maanantai 25. tammikuuta 2010

Viimeistelyn puute tuohduttaa 2

Niuhottaja kompastui omaan nilkkaansa. Edellisen postaukseni linkki oli ylimalkainen, ja kiire on todella huono tekosyy. Jos ei ole aikaa viimeistellä, ei pitäisi julkaistakaan. Täsmensin linkin, ja nyt se ohjaa oikeaan paikkaan Katleenan Ei oo totta -blogissa.

Jotta ei jäisi epäselväksi, ettenkö kuuluisi viimeistelyn puutteesta kärsivien joukkoon kaikenkarvaisine tekemisineni, kerron nolon tapauksen 2000-luvun alusta:

Kirjoitin kollegani kanssa opinnäytetyöoppaan silloisen työpaikkamme, erään ammattikorkeakoulun, julkaisusarjaan. Tuotos oli muuten aika kelvollinen, mutta jotain jäi viimeistelemättä. Noloin erheeni oli kirjoittaa opuksen lähdeluetteloon Eco, Umberto. 1977. Oppineisuuden ohittaminen [sic] eli miten tutkielma tehdään. Kirjan nimi kun on Oppineisuuden osoittaminen. Siitäs sain ja naurut päälle ;) Ansaitusti.

Silti olen sitä mieltä, että julkaisut pitää viimeistellä. Pitää edes yrittää.

Ei kommentteja: