Terveisiä tietoyhteiskunnasta - uusin eväin työelämään

Anja Alasilta on perustanut projektin, jonka nimeksi antoi Terveisiä tietoyhteiskunnasta - Kouluttajat ja konsultit vierailevat opinahjoissa. Projektin tavoitteena on jalkauttaa verkkoviestinnän, sosiaalisen median ja ict-alan kouluttajia ja konsultteja taksvärkkiin.

Mukaan lupautuneet ja lupautuvat tekevät ilmaisen päivän jossakin koulussa (toisen asteen opinahjot ja korkeakoulut mukaan lukien). Moni kutsutuista on jo tarttunut täkyyn - toivottavasti koulutkin tarttuvat.

Miksikö? Eikö opettajien panos riitä? Ei välttämättä. On tervetullutta saada tuoretta tietoa ja ajantasaisia näkemyksiä aiheista, jotka ovat ajassamme olennaisia. Tulevaan ei voi ponnistaa vanhentunein eväin.

Minusta Anja Alasillan idea on mainio ja toivon sille menestystä. Opettajien ei pidä ottaa nokkiinsa siitä, että opinahjot avaavat ikkunoitaan ja oviaan maailmalle. Verkostoituminen on opettajille ja kouluille tärkeää, ja sitä toki ahkerasti harjoitammekin.

Hiukan hämmentää se, ettei Anjan tuntemista opettajista kovinkaan moni ole aktiivinen netin ja sosiaalisen median käyttäjä. Pitää paikkansa, että opettajan on itse etsittävä tuoretta tietoa ja keskustelukumppaneita voidakseen ottaa verkkoviestinnän tosissaan opetuksensa osaksi. Mutta oudoksuttaa, että monet äidinkielen ja viestinnän opettajatkin olisivat asiasta "pihalla". Moni opettaja kaipaa kipeästi täydennyskoulutukseen, osa tyytyy uutteraan itseopiskeluun sekä kantapään kautta oppimisen menetelmään.

Opetustyö on nykyään kiireistä, paineista ja vaativaa. Siinä on koetuksella aktiivisinkin itsensä kehittäjä. Siksikin on hienoa, että alan asiantuntijat ja ammattilaiset ojentavat auttavan kätensä. Kannattaa kuitenkin muistaa, että olemme työelämätoimijoita kaikki, niin koulumaailman ulkopuoliset kuin me kouluissa toimijatkin. Koulu ei saa olla irrallinen saareke, jossa leikitään elämää ja työelämää. Siellä pitää oikeasti elää ja tehdä töitä.

Lomalukemistoa keräämään

Loma vielä odottaa, mutta nyt on aikaa kokoilla lomalukemistoa. Tässä lomailijan kirjavinkkini satunnaisessa järjestyksessä: 

1. Kari Hotakainen, Ihmisen osa (nyt Suomalaisessa 15 euron hintaan)
2. Kjell Westö, Älä käy yöhön yksin (muutkin Westöt kannattaa lukea)
3. Outi Pakkasen dekkarit (kepeää, helposti sulavaa, viihdyttävää, taitavaa ja bonuksena ruokajuttuja sankaritar Anna Laineelta)
4. Khaled Hosseini, Tuhat loistavaa aurinkoa (samalta myös Leijapoika, joka tosin on kovin surullinen tarina)
5. Philip Roth, Tuohtumus (jos 50-luvun angstinen juutalaispoika USA:ssa kiinnostaa - on mielestäni kipakka kasvutarina, vaikka myös traaginen; tähän on pakko taas kerran lisätä, että Roth on suosikkejani ja luen häneltä kaiken, tuolta 50-luvun juutalaisnuorukaisten kuvaajalta; jos jonkin Rothin tässä mainitsisi erikseen, se on Ihmisen tahra - uskomaton tarina, joka vie mennessään)
6. Pia Ingström, Äitiä ikävä (ensisijaisesti niille, joilla ei enää ole äitiä; toki muutkin voivat lukea)
7. Mark Twain, Vanhaa Välimerta ristiin rastiin (röyhkeää tekstiä röyhkeältä kirjailijalta)
8. Joel Haahtela, Katoamispiste (ja saman tien kaikki muutkin Haahtelat - kuulas, kaunis, karkaava kieli)
9. Raija Siekkinen, Novellit (saatavana pokkarina, sisältää kaikki S:n novellit)
10. Ian McEwan, Ikuinen rakkaus (ja saman tien muutkin McEwanit)
11. Donna Leonit (koska niissä on Venetsia, Veneto, kielen mennessään vievät ruokakuvaukset ja ihana Guido Brunetti)  

Tunnustan, että useimmat noista olen jo lukenut, mutta jokunen ansaitsee uusintakierroksensa. Seuraavaan listaan kirjaan tulevat kirjaherkkuni. Ja ovathan nuo yllä mainitut jo läpäisseet laaduntarkastuksen ;)

Suomensuojelua nimiasioissa

Eduskunnan oikeusasiamies Petri Jääskeläinen otti selvän kannan Tampereen yliopistollisen keskussairaalan osastonnimeen Stroke Unit. Jääskeläinen toteaa päätöksessään, että nimi ei ole "asiakaslähtöinen ja ymmärrettävä" ja että se on perustuslain vastainen.

Pirkanmaan sairaanhoitopiiri on nyt päättänyt vaihtaa englanninkielisen osastonnimen suomenkieliseksi. Stroke Unit -osastolla hoidetaan aivoverenkiertohäiriöistä kärsiviä.

Ongelmia tosiaan voi syntyä jos englanninkielistä nimeä käytetään ainoana viestinnässä, joka on suunnattu suurelle yleisölle. Alan ammattilaisille Stroke Unit taas on kätevä ilmaus. Tässä taas todentuu tilannetajun merkitys: yhdellä ilmauksella harvoin pärjää, koska viestintäkumppanit tiedon tasoineen ovat erilaisia ja viestinnän tavoitteetkin vaihtelevat. Asiantuntijaviestinnässä voi käyttää vieraskielistä sanastoa, jos osalliset sen ymmärtävät.

Hyvä, jämäkkä päätös Jääskeläiseltä. Hänen mukaansa sillä on yleisempää, periaatteellista merkitystä. Sen soisi vaikuttavan laajemminkin. Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen kannanotoilla ei juuri ole ollut kantavuutta, ne on sivuutettu muutosvastarinnan osoituksina. Vaikeneminen on tehokas nitistäjä ja keskustelun tyrehdyttäjä.

Maamme on jo täynnä kaikenkarvaisia, kummallisia ja teennäisiä muotinimiä. Sellaisia ovat mm. Destia, Itella, Omnia ja TraFi. Helsingin päärautatieasemakin on nyt lukemma Helsinki C. Miten niistä pääsisi eroon?

Totta on, että suomalaisten kielitaito - etenkin englannin kielen taito - on jo eri tasolla kuin takavuosina. Mutta silti suomen kieltä vaalivan silmään sattuu ja korvaa korventaa, kun joka tuutista mainoksia myöten pursuaa englantia. It won't let you down. Vai saatko vieraskielisen viestintäannoksen, koska olet sen ansainnut?

Suositteluista somessa & oppimiskeskusteluista Twitterissä

Hiukan hätäinen postaus aikataulujen puristuksessa - aiheina suositteluetiketti sosiaalisessa mediassa ja oppimiskeskustelut Twitterissä.

Santtu Toivonen kirjoittaa Tietoviikossa sosiaalisessa mediassa harrastetun suosittelun mainioista ja arveluttavista puolista. Some tarjoaa touhuun näppärät työkalut, mutta maltti on valttia. Suosittelu voidaan mieltää tuputukseksi, suosittelija suosittelemansa yhteisön sanansaattajaksi. Mutta tutussa piirissä sillä on vetovoimaa ja tehoa.

Olen toisinaan Twitterissä tviitannut eteenpäin viestejä ja linkkejä, joita olen pitänyt jakamisen ja kommentoinninkin arvoisina. Olen siis toiminut kuten moni muukin. Itse en niitä saadessani yleensä ärsyynny vaan joko tutustun kiinnostuneena tai jätän sivuun ilman sen suurempaa huomiota - riippuu miten asia tai esitystapa puhuttelee tai mistä se on peräisin.

Heli Nurmi on pedagogi, joka pitää Verkko-opettajan palapeli -blogia. Viikonlopun postauksessaan hän kertoo opiskelevansa Twitterin käyttöä. Nurmi pohtii learnchatiä eli somessa käytävää oppimiskeskustelua. Hän on löytänyt Riitta Suomiselta nasevan kuvauksen; Suominen on "kielipoliisina" osallistunut oppimiskeskusteluun, jota Twitterissä käydään torstaisin.

Nurmen ja Suomisen pohdinnoista voi itse kukin verkossa opettava saada virikkeitä tulevaa lukuvuotta varten. Sitä odotellessa kannattaa kuitenkin nauttia kesästä, joka on aivan pian ilonamme (esimakua on jo saatu hienosti).

Pekonen ja Karonen, ihanat miehet lehdessä

Osmo Pekonen ja Vesa Karonen ovat ihania miehiä HS:ssa. Pekonen riemastutti tänään sunnuntaisivuilla Minä rakastan -palstalla tekstillään "Vaskinen muusani vaikenee edessäni". Karonen viihdytti eilen kuten niin usein muulloinkin tv-sivuilla Kanavalla-lohkaisullaan "Viimeinen haastattelu".

Pekonen, muusa ja Manninen

Pekonen paljasti jutussaan, että runot edustavat hänelle totuutta ja elämä harhaa. Runotar ei lukemma suostu puhumaan hänelle, vaikka hän hallitsee runomitat. Hänen tekstinsä on terävä ja hauska, todellinen sunnuntaipäivän ilo. Pekosen mukaan "Suomi on runollinen kansakunta, joka on luotu 'auroin, miekoin, miettehin', ja hän jatkaa: "Runous ja muukin taide syntyy, kun sisältö ja muoto oikealla tavalla kohtaavat. - - tarvitaan muusain suosio ja suostumus."

"Mut vain se, ken vaipuu, se sävelet saa vain", runoili Otto Manninen, joka on Pekosen ja minun yhteinen ihailun kohde. Manninen hallitsi runomitat, vaikkei runoilijoidemme kepeimmästä joukosta ollutkaan P. Mustapään tapaan (joka myös hallitsi runousopin ja säkeiden säädöt).

Mannisen Modus vivendi on alati rakas, ja siinä olisi sanomaa kaiken maailman tosi-tv-fanittajillekin. Sen viimeisessä osassa Manninen tiivistää:

"Tunnolle kapalo kaavan, tuskalle kapulavyö,
näyttämätöntä haavan ei susi sutta syö."

Kyseinen runo on kuin arvoitus ja kieleltään supisuomea.


Karosen kuuntelukierroksilta
 
Vesa Karonen kuuntelee radiota ja poimii iloksemme kielen ihmeitä. Lauantaina hän hersytteli Matti Vanhasen puheeseen ilmestyneestä murrepiirteestä, geminaatiosta eli konsonantin kahdentumisesta. Vanhanen puhui pääministerin haastattelutunnilla ja sanoi, ettei puutu työriitoihin vaan "niitten samojen ihmisten pittää sopia". Yhteistyötäkin pitäisi kuulemma käytännön asioissa pystyä "tiivistämmään".
 
Karonen herkistelee toteamalla, että geminaatio katoaa, jos on vakavasta asiasta puhe. "Erityisesti pahimmin velkaantuneiden maiden pitää [ei: pittää] nyt kiristää..."
 
Karonen haluaisi seurata, miten Vanhasen geminaatio kehittyy. Hauska ajatus. Jutun lopussa hän ehdottaa, että seuraava pääministeri voisi hoitaa mediasuhteensa pelkillä Seitsemän veljeksen sitaateilla - kun ensin lukisi kirjan.
 
Aika velikultia ovat, Pekonen ja Karonen.
 
Läheltä liippaa, osuu ja uppoaa
 
Osasi se Kirstinän Väinökin. Puhetta-kokoelmansa proosarunossa Kirje hän puhuttelee ja ironisoi. Siten hän osoittaa lukijalleen, että kielen kykyä johtaa ihmiset toivottuihin tekoihin ja tapahtumiin on vahvasti liioiteltu.
 
"Täällä asuu eräs suomen kielen lehtori. Hän on lähettänyt
minulle kirjeessä runon. Se on rivo, eikö sinustakin?
Se on tällainen: Ota pois kengät, sukat,
alushame, paita, rintaliivit, housut,
jos sinulla on,
oi muusa.
Pue yllesi kuin tyhjää vain
suomen kieli."
 
Kirstinä viisti runollaan tosi läheltä...

Tuoretta tietoa sosiaalisen median käytöstä

Ennen kuin siirryn päivän työsarkaa kyntämään linkitän iloksenne Harto Pönkän havainnollisen katsauksen sosiaalisen median käyttöön.

Silde Share on kätevä ja nopea. Se on osa sosiaalista mediaa - yhdessä tekemistä, jakamista ja oppimista.

Dialogia oppimiseen ja johtamiseen

Liikkeenjohtamiseen uusia tuulia tuova toimitusjohtaja Esko Kilpi kävi puhumassa Ammattikorkeakoulupäivillä. Jokaisen opettajan ja opiskelijan on päivittäin käytettävä sosiaalista mediaa, Kilpi sanoo. Verkkoyhteisöihin tulee kuulua, muuten on poissa oppimisesta. Marja Puustinen kirjoitti Ammattikorkeakoulupäivistä Opettaja-lehteen (20/2010) jutun, joka esittelee mm. Kilven näkemyksiä.

Kilven mukaan fyysinen ja virtuaalinen (digitaalinen) oppimisympäristö ovat rikastavassa suhteessa oppimiseen. Nykypäivän tieto on verkottunutta. Jos ei ole mukana sosiaalisessa mediassa, menettää dialogin ja rikastavuuden mahdollisuuden.

Kuka tietää eniten?

"Miksi elämme yhä harhassa, että se osaa eniten, joka tietää eniten?" Kilven kysymys on aiheellinen. Nykyään on tärkeää omaksua nopeasti olennainen, jotta pärjäisi. Tähän tekee mieleni kuitenkin lisätä: todellinen asiantuntijuus kyllä vaatii tiedon ja taidon syventymistä ajan saatossa. On hyvä tavoittaa ripeästi riittävä taso, mutta joskus pitää jaksaa jatkaa siitä syventyen vielä pidemmälle.

Kilpi pitää välttämättömänä sitä, että kouluissa tehdään yhteistyötä yritysten kanssa ja annetaan yksilöille vastuuta omasta osaamisestaan. Työssä kuten oppimisessakin tarvitaan dialogia, vuorovaikutusta.

On turhaa opettaa taitoja, joita tarvittiin eilen - tai joita tarvitaan tänään. Koulujen pitää valmentaa huomisen tehtäviin. Niiden pitää valmentaa yhteistyöhön ja rohkaista verkostoitumiseen.

Kilpi on kiinnostava tuttavuus ja tervetullut ajatusten ravistelija. Hänellä on kuulemisen ja lukemisen arvoista sanottavaa niin liikkeenjohtamisesta kuin oppimisestakin. Kilpi on oman yrityksensa Esko Kilpi Oy:n vetäjä.

Opettajat sosiaaliseen mediaan

Askelia ja varovaisia harppauksia Kilven toivomaan suuntaan on jossakin jo otettukin. Osallistuin viime torstaina HAMKin sosiaalisen median koulutukseen. Se rohkaisi osallistujia ottamaan sosiaalisen median mahdollisuuksia käyttöön harkitusti mutta rohkeasti. Työkaluja ja foorumeita ainakin on kosolti valittavissa. Oheinen Slide Share -diasarja on Lotta Lingon, joka oli yksi päivän kouluttajista. Kannustan opettajia osallistumaan tällaisiin sosiaalisen median workshop-koulutuksiin.