Lukekaa runoja aamulla, niin jaksatte pieleen mennyttä maailmaa paremmin

Säpäleisen työviikon hellitettyä oli aikaa tutkailla printti- ja verkkolehtiä tavallista tarkemmin. Löytyi montakin herättävää juttua, joista tässä kaksi helmeä: Tuomas Nevanlinnan blogikirjoitus Lukekaa runoja! ja tämän aamun printti-Hesarin D-osasta Jaakko Lyytisen juttu Pieleen mennyt maailma.

Nevanlinna toteaa, että media on uutisoitunut. Tapanahan on jankuttaa, että media on viihteellistynyt. "Uutisten tehtävä on vakuuttaa meidät siitä, että mitään ei ole tapahtunut. Tiedotusvälineet seuraavat kaoottista maailmaa, mutta – media on turvallisesti pystyssä", Nevanlinna kirjoittaa. Hän ei ehdota uutisten lakkauttamista tai olemaan seuraamatta uutisia. Nevanlinna kehottaa: "Toverit. Lukekaa aamuisin runoja!" Miksi runoja? Hänestä ne sopivat uutisia paremmin unen ja valveen väliseen heräämisen tilaan. Ne avaavat ihmisen kohti maailmaa. Ne pitävät yllä unien luovuutta ja assosiatiivisuutta.

Jatkan Nevanlinnan kehitelmää. Aamurunon jälkeen voisi tarttua kynään (tai sen puutteessa näppäimistöön) ja kirjoittaa pysähtelemättä ja ilman itsekritiikin painolastia aamutekstin. Sivu, pari mieleentulevaa asiaa vapauttamaan uuteen päivään ja vahvistamaan olotilaa. Jos inhoaa kirjoittamista, voisi vaikka tehdä aamukuvan.

Lyytinen kirjoitaa jutussaan Pieleen mennyt maailma (HS 17.1.2010) kirjailija-toimittaja Tommi Melanderista, joka kirjailijana inhoaa "onttoa vasemmistolaisuutta" ja taloustoimittajana "röyhkeää kulutuskulttuuria". Melander oli  minulle ennestään vieras, mutta aloin kiinnostua hänen teksteistään. Melander kysyy, miksei kirjallisuus voisi vaihteeksi olla ihmiskriittistä. Hänestä nykyaika on vastenmielistä. Melanderilla on Antiaikalainen-blogi, jota en ole aiemmin löytänyt. Melander vastustaa 60-luvun radikalismia ja  nykyaikaa.

Melander väittää, että radikaali hippisukupolvi kaatoi auktoriteetit mutta samassa rytäkässä meni myös arvokkaita moraalisia ja yhteisöllisiä perinteitä. Itsensä toteuttamisen ja pidäkkeettömyyden vaateet pohjustivat tietä viihdeteollisuuden markkinoille ja markkinoijille. Iskusanoiksi ja ihanteiksi tulivat, ah niin tutuiksi tulleet, voima, kauneus ja nuoruus.

Melander julkaisi esikoisromaaninsa Kunnian mies vuonna 2007. Se on satiiri talouden maailmasta ja miehisestä vallankäytöstä. Syksyllä 2009 tuli romaani Ranskalainen ystävä, joka oli Finlandia-palkintoehdokkaana. Molemmat olen ohittanut, mutta nyt tuli halu lukea ne.

"Meidän ajassamme ei ole enää rahtustakaan sitä valistukseen perustunutta edistystä, joka vallitsi 1800-luvulla. Oikeasti haluamme tehdä vain rahaa", Melander sanoo. "On edistystä, mutta ei ole edistysuskoa." Sivistyksen on sivuuttanut koulutus ja rahanteko.

Melander viittaa Baudelaireen: henkistä ja moraalista edistystä voi tapahtua vain ihmisessä itsessään. Itseään Melander kutsuu elämyskulttuuripakolaiseksi. Hän elää henkisessä universumissa, jossa vaikuttavat mm. Baudelaire, Flaubert, Godard, Truffaut ja Scorsese. Hänen mielestään on tärkeämpää kirjoittaa kuin keskustella. Ihmisen on hyvä suojautua maailman häiritseviltä ääniltä edes hetkeksi.

Tunsin jutun perusteella välitöntä sielunsukulaisuutta tähän provosoivaan tekstityöläiseen, Melanderiin. Juttu kirvoitti muistista muutaman merkittävän tai herättävän lukukokemuksen viime vuodelta. Niitä yhdisti teemana moraali, vaikka ne ovatkin hyvin erityylisiä. Yksi mieleen tullut oli Antti Nylénin esseekokoelma Vihan ja katkeruuden esseet, toinen Ann Heberleinin Se ei ollut minun vikani ja kolmas Eero Ojasen taiten kirjoittama Sivistyksen filosofia.