Miten tempautua mukaan koulutuksissa?

Sattuipa silmään Reetta Kosken Taitavaksi kouluttajaksi -blogiinsa postaama teksti Seitsemän minuuttia. Koulutusten joskus tylsämieliseen tunnelmaan voi olla syypäänä kouluttaja (pahempi juttu), mutta aina ei koulutettavakaan yllä parhaaseensa. Ihminen jaksaa kuunnella puhetta noin seitsemän minuuttua kerrallaan, ennen kuin mieli alkaa harhailla muualla.

Koski antaa kahdeksan varteenotettavaa vinkkiä, joiden avulla voi tsempata itseään, jos sattuu osallistumaan harmaanoloiseen koulutukseen. Muutamaa niistä olen soveltanut menestyksekkäästi ja tempautunut menoon mukaan kuin varkain. Omia suosikkisovelluksia ovat

• peilaaminen eli puheen toistaminen hiukan eri sanoin
• asian ja itsen sijoittaminen tarinaan, mikä tuo juttuun havainnollisuutta ja omaa oivallusta
• kyseenalaistus ja vastaväitteet (tämä käy joskus liiankin helposti)
• visuaalistus, esimerkiksi mielle- tai  käsitekartan piirtely. 

Hauskin Kosken vinkeistä neuvoi kuvittelemaan puhujan alasti. Mahtaisi syntyä vekkulia oheisviestintää, kun kuulijan naama ei tahtoisi pysyä kuosissaan. Minua ainakin alkaisi naurattaa niin, että itsehillintä olisi vaarassa.

Olin tiistaina seuraamassa asiantuntijaviestinnän kurssini opiskelijoiden presentaatioita. Jokaisella tiimillä oli oma asiantuntijaviestinnän aihe, esimerkiksi "esimiesviestintä", "asiantuntija kokouksessa, neuvottelussa ja palaverissa", "verkko työyhteisöviestinnän voimavarana" ja "asiantuntija myy ja markkinoi". Tavoitteena oli kiteyttää olennainen ja esittää se asiantuntevasti yleisölle (= läsnäolleet opiskelijakollegat ja opettaja eli minä). Aikaa oli 20 minuuttia. Ryhmien tuli itse rajata aihe, suunnitella ja valmistaa sisältö sekä havainnollistus ja esitystapa.

Myyntiä ja markkinointia käsitellyt tiimi piti loistavan presentaation. Esittäjät selvisivät tykötarpeinaan selkeä, kuuluva ja vivahteikas puhe, mainio video myyntipuheesta sekä banaani. He olivat perehtyneet aiheeseensa ja harkinneet tarkkaan, miten asiansa tarjoavat. Tietoperusta eli muutama keskeinen käsite ja myyntiprosessi vaiheineen tulivat olennaisin osin selväksi, ilman ainuttakaan powerpoint-diaa. Banaani edusti myytävää ja markkinoitavaa asiaa. Ravintoarvojen luennoinnin ohi ajoivat ostajalle koituva etu ja hyöty (maukas, terveellinen, kätevä kuljetettavaksi, kohtuuhintainen).

Tiimin parikymmenminuuttinen oli silkkaa imua. Yleisössä ollut muutama nuorena nukahtanut virkosi kuin taikasauvan kosketuksesta. Esityksen huumori oli iskevää mutta ei loukkaavaa eikä omahyväistä. Perusviesti välittyi: myynti- ja markkinointitaidot ovat välttämättömiä asiantuntijayhteisöille sekä suomalaisilla asiantuntijoilla on vielä paljon petraamista sillä saralla.