mainoskieltä! Tulin heti aamusta hyvälle tuulelle nohevan mainoslauseen ansiosta.

Sen sijaan muotitaudiksi tullut tapa jakaa sanoja ja kirjaimia mielivaltaisesti riviltä toiselle saa pään särkemään. Tauti on tarttunut myös Taideteollisen korkeakoulun Arttu-lehteen, joka on muuten ansiokas julkaisu. Turhanaikaista kikkailua.