Häröpalloja joulupuussa, uutta Aaltoa vuodenvaihteessa

Viime torstain opinnäytetyöseminaarissa ohjattavani luonnehti opinnäytetyöprosessiaan ja opinnäytettään häröpalloksi. Mieleen tuli heti jokin eloisa, kaiken aikaa liikkeessä oleva ja kesytön. Aika mukavasti hän oli kuitenkin saanut hiukan rosoisen ja särmikkään työnsä kokoon.

Mennyt syyskausi on ollut omanlaisensa häröpallo. Yksi työnantajistani syntyy uudelleen: Taideteollisesta korkeakoulusta tulee 1.1.2010 alkaen osa uutta Aalto-yliopisto. Toivon hartaasti, että uudessa Aallossa vaalittaisiin suomen kieltä ja sen opetusta. Tarjontaa tulisi olla ei vain suomi toisena kielenä -opiskelijoille vaan myös niille, joiden äidinkieli on suomi. Tarvitaan kirjallisen ja suullisen viestinnän opetusta, tekstinohjausta ja valmennusta lopputyötekstin kirjoittamiseen suomeksi. Vaikka korkeakoulun virallisia kieliä ovat suomen lisäksi ruotsi ja englanti, toivon että moni yhä kirjoittaa opinnäytteensä suomeksi niin kandi-, maisteri- kuin tohtoritasolla.

Nyt on aika hiljentyä ja rauhoittua. Ripustan häröpallot joulupuuhun. Viime postauksen kolmen joululaulun seuraan toivotan toisen kolmikon: Arkihuolesi kaikki heitä, Konsta Jylhän joululaulun sekä Nissepolkan. Toivotan jouluiloa ja joulurauhaa!

Kun joulu on kera laulujen ja Tuohtumuksen

Joulumieltäni virittävät tätä kirjoittaessani vanhat joululaulut, joista kirkkaimmin kaikuvat Kun joulu on, Varpunen jouluaamuna ja On hanget, korkeat nietokset. Niissä viehättävät tarinat maailmasta, jota enää ei ole. Sen tapaa Martta Wendelinin postikorteista, vanhoista joulukertomuksista ja jo edesmenneiden rakkaiden kertomista muistoista. Olen itse ollut kaupunkilaislapsi enkä ole ikinä viettänyt maalaisjouluja. Siitä huolimatta nuo laulut herkistävät sanojensa ja säveliensä ansiosta.

Sain tänään mieltäni ilahduttaneen joululahjan. Hesarissa oli Jukka Petäjän juttu ikisuosikistani Philip Rothista, jonka kirjoja odotan aina malttamattomana. Kunpa hän saisi vielä kirjoittaa. En saa hänen amerikkalaisuuden ja miehen luotailuistaan kyllikseni. Mikä tarinan imu ja mukaansatempaava tekstintaju! Roth antoi nyt ensimmäisen haastattelunsa suomalaiseen lehteen - siis historiallinen puheenvuoro. Juttu kruunasi sunnuntaiaamuni. Verkko-Hesarissa on Rothista lyhyemmin.

Uumoilen, että löydän Rothin tuoreimman suomennetun romaanin Tuohtumus pukinkontista. Tai kokin puntista, puolisoni kun on koulutukseltaan kokki ja ilahduttaa minua paitsi suussasulavin herkuin myös intohimoja herättävin kirjalahjoin. Milloin Roth saa Nobelin kirjallisuuspalkinnon? Ei koskaan, jos hänen omaa näkemystään on uskominen. Hän ei ole sanojensa mukaan riittävän vasemmistolainen.

Niinpä, kirjallisilla ansioilla ei aina ole niin väliä palkintoja jaettaessa.

Savon Sanomat julkaisi 2.12. Hannu Waaralan arvion Tuohtumuksesta. Jukka Petäjä pitää Hesarin jutussaan Tuohtumusta yhtenä Rothin parhaimmista teoksista. Tuskin maltan odottaa kohtaamistani sen kanssa.

Tyylilajittelua ja suomensuojelua

Kirjoitusviestinnän opintojaksojen alussa keskustelemme tilannetajusta ja tekstilajituntemuksesta. Molemmat ovat kirjoittajalle tärkeitä. Kirjoittaja saavuttaa tavoitteensa varmemmin, jos ne ovat hänen hallussaan. Yleensä kirjoittaja toivoo tekstilleen myös lukijoita. Siispä hänen on syytä pitää lukijat mielessään tekstin suunnittelusta lähtien ja osoittaa pyrkimyksensä sopivin tekstuaalisin valinnoin.

Tekstit toimivat tilanteissa, joihin ne on tarkoitettu. Joskus ne toimivat hyvin, joskus heikommin. Joihinkin kirjoitettuihin teksteihin sopii rento, epämuodollinen ilmaisutapa ja puhekieliset ilmaukset (esimerkiksi ilmaisjakelulehtien kolumnit tai monet blogikirjoitukset ja sosiaalisen median tekstit). Joissakin taas tarvitaan kirjakielistä ilmaisutapaa ja tarkkaa norminmukaisuutta (esimerkiksi juridiset tekstit, monet liike-elämän tekstit sekä akateemiset opinnäytteet). Hyvä kirjoittaja osaa muunnella ilmaisutapaansa viestintätilanteen vaatimusten mukaisesti.

En laske itseäni norminiuhottajien joukkoon, vaikka välillä blogikirjoituksissani suominkin "normirikkomuksia" ja kiinnitän huomiota mm. oikeinkirjoitusseikkoihin. Tuskinpa olen itsekään kirjakielen saralla putipuhdas pulmunen. Esimerkiksi blogipostauksissani käytän muutakin kuin kirjakielistä ilmaísutapaa. Ilomielin ja vapautuneesti :)

Tyylimokia sattuu noviiseille mutta myös konkareille. Konkareiden mokat ovat useimmiten aivan tahallisia ja harkittuja rikoksia. Toisinaan rikka löytyy toisten kirjoittajien tekstijäljistä, toisinaan ikiomista. Kerran kirjoitin opinahjon julkaisusarjan oppaan lähdeluetteloon Eco, U. Oppineisuuden ohittaminen. Mitä lienen ajatellut - kirjan oikea nimi on Oppineisuuden osoittaminen.

Viihdytin itseäni bussimatkan aikana lukemalla Lari Kotilaisen Suomensuojelija-kirjaa. Se on "ohjekirja kielen pelastamiseen". Kirja on verrattoman hauska ajatusten virkistäjä. Se on kielipoliittinen kannanotto ja kannustin, jossa kielen vaalimisen ilosanoma on esitetty virkeästi, innostuneesti ja innostavasti. Kotilainen osoittaa tekstissään, että suomi on elävä ja säilyttämisen arvoinen kieli, joka taipuu kaikkiin ilmaisutarpeisiin. Kielellistä ja kulttuurillista monimuotoisuutta pitää vaalia, jotta ne säilyisivät.

Sitä paitsi kirja on ulkoasultaankin esteettinen elämys: pitkänkapea kaunotar, joka sujahtaa kätevästi pieneenkin laukkuun henkiseksi matkaevääksi. (Esteettisyys on tietysti makuasia. Tämän katsojan silmää kirjan olemus viehättää.)

Tieto ja ymmärrys kielestä ovat osa yleissivistystä, totesi suomen kielen tutkija Pirjo Hiidenmaa Helsingin Sanomien Vieraskynä-artikkelissaan 27.7.2006. Kotilaisen kirja solahtaa luontevasti kielestä, kielenhuollosta ja tekstinhuollosta käydyn keskustelun jatkoksi.

Sanelun purku voi tuottaa lukijalle yllätyksiä

Ystäväni lähetti taannoin valikoiman lääkärien saneluja. Mervi Marttila on julkaissut parikin kokoelmaa lääkärien sanelujen kielikukkasista. Sitä kuulee niin helposti väärin. Hihittelin aikanaan lukiessani kirjoja väärin kuulluista laulunsanoista. Kirjan nimi taisi olla Minä suojelen sinua taiteelta. Laulussa laulettiin "minä suojelen sinua kaikelta".

Viikonloppua kohti kun tie vie, voi vauhtia ottaa vaikkapa näistä lääkärisaneluista:

• Potilaan pää iskeytyi tuulilasiin ja kierähti siitä maahan.
• Korvat häämöttävät heikosti vaikun takaa.
• Potilas on ehkä kenties mahdollisesti saattanut hyötyä lääkityksestä. [Huom. tiedon varmuuden asteen osoittaminen kielen keinoin]
• Tulee pitkäaikaisen lonkkakivun vuoksi ja toivottavasti ei tule toista kertaa.
• Ruokaa potilas saa pojaltaan, joka on pakastimessa. [Tästä tulee kauhuleffafiilis.]
• Tuli kävellen vain toinen jalka puettuna sukkahousuun, toinen riippui vapaasti.

 

Hyvä lause avaa oven toiseen maailmaan

Joskus kannattaa selata vanhoja aikakauslehtiä. Puoliso toi töistä vanhoja Suomen Kuvalehtiä, joissa on lukemista pidemmäksikin aikaa. Numerossa 39/2009 (25.9.2009) oli Riitta Kylänpään innostava artikkeli Sanoja peräkkäin. Siinä kirjailijat pohtivat, millainen on hyvä lause.

Poimintoja kirjallisuuden sanataitureilta:

"Katselin vuorten ääriviivoja, että tuollaisiksi minä haluaisin lauseeni, rauhalliset, loivat kaaret, mutta sitten taempana, sinertävä, äkäinen vuori, hiljainen mutta selvästi kuuluva, tässä laaksossa on niin hyvä kaiku että se toistaa kokonaisen lauseen, sen pituisen kuin riidellessä käytetään. Dra åt helvete, ja megafoni toistaa, dra åt helvete." - Pentti Saarikoski, Euroopan reuna (1983)

"Kaiken jatkuminen ennallaan on pakahduttavan onnellista ja pelottavaa." - Petri Tamminen, Mitä onni on.

"Näin meidän nimemme sanoina, valheina, jotka voisivat liittää meidät toisiimme." - Juha Seppälä (tekeillä oleva proosateos)

"Hän herää, tai uskoo ainakin heräävänsä, Rosalindin hiustenkuivaajan hurinaan ja vaimeaan ihmisääneen, joka toistelee yhtä ja samaa lausetta, ja sitten myöhemmin, kun hän on taas vajonnut uneen, kuuluu vaatekaapin avaamisen jämerä kolahdus..." - Ian McEwan, Lauantai.

Hyvä lause voi olla lyhyt tai pitkä, aforistinen tai polveileva.  Se on usein yllättävä, epätodennäköinen ja härnäävä, ei kuitenkaan tahallisesti konstaileva. Lause jää vaivaamaan ja hiertämään mutta ravitsevasti. Se on päälause tai pää- ja sivulauseiden yhdistelmä, siinä on rytmi kohdallaan. Siinä voi soinnutella tai singota osuvia kielikuvia, siinä voi ironisoida, vastakohtaistaa tai rinnastaa. Hyvä lause nielaisee mukanaan. Se saattaa hengästyttää, viipyillä, pistellä. Se ei jätä välinpitämättömäksi.

Silja Hiidenheimon sanoin: "Hyvä lause avaa oven toiseen maailmaan, jonne se sinkoaa meidät niiltä sijoiltamme."

Sälää ja sirpaletta

Sunnuntaina oli pitkästä aikaa mahdollisuus joutilaisuuteen. Mikä autuas, virkistävä ja välttämätön olotila! Parhaat ideat ja kehittelyt syntyvät ainakin minulta silloin, kun voin oleskella omaehtoisesti enkä välttämättä ollenkaan moitteettomasti (siis oleskelen tekemättä mitään ns. hyödyllistä). Pekka Himanen mainitsi jossakin luennossaan "moitteettoman oleskelun". Sehän aikamme suureksi osaksi täyttää. Tai siis pyrkimys siihen.

Arki kuitenkin on taas alkanut. Maanantaipäivän alkupuolen vietin tapaamalla kollegoja, postireissulla ja joulupukin apulaisena. Kävin myös keskustelemassa parin tulevan kurssin toteutuksista. Talvikeikkailu kyseiseen opinahjoon innostaa. Siellä ahkeroi moni vanha työystävä ja tuttu kollega, ja siteet siihen suuntaan ovat vanhastaan vahvat. Luvassa on työyhteisön viestintää ja tutkimusviestintää. Odotan innostuneena kurssien toteutumista.

Elämäni on kuin sälää ja sirpaletta, työtä monissa verkostoissa. Monipuolisuus ravitsee, mutta on pidettävä varansa, ettei ala käydä ylikierroksilla. Niin kauan kuin saa tekemisistään tyydytystä, asiat ovat kunnossa.

Huomenna tapaan korkeakoulujen kirjoitusviestinnän opettajakollegoita. Luvassa on tärkeitä ja kiinnostavia teemoja, kuten

• integroinnin ilot ja murheet - yhteistyön onnistumisen ja epäonnistumisen kokemuksia
• äidinkielen lukio-opetus ja ylioppilaskoe
• tieteellisen kirjoittamisen opintopolku
• ei-äidinkieliset opiskelijat ja kirjoitusviestinnän opetus.

On hienoa, että kollegoiden joukossa on aktiivisia ja aikaansaavia ihmisiä, jotka jaksavat järjestää tällaisia tapaamisia. Tällä kertaa kiitos menee Teknillisen korkeakoulun viestinnän opettajalle Inkeri Lehtimajalle.

Huolestuttavaa taas on, että kaikissa korkeakouluissa ei ole pakollisia viestinnän kursseja. Jos asiantuntijan tekstitaitojen hallinta jää kypsyyskokeen varaan, ollaan hakoteillä. Tutkintoihin pitäisi sisällyttää vähintään 3 opintopistettä äidinkielen ja viestinnän opettajia. Se on vähimmäismäärä - 6 opintopistettä olisi jo kohtuullinen. Lisäksi tulisi taata valinnaisopintojen mahdollisuus.

Kielletyt kuvat

Olin tänään seuraamassa väitöstilaisuutta. Virolaissyntyinen Karolina Kiil väitteli taiteen tohtoriksi. Karolina on taidekasvattaja, joka on asunut Suomessa parikymmentä vuotta. Väitöstutkimuksen nimi on Kielletyt kuvat. Suomalais- ja virolaisnuorten piirtämällä esittämät kielletyt aiheet.

Minulla oli ilo tarkastaa Karolinan tekstin kieliasu ja toimia keskustelevana tekstimentorina ja -ohjaajana. Pesti oli mielenkiintoinen, antoisa ja hauska.

Onnea, Karolina!