Viikko sitten lauantaina vedin taideopiskelijoiden äidinkielen kurssilla esseepajaa (sana näyttää "esseeapajalta"). Kurssisuorituksina on pari "harjoitusesseetä" (mikä kiehtova sana), ja useimmat ovat saaneet tai joutuneet kirjailemaan esseitä sekä yleissivistävässä koulutuksessa että korkeakoulussa. Harjoitusesseitä voisi kutsua sillaksi lopputyöhön: tavoitteena on ottaa tuntumaa tutkivan tekemisen sanallistamiseen.
Essee on hieno tekstilaji, joskin vaikeasti kesytettävissä. Se kun on monennäköinen ja hyvin tehtynä aina moniääninen. Se antautuu työläästi määriteltäväksi. Sillä on januskasvot: joskus on vaikeaa erottaa essee kolumnista, pakinasta tai artikkelista. Kirjoitin viime vuonna erääseen julkaisuun tekstin, joka omasta mielestäni oli (ja on) essee. Kirjan toimittajat pitivät sitä artikkelina. Samapa tuo. Ehkä artikkeli luo joillekin oppineille lukijoille uskottavamman mielikuvan kuin essee, jota leimaa villiys, vapaus, joskus harkittu julkeuskin. Esseessä on usein jotakin anarkistista, vaikka arempi esseen kirjoittaja voi aina valita "neutraalin" asiatyylinkin.
Erilaisia esseitä yhdistää ainakin pohtivuus ja perustelevuus. Kirjoittaja on rajannut aiheensa, valinnut näkökulmansa ja päättänyt lähestymistapansa. Sävyjen ja tyylien kirjo on runsas, kirjoittajansa ääninen, parhaissa esseissä aina omintakeinen.
Omintakeisuus ei tarkoita vimmaista erikoisuudentavoittelua sananvalinnoissa tai kielikuvien muotoilussa. Se näkyy taidossa keskustella asiaa palvelevien lähteiden kanssa ja suhteuttaa omaa ajattelua niiden antiin. Se näkyy harkitussa, vivahteikkaassa ilmaisussa ja hallitussa rakenteessa. Taitavalla esseistillä on hallussaan laaja, tilanteeseen sopiva retoristen keinojen varanto.
Esseessä tekstilajina viehättää se, että kirjoittaja voi - tehtävänannon mukaan - lennellä ajatuksineen vapaasti, yrittää ratkoa jotakin pulmaa, etsiä vastausta johonkin kysymykseen tai vain ottaa tuntumaa johonkin. Ryhmän opiskelijoille essee antaa mahdollisuuden tutkailla tulevan lopputyön aihetta omalla, tuoreella tavalla - vielä ilman lopputyön asettamia paineita. Harjoitusesseessä nimen mukaisesti harjoitellaan akateemisia tekstikäytänteitä, kuten lähteiden käyttöä ja merkitsemistä, käsitteiden määrittelyä ja argumentointia. Samalla otetaan tuntumaa omaan kirjoittamiseen ja omaan lopputyöhön. Aletaan etsiä omaa ääntä.
Esimerkkiesseiksi ovat tähän tarpeeseen valikoituneet Albert Camus'n Sisyfoksen myytti ja Juha Varton Pari sanaa campistä. Molemmista erottuu kirjoittajan oma ääni. Molemmat antavat tekstianalyysiin herkullisia aineksia: rakenteen tutkailua, kirjoittajan keskustelua lähteidensä ja lukijansa kanssa sekä retoristen keinojen huikean hienon valikoiman. Keskustelimme pajassa esimerkkiesseiden havainnollisuudesta, joka syntyy muun muassa vertausten, rinnastusten, kielikuvien, kysymysten, toistojen, esimerkkien, vastakkainasettelujen ja muiden retoristen keinojen avulla. Oma nautintonsa kehkeytyy taitavan sananvalinnan ansiosta.
Esseestä on tainnut tulla muotilaji. Jopa kulttuurijulkaisu Ilta-Sanomat julkaisi tammikuussa jutun esseistä ja esseisteistä. Suomalaiset nykyesseistit näkyvät valtaosin olevan nuoria, vihaisia miehiä. Iltiksen jutussa mainittiin nimeltä Antti Nylén (suosikkini!), Putte Wilhelmsson ja Ville-Juhani Sutinen. Missä luuraavat naisesseistit? Olisi innostavaa tarttua heidän tuotoksiinsa. Huhuu, tulkaa naisetkin esseekentälle ilottelemaan , kapinoimaan ja provosoimaan!
Tekstit
Boomer ja scrunchie suomeksi?
10 tuntia sitten
5 kommenttia:
Hyvä postaus! Essee on tekstilajina upea, mutta se vaatii kirjoittajansa lisäksi myös kustantajan. Teksti pitäisi saada julkaistua lehdessä tai esseekokoelmassa.
Esseet ovat liian pitkiä nettiin, ellei niitä sitten haluaisi ryhtyä lataamaan pdf-tiedostoina. Siksi omaan laiskaan kirjoitustyyliini istuvat paremmin kaikki lyhyemmät tekstilajit kuten postaukset ja kolumnit. :)
Jos joku tilaisi minulta esseen, varmaankin rustaisin sellaisen, mutta olen aivan liian vätys kirjoittelemaan niitä oma-aloitteisesti ja tarjoamaan jonnekin.
Ja vielä lisäys tuohon sanahahmotukseen esseepaja - esseeapaja: tuli mieleeni, että olisiko räyhäesseen vastakohta seesessee? :D
Katleena, kiitos kommentista. Seesessee kuulostaa ja näyttää veikeältä - varsinaista hahmotushaastetta :) Minua viehättää tuo esseeinnostus, jota on ollut aistittavissa jo hyvän aikaa. Moni saa esseiden rustailusta tarpeekseen koulussa. Niinpä onkin hauskaa yrittää innostaa korkeakoululaisia tuon upean tekstilajin pariin niin, ettei kohtaamisesta tule dejavuta eikä paluu lähtöruutuun -fiilistä.
Netissä esseet tosiaan toimisivat heikosti varsinaisena verkkotekstinä. Pitäisiköhän alkaa kehitellä verkkoesseetä tekstilajina?
Miksi Katleena, essee vaatii kustantajan? Ja miksi ne ovat muka liian pitkiä?
Mun näkemyksen mukaan esseitäkin voi kirjoittaa tiiviisti ja luokittelisin suuren osan esim. Parantaisen ja Seth Godinin teksteistä juuri esseiksi (joskin Seth Godin ehkä kallistuu vahvemmin anekdoottien puolelle).
Samuli, lukijakokemukseni mukaan esseiden pituus on vaihdellut sivusta yli sataan sivuun. Esim. Yliopisto-lehdessä on yksisivuisia esseitä, joissa kirjoittaja onnistuu esittämään asiansa kiteytetysti ja silti pohtien ja perustellenkin. Nämä lyhytesseet sivuavat kolumneja, miksei anekdoottejakin, ks. esim. nro 5/2009 http://www.helsinki.fi/ajankohtaista/yliopistolehti/2009/4/yliopisto0409. Godin-esimerkkisi on osuva.
Huomasinpa vain, että Yliopiston verkkoversio on typistetty, mukana vain neljä valittua palaa. Voisivat lisätä siihen nuo mainiot miniesseet.
Samuli, toki on olemassa lyhyitäkin esseitä, mutta tyypillisimmillään "perusesseet" ovat 3-10-sivuisia. Kuten Tiina sanoi, niin verkkoessee voisi olla oma tekstilajinsa; Seth Godin toimii hyvänä esimerkkinä.
Sen sijaan jos ajatellaan perinteisiä esseitä, niin ne eivät toimi verkossa kovin hyvin. Paras julkaisukanava on silloin esseekokoelma tai laadukas aikakauslehti.
Lähetä kommentti