Mitä tekisin toisin, jos virittäisin vastaavan session? Ainakin briiffaisin paremmin. Nyt jotkut saivat liian niukat ohjeet, jotta olisivat voineet osallistua täyspainoisesti. Liittäisin kokeilun osaksi lähiopetuskertaa tai edes videokonferenssitapaamista. Nyt olimme täysvirtuaalisesti mutta ilman muuta näköyhteyttä kuin Twitteriin pantu valokuva (kaikilla ei sitäkään).
Videokonferenssi eli WebEx ei käytännön syistä ollut tänään mahdollinen. Siksi mentiin riskillä suoraan Twitteriin ja sen jälkeen Moodlen oppimisalustalle keskustelemaan. Kompromissiratkaisu mutta ei täysin toivoton. Tiedä sitten, moniko ryhmäläinen ehti turhautumaan. Twitter kun hidasteli eikä hashtagikään toiminut Internet Explorerilla. Mutta jotain jäi käteenkin: kivoja, informatiivisia tviittejä linkkeineen ja kommentointitviittejä. Mukana oli myös rentoja tunnetilan ilmaisuja, hyvä niin.
Moodle on kiva ja näppärä oppimisalusta (mikä sana!). Mutta se ei ole kovin notkea eikä nopeasti vuorovaikutteinen. Mukavasti väki kuitenkin jaksoi siellä keskustella.
Oma roolini opettajana tuppasi välillä huvittamaan, kun yritin ehtiä seuraamaan ja kommentoimaan neljän pienryhmän keskusteluja. Kussakin ryhmässä oli keskimäärin puoli tusinaa keskustelijaa. Oli koko ajan tunne, että laiminlöin heitä enkä kerinnyt tarpeeksi nopeasti osallistumaan.
Jos opiskelijoiden olo illan verkkoelämän jälkeen on a) typertynyt, b) infoähkyyntynyt, c) ylikierroksilla käyvä, d) turhautunut, e) väsynyt, enpä ihmettele. Oma oloni on vähän kaikkea edellä mainittua (turhautuminen omaan toimintaani) mutta myös ravistunut ja innostunut.
Saku Tuominen ja Katja Lindroos listaavat Ravistettava - Omskakas -kirjassaan ideoinnin ja luovuuden suurimpia esteitä:
- Turvallisuuden tunne
- Kontrollin tarve
- Logiikan ylikorostus
- Itsensä toistaminen
- Mukavuudenhalu
Tekstit
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti